Parta on miehen kasvojen karvapeite, jonka kasvu alkaa murrosiässä. Se on yksi “miehisyyden” merkeistä yhdessä uhoamisen, kaljanjuonnin ja tyttöjen kyttäämisen kanssa. Parralla on myös muita merkityksiä. Se toimii eräänlaisena identiteettiviestinä, symbolina.
Mies voi muuttaa kätevästi ulkonäköä ajamalla tai kasvattamalla partansa. Se, kuten muut ulkoiset tunnusmerkit, ovatkin saaneet aikojen kuluessa erilaisia merkityksiä. Sitä, kuten hiuksiakin, voidaan muotoilla ja kullakin aikakautena on ollut muotinsa niiden suhteen. Tosin se arvo ja merkitys, jonka annamme edelleen ulkoisille tunnusmerkeillemme, kuten parralle, osoittaa vain kuinka eläimiä me itse asiassa vielä olemme.
Pitkä parta on ollut viisauden ja lukeneisuuden merkki 1800-luvulla. Kuuluisimpia esimerkkeja tästä ovat Darwin ja Marx. Tuolloin sotilaidenkin sallittiin käyttää partaa ja viiksiä. Ne olivat osa “arvokkuutta”. Vaikka jotkut tiedemiehet pitävät partaa edelleenkin, se on lyhentynyt huomattavasti noista päivistä. Nykyään pukinparta tai kasvoja myötäilevä parta ovat suosittuja. Harmaa parta taas on erinomainen iän, tietämyksen ja kokeneisuuden symboli.
1950-luvun lopulta lähtien parran käytto tai sen ajaminen ovat viestittäneet myös ideologiaa ja miksei myös valtaa. Varmasti tässä suhteessa kuuluisimpia partaveikkoja ovat argentiinalainen Ernesto “Che” Guevara ja kuubalainen Fidel Castro, nuo Kuuban vallankumouksen velikullat. Heidän risupartojaan ovat jäljittäneet tuhannet vasemmalle kallellaan olevat nuoret miehet kautta maailman. Yhdessä pitkien hiusten kanssa siitä tuli vallankumouksellinen symboli ja erottamaton osa hippikulttuuria. Suomessa puhuttiin tuolloin “partaradikaaleista”. Jostain syystä joissakin piireissä Suomessa vallitsee partakammo edelleenkin.
Kapinaa myynnissä
Nykyään Che Guevarasta on tullut tavaramerkki, jolla myydään paitoja, rintanappeja, julisteita, kirjoja ja elokuvia. Hänen etäisyyteen mietiskelevästi tuijottavat ja partaiset kasvonsa ovat melkein yhtä kuuluisat kuin Jeesuksen. Hän myy yhtä hyvin kuin Coca- Cola. Hän on brändi. Hänen seinäjulisteensa saivat monet opiskelijatytöt näkemään märkiä unia jo 1960-luvulla.
Maailmassa ei ole mielenosoitusta, missä Che Guevaran paidat ja punaliput eivät koreilisi. Che-paitaan voi nykyään törmätä minkä maailmankolkan torilla tahansa. Mosambikissa kirkkaan värikkäitten paitojen etumuksesta kilpailevat Guevaran kanssa Ronaldo, David Beckham ja Bob Marley. Ronaldolla on joskus yritystä parran kanssa, mutta hän on miljonääri. Ainut todella partainen on kuitenkin Che.
Brasiliassa hänen kasvoillaan koristettuja paitoja myydään myös eliitin kauppakeskusten luksusputiikeissa. Näitä pukevat hyvin ruokitut ja -käyttäytyvät keski- ja yläluokan nuoret. Heille vallankumousta lähimpänä oleminen on kun uskaltaa äksyillä vanhemmilleen tai opettajilleen. Jopa huumeisiin ja muutenkin epäurheilulliseen elämään sortunut, entinen argentiinalainen jalkapallotähti Maradona, on tatuoinut Chen käsivarteensa. Che on pop!
Kapitalistista järjestelmää ei voi kuin ihailla. Se muuttaa radikaalimmatkin ideat voitoksi, vesittäen ne ja sulauttamalla ne osaksi järjestelmää, jota vastaan nämä taistelivat.
