Caetano Veloso - kapinallinen ikoni

Hoikka, nuorekas, harmahtavahiuksinen ja leveästi hymyilevä mies istuu tyylikkään rennosti Rio de Janeiron Copacabana Palace-hotellin huoneen aurinkoisella terassilla. Häntä haastatellaan Brasilian suurimman yksityisen TV-yhtiön Globon Fantástico-sunnuntai-illan ajankohtaisohjelmaan. Vähan aikaa sitten on julkistettu hänen uusi levynsä, A Foreign Soundin samaisen hotellin konferenssisalissa.

Ei uskoisi, mutta haastateltavalla on ikää 60 vuotta. Mies on Caetano Veloso, yksi brasilialaisen musiikin mahtimiehistä, MPB –tyylisuunnan (Música Popular Brasileira) arvostetuimpia edustajia, kansallinen ikoni. Caetano Veloso kuuluu brasilialaisen musiikin ehdottomaan eliittiin, jonka pitkäaikaisen voimakolmikon muodostavat hänen lisäkseen muusikko, kirjailija ja intellektuelli Chico Buarque ja nykyinen kulttuuriministeri Gilberto Gil.

MPB on laaja eri tyylien kirjo, jota on vaikea kategorisoida ja joka vaihtelee muusikolta toiselle. MPB on melodista ja harmonista, hyödyntää monia eri brasilialaisia ja ulkomaisia rytmejä ja niiden sekoituksia. Sanoitukset ovat monesti runollisia ja filosofisia. Monet muusikoista yhdistävät onnistuneesti korkea- ja populaarikulttuurin aineksia. Perinteisimpiä MPB -muusikoita ovat Chico Buarque, Gal Costa, Maria Betânia, Djavan, Ivan Lins, Edu Lobo, Simone, Caetano Veloso, João Bosco, Elis Regina, Milton Nascimento, Geraldo Azevedo ja Gilberto Gil.
Tietyissä piireissä Chico, Caetano ja Gil ovat saavuttaneet miltei pyhimyksen aseman. Kolmikon jäsenet ovat olleet ystäviä 1960-luvulta lähtien. Caetano Veloso on yksi niitä 60-luvun eloonjääneitä, joka ei ole jämähtänyt paikoilleen vieläkään. Hän on rauhallinen älykkö, mutta hänessä on vastaavaa kameleonttimaista sähköisyyttä kuin samaa sukupolvea edustavissa Mick Jaggerissä, David Bowiessa ja Rod Stewartissa. Vierivät kivet eivät sammaloidu.

1960- ja 1970-luvuilla Caetano Veloso kokeili muiden tavoin kaikkea, oli sotilasdiktatuurin vankilassa ja joutui maanpakoon, kuten monet muut sukupolvensa edustajat Brasiliassa. Hänen nuoruuden kapinansa on laantunut, mutta hän pitää provosoinnista edelleenkin. Vaikkei se hänen mukaansa olisi aina edes tarkoituskaan. Veloso on perpetuum mobile, ikiliikkuja.

Caetano Veloso levytti kokoelman ikivihreitä amerikkalaisia klassikkoja englanniksi, brasilialaisin soinnuin höystettyinä, se A Foreign Sound. Tämä tapahtui samaan aikaan kun amerikkalaisvastaisuus kasvaa maailmalla Bushin hallituksen sotaseikkailujen myötä. Ja kuinka ollakaan, pisteeksi i:n päällä levyn klassikkojen tunnelman rikkoo sopivasti Nirvanan “Come as you are”-kappale. Pelkkää rajojen rikkomista, monessakin mielessä.

Huulet törröllään

Velosolla on brasilialaisessa musiikissa sen verran vaikutusvaltainen asema, että harva uskaltaa avoimesti arvostella häntä. Caetano Veloso uskaltaa ja voi tehdä mitä päähän pälkähtää. Tekipä hän mitä tahansa, se on useamman kriitikon mielestä “hienoa”, “älykästä” ja “rohkeaa”. Jos sertanejo-laulaja haluaa vaihtaa tyyliä tai fuusioida, elitistiset kriitikot kuten Nelson Motta, lyttäävät tämän varmasti kasaan.

Viime vuosina Veloso on säveltänyt muun muassa elokuvamusiikkia, esimerkiksi Pedro Almodóvarin Hable con ella-leffaan. Laulu oli ehdokkaana Grammy-palkinnon saajaksi. Laulun videossa Caetano laulaa huulet väristen. Tätä brasilialainen rock-muusikko Lobão arvosteli “mauttomaksi”. Outoa sinällään, että entinen uuden aallon edustaja asettaa rajoja hyvälle ja huonolle maulle, mutta se riitti kansallisen skandaalin aikaansaamiseksi. Suurisuisella Lobãolla on oma lehmä ojassa. Jotkut muusikot ovat kateellisia MPB:n älykkö- ja “hyvän maun” imagolle, jota monet tavoittelevat, kuten juuri rokkari Lobão ja sertanejo-laulaja Zezé Di Camargo hiljattain ilmaisivat.

