Joka vuosi Helsingissä pidetään parikin autonäyttelyä. Poikani halusivat kovasti sellaiseen ja isä nakitettiin mukaan viettämään ”laatuaikaa”. Näyttelyssä esiteltiin muodissa olevia tunattuja-, pimpattuja- mutta myös perinteisempiäkin jenkkiautoja.
Lähinnä näyttelyissä ja tuossa villityksessä on kyse siitä, kuinka paljon täysin tarpeetonta tavaraa saadaan ahdettua tavalliseen autoon, josta tehdään näin ”extreme”, tai vähintäänkin erikoinen. Esikuvina näille ”tunareille” ovat MTVn Pimp My Ride-ohjelma, Fast and Furious-leffat ja autopelit.
Autonäyttelyn ja pimppauksen juju on siinä, että kaikki se, mitä et autossa tarvitse, ahdetaan menopeliin. Ja se on alan harrastajille kivaa ja mahtavaa. Kromi kiiltää, nahka natisee ja stereot pauhaavat. Kilpaillaan mm. siitä kunka monta tv:tä, kaiutinta, nippeliä ja nappelia saadaan mahtumaan mitä ihmeellisimpiin ja mahdottomimpiin paikkoihin. Auto ei ole enää kulkuväline. Se on itsetarkoitus.
Autojen onnelliset omistajat poseeraavat omahyväisesti ”taideteostensa” vieressä. Heitä ja autoja kuvataan useista eri kulmista. Voi vain kuvitella, miten paljon rahaa ja luononvaroja näihin modernismin temppeleihin on uponnut?
Autojen välissä tepastelee ja poseeraa mallityttöjä. Autojen ja kauniiden naisten välinen suhde onkin antropologisesti kiinnostava aihe. Siinä sekoittuvat alkukantaisella tavalla adrenaliini ja testosteroni, jota hyödynnetään feministejä kauhistuttavalla tavalla. Tällä vedotaan miesten primitiivisimpiin aisteihin.
Mainoslehtisiä jakavien, virtaviivaisten moottorimimmimallien vastakohdaksi ovat jotenkin valikoituneet kaikki ne turbourhot, jotka rakentavat kehoaan kaljalla ja fast foodilla. Nopeat autot, nopea ruoka? Tälläistä kehonrakennusta harjoitetaan myös messujen täpötäysissä baareissa. Juomia nautitaan siinä vauhdissa jo aamupäivällä, että monet eivät näyttelystä pääse poistumaan - ainakaan omin jaloin, saatikka sitten ajamalla. Baareihin kasautuvat kaikki ne, joille pelkkä bensan, kiillotusvahan ja moottoriöljyn katku ei enää riitä. Millaisethan ovat iltabileet?
Monien paidoissa on rautaristejä-, pääkalloja, Suomen leijonaa- ja kiitoksia sotaveteraaneille. Aika patrioottista porukkaa. Ovatko ”vaatteet mun aatteet”? Tulee mieleen viime vuosisadan alun futuristit, jotka ihannoivat vauhtia, kehitystä, autoja – ja sotaa ja fasismia. Toinen selkeä ryhmä ovat teddyboyt ja psykobillyt, jotka ylöskaivautuivat jostain menneisyydestä.
Ilma uhkuu bensaa, hikeä, nahkaa, testosteronia ja hiusrasvaa. Tämä autojen, nopeuden ja geologisten raaka-aineiden tuhlaamisen ihannointi ylittää käsityskykyni. Mutta autonäyttelyssä ei varmaankaan kannata yrittää keskustella liikenneturvallisuudesta, ilmastonmuutoksesta tai luonnonvarojen säästämisestä ja kestävästä kehityksestä? Saattaa tulla turpaan.
Eniten minua kuitenkin ihmetyttää poikieni kiinnostus juuri tälläisiin autoihin. Onhan se totta että poikia ovat autot aina kiinnostaneet. Tämä on todettu mm. poikavauvoissa, joita vetää puoleensa kaikki mikä liikkuu, kun taas tytöt leikkivät automaattisesti nukeilla. Mutta miksi poikieni huomio kiinnittyy juuri tälläisiin turhakkeisiin, mitä messuilla markkinoitiin? Missä antamani kasvatus on mennyt pieleen? No, pojat ovat poikia, mutta miksi autot saavat aikuisetkin miehet käyttäytymään kuin kakarat karkkikaupassa?