Parta latinalaisessa Amerikassa
Kuuban vallankumouksellisten partaista esimerkkiä seurataan edelleen latinalaisessa Amerikassa. Monet Brasilian työväenpuolueen kannattajat ovat olleet parrakkaita sen perustamisesta lähtien (v. 1979), vaikka maailmalla oli tuolloin muotia olla parraton. 1970- ja 1980-luvuilla metallistyöläisten lakkoja komentanut ammattiyhdistysliikejohtaja Luís Inácio Lula da Silva oli sotilasdiktatuurin poliisin useimmin pidättämä ja kuuluisin partaveikko.
Tuolloin brasilialaisen vasemmistolaisen yliopisto-opiskelijan tunnisti vuorenvarmasti mustasta baskerista, lentolehtisiä pursuavasta olkalaukusta, rintapielen pienestä punaisesta tähdestä ja tietenkin – parrasta.
Aika kuluu ja työväenpuolue on nyt vallassa Brasiliassa. Nykyisen presidentin Luís Inácio Lula da Silvan parta on lyhentynyt, siistiytynyt ja tyylikkäästi harmaantunut. Charmia täydentää räätälin leikkaama puku ja solmio. Samalla koko vasemmiston käsite on maailmalla hämärtynyt ja (post-)modernisoitunut. Lulaa ennen pelänneet kunnioittavat nyt häntä.
Kumma kyllä, toinen latinalais-amerikkalainen vasemmistopresidentti, populistiöykkäri Hugo Chaves, ei käytä partaa. Samaa voi sanoa Bolivian Moralesista. Chilen naispresidentillä ei ole myöskään partaa..
Parta on kuitenkin edelleen muodissa, vaikka onkin menettämässä asemaansa. Se joutuu nimittäin kilpailemaan muiden, “modernimpien” ehostamistilpehöörien kanssa. Porto Alegren sosiaalifoorumissa parta on erilaisten hiusvärien, tribaalipermanenttien ja lävistysten puristuksessa.
Parta porvareista kommunisteihin
Marxia, Chetä, Fideliä ja Lulaa lukuunottamatta ei muilla kuuluisilla vasemmistolaisilla ole kuitenkaan ollut silmiinpistäviä partoja. Lempeästi, mutta pirullisesti hymyilevä Mao oli täysin parraton. Trotskilla ja Leninillä taas oli pienet somat pukinparrat.
Oikeiston edustajat taas eivät yleensä käytä partaa, jotain täysin muotitiedottomia amerikkalaisia white thrash- ja ääriuskovaisjuntteja lukuuottamatta. Senkin voi sopivasti piilottaa Ku Klux Klanin kaavun alle. Taas hyvin pukeutuneet ja parrattomat liikemiehet ja poliitikot näyttävät nuorekkailta, siisteiltä ja tehokkailta. Siinä on tiettyä sotilaallisuutta. Monet näistä ovatkin reservin upseereja. He eivät näin tarvitse älykön tunnusmerkkejä. Tarpeen voivat olla kuitenkin perseennuolemiseen sopivat, hyvin hoidetut ja –leikatut viikset. Viiksien käyttö onkin periytynyt sotilailta.
Viiksiä käyttivät muuten myös Stalin ja Hitler, nämä saman kolikon vastakkaiset puolet. Tehokkaita velikultia molemmat. Todelliset hirviöt eivät partoja tarvitse. Näihin verrattuina partaiset diktaattorit ovat säälittäviä ja surkeita amatöörejä. Viiksillä onkin aivan erityistä merkitystä. Parraton dada-taiteilija Marcel Duchamp maalasi jopa Mona Lisalle sellaiset.
Nykyään kukaan, paitsi Fidel, ei enää usko vallankumoukseen tai “työväen” diktatuuriin.
Massojen aika on ohi. Muurit ovat luhistuneet ja parrat harmaantuneet. Nykyään jokaisella on ikioma “vallankumouksensa”, jonka voi toteuttaa jokapäiväisessä arjessa. Takin kääntäminen käykin käden käänteessä. Siinä ei paljon parta tutise. Stewart Homen rajuissa romaaneissa päähenkilöt vaihtavatkin tarpeen tullen ideologiaa ja seksuaalista identiteettiä kuin kalsareita, aina kun oma etu on kyseessä. Mutta kun takin kääntö ei enää riitä, voit myös kasvattaa tai ajaa partasi, tai ainakin siistiä sen.