Kiistan molempia osapuolia haastateltiin puolin ja toisin. Caetano vastasi arvosteluun yksikantaisesti ja valloittavasti hymyillen:

-Kuka ottaa Lobãon vakavasti?

Brasilialaisen Big Brother-reality shown neljännessä versiossa irokeešipäinen ja testosteronia uhkuva Marcelo Dourado kritisoi Caetanoa kahdelle tätä jumaloivalle nuorelle naiselle. Marcelo sanoi punk-filosofian mukaisesti:

-Minä oksentaisin Caetanon päälle!

Tämä sai aikaan melko kiivastuneen reaktion näiltä naisilta, samoin kuin osalta ohjelman katsojilta. Kun Marcelo äänestettiin ulos ohjelmasta, häntä haastateltiin eri ohjelmissa. Marcelo vastasi lausuntoonsa saamaan kritiikkiin:

-En ymmärrä, miksi tämä nyt otetaan näin vakavasti? Luultavasti Caetano nauraa tälle kaikelle.

Kun Caetanolta kysyttiin tästä, hän vastasi, leveästi hymyillen:

-Kuka on Marcelo Dourado?

Caetano Veloso on tottunut kritiikkiin. Hän kuuli sitä paljon jo aloittaessaan uraansa 1960-luvulla.

Hipahtavaa meininkiä

Caetano Veloso syntyi Santo Amarossa, Bahiassa, koillis-Brasiliassa. Hän aloitti muusikon uransa nuorena Salvadorissa ja muutti Rio de Janeiroon yhdessä siskonsa, laulaja Maria Bethânian ja Gilberto Gilin kanssa. Tuolloin syntyi yksi Brasilian musiikkia uudistaneista tyylisuunnista, Tropicália, joka kokeili ja sekoitti surutta kaikkea, brasilialaista ja ulkomaista musiikkia, rokkia, hippikulttuuria, sähkökitaroita ja protestoi sekä vallitsevaa poliittista tilannetta että yleisön konservatismiä vastaan. Tropicáliaan ottivat osaa muun muassa Caetano Veloso, Gilberto Gil, Tom Zé ja Jorge Mautner. Tyylisuunnan edustajat, esimerkiksi Hélio Oiticican luomukset, hyödynsivät myös avantgardistisia elementtejä. Tropicália oli vastaus Bossa Novan eliittisyydelle, pysähtyneisyydelle ja suurelle suosiolle. Tämä oli ennenkuulumatonta Brasilian tuolloin melko konservatiiviselle yleisölle.

Caetano esiintyi eräillä musiikkifestivaaleilla tennareissa, farkuissa ja muovipaidassa laulaen “on kielletty kieltää!”. Se oli yleisölle liikaa. Vasemmistolaiselle yliopisto-nuorisolle kyse oli imperialistisesta provokaatiosta, oikeistolaisille vallankumouksellisesta esiintymisestä. Yleisö alkoi buuata ja käänsi selkänsä esiintyjälle. Samaan aikaan jopa Beatlesin jäsenet esiintyivät sentään puvuissa. Veloso keskeytti laulamisen ja piti pitkän puheen, jossa sätti yleisöä ymmärtämättömyydestä ja konservativismista. Puheesta on tullut Tropicália-liikkeen klassikko. Tropicália-vaihe ei kuitenkaan kestänyt kauan, vaan päättyi jo 1969.

Tropicália-liikkeen laulujen sanat, sen edustajien asenteet ja -kokeilut olivat liikaa maan oikeistosotilasjuntalle, joka oli kaapannut vallan 1964. Diktatuuri kumosi kaikki kansalaisoikeudet 1968, eikä kaikenlaiselle taiteelle löytynyt ymmärrystä. Caetano ja Gilberto Gil vangittiin ja lähetettiin maanpakoon Englantiin. He oleskelivat joitakin vuosia Lontoossa. Vaikka maanpako ja koti-ikävä masensivat, Caetanon luomisvoima ei tyrehtynyt. Hän jatkoi säveltämistä ja levyttämistä. Vuosia myöhemmin hän ja monet muut, kuten Gilberto Gil, saivat luvan palata takaisin maahan, vaikka diktatuuri oli edelleen vallassa.

Palatessaan Brasiliaan he eivät ymmärrettävistä syistä halunneet ottaa kantaa maan politiikkaan. He etsivät ja tutkivat maan musiikkiperinteitä. Tämä ei vasemmistoa miellyttänyt. He kritisoivat voimakkaasti Caetanoa ja Giliä lennokkaista ja runollisista sanoituksista, syvällisistä elämän ja taiteen pohdinnoista, joita monet eivät ymmärtäneet.

Samaan aikaan sensuuri loppui, poliittisia pakolaisia alkoi virrata takaisin Brasiliaan ja diktatuurin vaino päättyi. Silti Caetano oli vaiti. 1980-luvun alkaessa alkoivat vaatimukset demokratian palauttamisesta, suurlakot, työväenpuolueen perutaminen, kampanja suorien vaalien puolesta jne. MPB ei ottanut kantaa tilanteeseen, vaikka 1960-luvulla se oli ollut hyvinkin vallankumouksellinen musiikkisuuntaus.

