Jan 12, 2014

Älytöntä populismia kaivosasioista?

Aina ansiokkaassa kolumnissaan Saska Saarikoski kertoi älykkäästä ja älyttömästä populismista. (HS 9.1.). Valitettavasti samalla aukeamalla HS:n kotimaantoimittaja Heli Saavalainen sortui jälkimmäiseen Merkintöjä-palstalla todetessaan että Suomi on julistettu kestävän kaivosteollisuuden mallimaaksi, mikä on hänelle irvokasta Talvivaaran ympäristötuhojen vuoksi. Hänen ”takaraivossaan napsahtaa” aina kun joku julistaa Suomea jonkun asian mallimaana.

Kyse on varmastikin väärinkäsityksestä? Saavalaiselle ja muille ekopopulismin harrastajille kerrottakoon, että Suomea ei ole julistettu kestävän kaivosteollisuuden mallimaaksi. Kyse on tavoitteesta vuodelle 2020. Tätä varten Työ- ja elinkeinoministeriö julkisti viime vuonna toimintaohjelman Suomi kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijäksi. Sen laadintaan osallistui laaja joukko viranomaisia, asiantuntijoita, sidosryhmiä ja kansalaisjärjestöjä pääministeri Jyrki Kataisen, työministeri Lauri Ihalaisen, elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren ja ympäristöministeri Ville Niinistön johdolla.

Kuten nimikin kertoo, toimintaohjelmassa on lueteltu sarja toimenpiteitä, joiden avulla tähän tavoitteeseen halutaan päästä. Ohjelmaan kannattaa tutustua. Se löytyy TEMin sivuilta:

http://www.tem.fi/files/36939/Suomi_kestavan_kaivannaisteollisuuden_edellakavijaksi_-_toimintaohjelma.pdf