Mies voi muuttaa kätevästi ulkonäköä ajamalla tai kasvattamalla partansa. Se, kuten muut ulkoiset tunnusmerkit, ovatkin saaneet aikojen kuluessa erilaisia merkityksiä. Sitä, kuten hiuksiakin, voidaan muotoilla ja kullakin aikakautena on ollut muotinsa niiden suhteen. Tosin se arvo ja merkitys, jonka annamme edelleen ulkoisille tunnusmerkeillemme, kuten parralle, osoittaa vain kuinka eläimiä me itse asiassa vielä olemme.
Pitkä parta on ollut viisauden ja lukeneisuuden merkki 1800-luvulla. Kuuluisimpia esimerkkeja tästä ovat Darwin ja Marx. Tuolloin sotilaidenkin sallittiin käyttää partaa ja viiksiä. Ne olivat osa “arvokkuutta”. Vaikka jotkut tiedemiehet pitävät partaa edelleenkin, se on lyhentynyt huomattavasti noista päivistä. Nykyään pukinparta tai kasvoja myötäilevä parta ovat suosittuja. Harmaa parta taas on erinomainen iän, tietämyksen ja kokeneisuuden symboli.
1950-luvun lopulta lähtien parran käytto tai sen ajaminen ovat viestittäneet myös ideologiaa ja miksei myös valtaa. Varmasti tässä suhteessa kuuluisimpia partaveikkoja ovat argentiinalainen Ernesto “Che” Guevara ja kuubalainen Fidel Castro, nuo Kuuban vallankumouksen velikullat. Heidän risupartojaan ovat jäljittäneet tuhannet vasemmalle kallellaan olevat nuoret miehet kautta maailman. Yhdessä pitkien hiusten kanssa siitä tuli vallankumouksellinen symboli ja erottamaton osa hippikulttuuria. Suomessa puhuttiin tuolloin “partaradikaaleista”. Jostain syystä joissakin piireissä Suomessa vallitsee partakammo edelleenkin.
Kapinaa myynnissä
Nykyään Che Guevarasta on tullut tavaramerkki, jolla myydään paitoja, rintanappeja, julisteita, kirjoja ja elokuvia. Hänen etäisyyteen mietiskelevästi tuijottavat ja partaiset kasvonsa ovat melkein yhtä kuuluisat kuin Jeesuksen. Hän myy yhtä hyvin kuin Coca- Cola. Hän on brändi. Hänen seinäjulisteensa saivat monet opiskelijatytöt näkemään märkiä unia jo 1960-luvulla.
Maailmassa ei ole mielenosoitusta, missä Che Guevaran paidat ja punaliput eivät koreilisi. Che-paitaan voi nykyään törmätä minkä maailmankolkan torilla tahansa. Mosambikissa kirkkaan värikkäitten paitojen etumuksesta kilpailevat Guevaran kanssa Ronaldo, David Beckham ja Bob Marley. Ronaldolla on joskus yritystä parran kanssa, mutta hän on miljonääri. Ainut todella partainen on kuitenkin Che.
Brasiliassa hänen kasvoillaan koristettuja paitoja myydään myös eliitin kauppakeskusten luksusputiikeissa. Näitä pukevat hyvin ruokitut ja -käyttäytyvät keski- ja yläluokan nuoret. Heille vallankumousta lähimpänä oleminen on kun uskaltaa äksyillä vanhemmilleen tai opettajilleen. Jopa huumeisiin ja muutenkin epäurheilulliseen elämään sortunut, entinen argentiinalainen jalkapallotähti Maradona, on tatuoinut Chen käsivarteensa. Che on pop!
Kapitalistista järjestelmää ei voi kuin ihailla. Se muuttaa radikaalimmatkin ideat voitoksi, vesittäen ne ja sulauttamalla ne osaksi järjestelmää, jota vastaan nämä taistelivat.
