Viime aikoina vellonut keskustelu naistutkimuksesta on tuonut esiin humanististen- ja luonnontieteiden välisiä ristiriitoja. Biologisia seikkoja on väheksytty ja tieteiden ihmiskeskeisyyttä korostettu.
Naistutkimuksen syntyyn on vaikuttanut feministinen liike, tasa-arvoistuminen ja seksuaalisten vähemmistöjen lisääntynyt vapaus. Naistutkimus on postmodernin, globalisoituneen nyky-yhteiskunnan tyypillinen tuote. Se haluaa hämärtää mm. sukupuolten välisiä luonnollisia eroja. Sen tavoite on positivinen: lisätä tasa-arvoa ja kohentaa sorrettujen vähemmistöjen asemaa.
Tieteen tekemisen puolueettomuuden kannalta on kuitenkin arveluttavaa, kun feministit tekevät naistutkimusta ja seksuaalisten vähemmistöjen edustajat tutkivat esim. homoseksuaaleihin kohdistuvaa syrjintää. Kanta on muodostettu jo ennen kuin aineisto on kerätty. Missä on tieteen objektiivisuus? Tässä ihmistieteet poikkeavat luonnontieteistä. Kannan ottaminen ja sen ideologinen puolustaminen ovat sallittuja ja jopa toivottuja. Näin aktivisti voi tehdä ”tiedettä” omasta aktivismistaan. Vastakkaisen näkökulman voi ottaa huomioon korkeintaan esim. ”fasistisena" tai "sovinistisena" retoriikkana.
Tieteessä on arvokysymyksiä, koska tiede on ihmisen harjoittamaa toimintaa. Tämä korostuu ihmistieteissä. Ideologia astuu mukaan. Siksi humanistien on vaikea tehdä luonnontieteiden kriteerit täyttävää tutkimusta. On totta, että tiede heijastaa vallitsevan historiallisen hetken, kulttuurin ja yhteiskunnan käsityksiä. Mutta jos luonnontieteissä erkaannutaan ihmisestä ja sen toiminnasta esim. yli 2,5 miljardia vuotta sitten 30 km syvyydessä syntyneen graniitin alkuperään, on siihen melko vaikeaa soveltaa esim. Marxin, Hegelin, Kantin, yms. teesejä. Esim. kivi ei ole ”sosiaalinen konstruktio”, kuten eräs filosofi ja ympäristöesteetikko on väittänyt. Humanistille kysymys voi olla tärkeä, mutta luonnontieteilijälle turha ja jopa naurettava. Se kiertää kehää eikä sillä pääse mihinkään. Humanistit haluavat nähdä inhimmillisyyttä sielläkin missä sitä ei ole.
Sukupuoli on syntynyt ihmisessäkin luonnollisesti, ennen sitä tutkivia biologiaa ja naistutkimusta. Luonnonilmiöt kivistä sukupuoleen ovat olemassa ilman tutkijoitakin. Ihminen ei ole erillään luonnosta, vaan osa sitä. Tämä tuntuu monelta unohtuvan. Jo päivittäiset uutiset osoittavat kuinka elukoita me olemme.
Sukupuolieroja on korostettu kautta aikojen erilaisissa kulttuureissa ja sukupuolten ominaisuudet ovat vaikuttaneet siihen. Siihen liittyvä vallankäyttö ei kuitenkaan ole riittävä peruste näiden erojen tai biologisten seikkojen sivuuttamiseen. Sitä vastaan voi taistella muillakin tavoin, sortumatta populismiin ja asioiden ideologiseen ja tarkoituksenhakuiseen vääristelyyn.
Kasvatuksen ja psyyken ohella pitkälti biologiset seikat määräävät sen, poikkeaako yksilö dominoivista sukupuolista ja niiden rooleista vai jääkö niiden väliin. Biologia ja naistutkimus ovat keinoja tutkia sitä. Jälkimmäinen näistä on kuitenkin läpeensä arvolatautunut ja sen perusteella esitetään vahvoja väitteitä jotka eivät aina kestä kriittisempää tarkastelua. Sen edustajat eivät myöskään näytä kestävän sitä, ainakaan ulkopuolelta tulevaa.
Luonnon- ja ihmistieteiden välinen juopa johtuu pitkälti poikkitieteellisyyden harhasta. Ajatusmaailmat ovat hyvin erilaiset. Näiden välisiä rajoja on vaikea ylittää. Jos sitä yrittää, rajan toisella puolella kohtaa torjuntaa. Tieteiden välinen vuoropuhelu on vaikeaa; emme puhu samaa kieltä, emmekä siksi ymmärrä (tai halua ymmärtää) toisiamme. Tästä syystä yhteiskuntatieteilijöiden reaktio keskusteluun on ollut poikkeuksellisen voimakas, tunneperäinen. Siinä on ideologisen kontrollin piirteitä. Onkin harmillista, että juuri ne jotka eniten puhuvat poikkitieellisyyden puolesta, ovat ensimmäisinä sitä torjumassa, muita tieteitä väheksymällä.
Tiede on maapallolle äskettäin ilmestyneen ihmisen epätoivoinen yritys ymmärtää ympäristöään, alkuperäänsä ja rooliaan siinä. Onkin surkuhupaisaa että onnistumme riitelemään siinäkin.
No comments:
Post a Comment