Toni Eerola
Geologi ja kahden pojan isä.
Lähinnä näyttelyissä ja tuossa villityksessä on kyse siitä, kuinka paljon täysin tarpeetonta tavaraa saadaan ahdettua tavalliseen autoon, josta tehdään näin ”extreme”, tai vähintäänkin erikoinen. Esikuvina näille ”tunareille” ovat MTVn Pimp My Ride-ohjelma, Fast and Furious-leffat ja autopelit.
Autonäyttelyn ja pimppauksen juju on siinä, että kaikki se, mitä et autossa tarvitse, ahdetaan menopeliin. Ja se on alan harrastajille kivaa ja mahtavaa. Kromi kiiltää, nahka natisee ja stereot pauhaavat. Kilpaillaan mm. siitä kunka monta tv:tä, kaiutinta, nippeliä ja nappelia saadaan mahtumaan mitä ihmeellisimpiin ja mahdottomimpiin paikkoihin. Auto ei ole enää kulkuväline. Se on itsetarkoitus.
Autojen onnelliset omistajat poseeraavat omahyväisesti ”taideteostensa” vieressä. Heitä ja autoja kuvataan useista eri kulmista. Voi vain kuvitella, miten paljon rahaa ja luononvaroja näihin modernismin temppeleihin on uponnut?
Autojen välissä tepastelee ja poseeraa mallityttöjä. Autojen ja kauniiden naisten välinen suhde onkin antropologisesti kiinnostava aihe. Siinä sekoittuvat alkukantaisella tavalla adrenaliini ja testosteroni, jota hyödynnetään feministejä kauhistuttavalla tavalla. Tällä vedotaan miesten primitiivisimpiin aisteihin.
Mainoslehtisiä jakavien, virtaviivaisten moottorimimmimallien vastakohdaksi ovat jotenkin valikoituneet kaikki ne turbourhot, jotka rakentavat kehoaan kaljalla ja fast foodilla. Nopeat autot, nopea ruoka? Tälläistä kehonrakennusta harjoitetaan myös messujen täpötäysissä baareissa. Juomia nautitaan siinä vauhdissa jo aamupäivällä, että monet eivät näyttelystä pääse poistumaan - ainakaan omin jaloin, saatikka sitten ajamalla. Baareihin kasautuvat kaikki ne, joille pelkkä bensan, kiillotusvahan ja moottoriöljyn katku ei enää riitä. Millaisethan ovat iltabileet?
Monien paidoissa on rautaristejä-, pääkalloja, Suomen leijonaa- ja kiitoksia sotaveteraaneille. Aika patrioottista porukkaa. Ovatko ”vaatteet mun aatteet”? Tulee mieleen viime vuosisadan alun futuristit, jotka ihannoivat vauhtia, kehitystä, autoja – ja sotaa ja fasismia. Toinen selkeä ryhmä ovat teddyboyt ja psykobillyt, jotka ylöskaivautuivat jostain menneisyydestä.
Ilma uhkuu bensaa, hikeä, nahkaa, testosteronia ja hiusrasvaa. Tämä autojen, nopeuden ja geologisten raaka-aineiden tuhlaamisen ihannointi ylittää käsityskykyni. Mutta autonäyttelyssä ei varmaankaan kannata yrittää keskustella liikenneturvallisuudesta, ilmastonmuutoksesta tai luonnonvarojen säästämisestä ja kestävästä kehityksestä? Saattaa tulla turpaan.
Eniten minua kuitenkin ihmetyttää poikieni kiinnostus juuri tälläisiin autoihin. Onhan se totta että poikia ovat autot aina kiinnostaneet. Tämä on todettu mm. poikavauvoissa, joita vetää puoleensa kaikki mikä liikkuu, kun taas tytöt leikkivät automaattisesti nukeilla. Mutta miksi poikieni huomio kiinnittyy juuri tälläisiin turhakkeisiin, mitä messuilla markkinoitiin? Missä antamani kasvatus on mennyt pieleen? No, pojat ovat poikia, mutta miksi autot saavat aikuisetkin miehet käyttäytymään kuin kakarat karkkikaupassa?
Toni Eerola
Geologi ja kahden pojan isä.
No comments:
Post a Comment