Caetano kertoo 1960- ja 1970-lukujen tapahtumista ja tunnoistaan 1997 julkaistussa omaelämäkerrallisessa kirjassa Verdade Tropical (Trooppinen totuus). Kirjassa hän esittelee myös maailmankatsomustaan ja ajatuksiaan muun muassa brasilialaisesta kulttuurista. Se on lukemisen arvoinen opus. Hiljattain hänestä julkaistiin myös elämänkerta ja kirjoituskokoelma.

Tekee mitä päähän pälkähtää

1980-luvun alussa Caetano Veloso sävelsi ja lauloi sambaa karnevaaleille. Noihin aikoihin Chico, Caetano ja Gil saavuttivat aseman älykkömuusikkoina. He osallistuivat moniin kulttuurihankkeisiin, Gilberto Gil ja Chico Buarque myös suoria vaaleja puoltavaan kampanjaan.

Caetano ei ole sallinut minkäänlaista ideologista kontrollia oikealta eikä vasemmalta. Hän haluaa kulkea omaa tietään, ja tehdä mitä päähän pälkähtää, vaikka provosoiden. Maine ja kunnia ehkä hieman häiritsevät, koska itse asiassa hän nauttii provosoinnista.

Veloso kokeilee surutta bahialaista afroperäistä axé-musiikkia, teknoa, “hyvän maun mestareiden” inhoamaa maaseudun sertanejo-musiikkia sekä hip hoppia. Hiljattain hän levytti Jorge Mautnerin kanssa Tropicália-mausteista epäkaupallista musiikkia. Caetano Veloso on myös riolaisen Afro-Reggae-yhtyeen ja sen slumminuorten väkivaltaisuuden ehkäisemisen puolesta toimivan kansalaisjärjestön kummi.

Hiljattain Caetano toimi São Paulon kaupungin 450-vuotisjuhlien isäntänä. Hän esitteli esintyjät ja toimi taustalaulajana mustalle slummin rap-laulajalle, Sabotagelle. Toisessa tilaisuudessa hän lauloi yhdessä ylituotetun ja -tuotteistetun teinitähden Sandyn kanssa. He lauloivat yhden Veloson monista klassikoista “Esquina de Ipiranga com São João”. Caetano ja Sandy muodostivat sukupolvet yhdistävän ja kuiluja ylittävän dueton. Yhteisen laulun päättyessä Sandy kumarsi syvään, palvovasti kohti Caetanoa. Veloso oli vilpittömästi iloinen ja mielissään yhteisestä esityksestä. Tämä oli monelle traditionalistille miltei kunnianloukkaus.

Iästään ja kokemuksistaan huolimatta Caetano jatkaa rajojen rikkomista, kyseenalaistaen maun, teennäisyyden, sosiaaliluokat ja muiden odotukset.

Tyylinsä ja elämänkatsomuksensa hän tiivisti mainiosti 1984 levytetyssä O Quereres -kappaleessa: olen aina sen vastakohta, mitä minulta odotat tai haluat minun olevan.

Vaikka Veloson musiikki on epäkaupallista, hän myy melko hyvin sekä Brasiliassa että ulkomailla. Kapinallisuudestaan huolimatta hän edustaa monelle laatua ja “hyvää makua”. Hän on aina ajan hermoilla tai sen edellä. Hän kerää levyilleen ja esiintymisiinsä avarakatseisia, lahjakkaita nuoria muusikoita, mm. oman poikansa, Moreno Veloson. Moreno on itse niittänyt mainetta maailmanmusiikkilistoilla.

Caetanon ihailijoihin kuuluvat mm. elokuvaohjaajat Pedro Almodóvar ja Michelangelo Antonioni, muusikko David Byrne ja näyttelijä Richard Gere. Caetano on itsekin elokuvaohjaaja.

Velosolla ei ole pula rahasta. Hänellä on asuntoja Riossa ja Salvadorissa, hän sukkuloi joustavasti Salvadorin toreilta ja afro-brasilialaisen uskonnon temppeleistä New Yorkin ja Pariisin gallerioihin ja konserttisaleihin. Taiteilijana hän ei hoida itse talouttaan, vaan talouspuolesta huolehtii hänen nykyinen vaimonsa Paula Lavigny.

Caetano Velosolla on iästään huolimatta - ja ehkä siitä johtuen – vielä paljon annettavaa.

Katso myös kirjoittajan muita tekstejä brasilialaisen musiikin taustoista ja eri tyylisuunnista:

-Pagode, lambada ja “bunda” – hyvä maku ja kaupallisuus brasilialaisessa populaarimusiikissa. Revista Xaman 2/2002 (http://www.helsinki.fi/hum/ibero/xaman/articulos/2002_01/eerola2_musiikki.html)

- Brasilian populaarimusiikki 1980- ja 1990-luvuilla. Revista Xaman 1/98 (www.helsinki.fi/hum/ibero/xaman/articulos/9801/9801.html)