Parta latinalaisessa Amerikassa
Kuuban vallankumouksellisten partaista esimerkkiä seurataan edelleen latinalaisessa Amerikassa. Monet Brasilian työväenpuolueen kannattajat ovat olleet parrakkaita sen perustamisesta lähtien (v. 1979), vaikka maailmalla oli tuolloin muotia olla parraton. 1970- ja 1980-luvuilla metallistyöläisten lakkoja komentanut ammattiyhdistysliikejohtaja Luís Inácio Lula da Silva oli sotilasdiktatuurin poliisin useimmin pidättämä ja kuuluisin partaveikko.
Tuolloin brasilialaisen vasemmistolaisen yliopisto-opiskelijan tunnisti vuorenvarmasti mustasta baskerista, lentolehtisiä pursuavasta olkalaukusta, rintapielen pienestä punaisesta tähdestä ja tietenkin – parrasta.
Aika kuluu ja työväenpuolue on nyt vallassa Brasiliassa. Nykyisen presidentin Luís Inácio Lula da Silvan parta on lyhentynyt, siistiytynyt ja tyylikkäästi harmaantunut. Charmia täydentää räätälin leikkaama puku ja solmio. Samalla koko vasemmiston käsite on maailmalla hämärtynyt ja (post-)modernisoitunut. Lulaa ennen pelänneet kunnioittavat nyt häntä.
Kumma kyllä, toinen latinalais-amerikkalainen vasemmistopresidentti, populistiöykkäri Hugo Chaves, ei käytä partaa. Samaa voi sanoa Bolivian Moralesista. Chilen naispresidentillä ei ole myöskään partaa..
Parta on kuitenkin edelleen muodissa, vaikka onkin menettämässä asemaansa. Se joutuu nimittäin kilpailemaan muiden, “modernimpien” ehostamistilpehöörien kanssa. Porto Alegren sosiaalifoorumissa parta on erilaisten hiusvärien, tribaalipermanenttien ja lävistysten puristuksessa.
Parta porvareista kommunisteihin
Marxia, Chetä, Fideliä ja Lulaa lukuunottamatta ei muilla kuuluisilla vasemmistolaisilla ole kuitenkaan ollut silmiinpistäviä partoja. Lempeästi, mutta pirullisesti hymyilevä Mao oli täysin parraton. Trotskilla ja Leninillä taas oli pienet somat pukinparrat.
Oikeiston edustajat taas eivät yleensä käytä partaa, jotain täysin muotitiedottomia amerikkalaisia white thrash- ja ääriuskovaisjuntteja lukuuottamatta. Senkin voi sopivasti piilottaa Ku Klux Klanin kaavun alle. Taas hyvin pukeutuneet ja parrattomat liikemiehet ja poliitikot näyttävät nuorekkailta, siisteiltä ja tehokkailta. Siinä on tiettyä sotilaallisuutta. Monet näistä ovatkin reservin upseereja. He eivät näin tarvitse älykön tunnusmerkkejä. Tarpeen voivat olla kuitenkin perseennuolemiseen sopivat, hyvin hoidetut ja –leikatut viikset. Viiksien käyttö onkin periytynyt sotilailta.
Viiksiä käyttivät muuten myös Stalin ja Hitler, nämä saman kolikon vastakkaiset puolet. Tehokkaita velikultia molemmat. Todelliset hirviöt eivät partoja tarvitse. Näihin verrattuina partaiset diktaattorit ovat säälittäviä ja surkeita amatöörejä. Viiksillä onkin aivan erityistä merkitystä. Parraton dada-taiteilija Marcel Duchamp maalasi jopa Mona Lisalle sellaiset.
Nykyään kukaan, paitsi Fidel, ei enää usko vallankumoukseen tai “työväen” diktatuuriin.
Massojen aika on ohi. Muurit ovat luhistuneet ja parrat harmaantuneet. Nykyään jokaisella on ikioma “vallankumouksensa”, jonka voi toteuttaa jokapäiväisessä arjessa. Takin kääntäminen käykin käden käänteessä. Siinä ei paljon parta tutise. Stewart Homen rajuissa romaaneissa päähenkilöt vaihtavatkin tarpeen tullen ideologiaa ja seksuaalista identiteettiä kuin kalsareita, aina kun oma etu on kyseessä. Mutta kun takin kääntö ei enää riitä, voit myös kasvattaa tai ajaa partasi, tai ainakin siistiä sen.
No comments:
Post a Comment