Öljyn loppu?

”Miksi poraamme öljyä arktisella alueella tulevan kasvavan

kysynnän tyydyttämiseksi, kun meidän tulisi pyrkiä

vieroittamaan itsemme öljyn käytöstä?”

                                                                                       Greenpeace 2012

Öljy on geologeille kiusallinen luonnonvara. Kolleegamme kaikkialla maailmassa etsivät öljyä yhteiskunnan kasvavaan tarpeeseen. Samalla sen käyttö voi kiihdyttää monien kolleegojen tutkimaa ja toisten kieltämää ilmastonmuutosta.

Joitakin vuosia sitten esittelin Jeremy Leggettin ”Viimeiset pisarat – Hupeneva öljy, lämpenevä ilmasto”-kirjan (Geologi 4/2007). Aiheeseen on palattu tällä kertaa suomalaisin voimin. Rauli Partanen, Harri Paloheimo ja Heikki Waris julkaisivat viime vuonna kirjansa ”Suomi öljyn jälkeen”. Kyse on maamme ja maailmantalouden öljyriippuvaisuudesta ja öljyn loppumisen mahdollisista seurauksista. Leggettin kirjaan päivittämisen lisäksi se ei kuitenkaan oikestaan tuo olennaisesti mitään muuta uutta kuin Suomi-näkökulman.

Resurssiniukuudesta varoittavia esimerkkejä on 1970-luvun Rooman klubin jälkeen tullut kasapäin ja tahti sen kuin tiukkenee. Tuomion pasuunat soivat hälytyskellojen tapaan. Leggettkin puhui öljyhuipun ylittämisestä ja Suomi öljyn jälkeen palaa aiheeseen kotimaisella skenaariolla. Öljytuotantohuipulla tarkoitetaan öljyn tuotannon maksimia, jonka jälkeen tuontanto alkaa hiipumaan. Öljyhuipun dynamiikkaa pahentaa öljyreservien käytännössä mahdoton luotettava globaali arviointi.

Partasen ja kumppaneiden kirja on mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Kirja sisältää paljon tietoa öljystä, sen synnystä, käytöstä, tuotantohuipusta, vaikutuksesta talouteen ja öljykriiseistä. Puhutaan paljon myös vaihtoehtoisten ja uusiutuvien polttoaineiden kehittämisestä. Joka aihe on tiukasti sidottu lyhyisiin kappaleisiin, eikä kirjassa sorruta kovinkaan paljon vihervasemmistolle tuttuun saarnaamiseen ja vauhkoiluun. Tosin kirjassa viitataan toisinaan joihinkin kyseenalaisiin ja epämääräisiin enemmän tai vähemmän punavihreisiin nettilähteisiin, joita tekijät pitävät selvästi luotettavina, koska niissä ollaan samaa mieltä kirjoittajien kanssa. Tosin samat tahot saavat myös kritiikkiä osakseen, koska ydinvoimasta ja geenimuuntelusta kirjoittajat ovat näiden kanssa eri mieltä.

Öljystä voidaan olla montaa mieltä jo ilman ilmastonmuutoskeskusteluakin. Halpa öljy on taannut länsimaiden huiman talouskasvun, mutta samalla pönkittänyt Venäjän oligarkkeja, Afrikan ja muiden öljynviejämaiden diktaattoreita sekä tietysti kansainvälisiä öljyyhtiöitä ja niiden osakkeenomistajia. Merkittävä osa näiden saamista varoista kuluu kuitenkin esimerkiksi asehankintoihin, kansalaisten rauhoittamiseksi perustettuihin sosiaalisiin ohjelmiin ja polttoaineiden subventointeihin, lukususjahteihin, yksityislentokoneisiin ja muihin luksustuotteisiin. Riippuvuutemme öljystä onkin huolestuttavaa, eikä sitä välttämättä  tule ajatelleksi autoa tankatessaan. Öljyn tuotannon vähenemiseen ja sitä seuraavaan hinnan nousuun olisi kuitenkin varauduttava. Öljyn kasvava hinta on aina muusta kulutuksesta pois ja öljyn tuonnissa Suomesta valuu valuuttaa ulkomaille.

Öljyn hinnan noustessa on öljyn tuottamisessa otettu käyttöön ennen kannattamottamia öljyn lähteitä, kuten öljyhiekka, liuskeöljy ja bitumi. Kaikkiin liittyy ongemia, joista ympäristöön liittyvät eivät ole suinkaan vähäisimpiä. Kirjoittajien mukaan ”olemme vajonneet niin alas kohtalokkaassa öljyriippuvuudessamme että joudumme kaivamaan seuraavaa annostamme likaisen hiekan seasta. Mielikuva narkomaanista tonkimassa edellisen illan roskakasaa tasoittavan toivossa ei ole kaukana”. Meillä onkin öljyn suhteen sama tilanne kuin metallisissa malmeissa. Helpot esiintymät on jo löydetty ja pitkälti hyödynnetty. Taas uudet esiintymät ovat kalliita ja hankalia löytää ja hyödyntää, mikä nostaa hintoja ennestään. Korkeilla hinnoilla on mahdollisuus hyödyntää köyhiä malmeja, mikä taas kaivosteollisuuden suhdannealttiudessa ei ole ehkä taloudellisesti kovinkaan kestävää, kuten Suomessakin on jouduttu huomaamaan.

EU:ssa on hiljattain herätty metallisten raaka-aineiden tuontiriippuvuuteen, mutta öljystä ei ole jostain syystä kuultut puhuttavan samalla huolella, vaikka ehkä pitäisi. Paradoksaalisinta ja jopa jokseenkin irvokastakin öljy- ja ilmastokeskustelussa on kuitenkin ilmaston lämpenemisestä johtuvan Jäämeren jääpeitteen vähenemisen aiheuttama euforia Arktisen alueen taloudellisen hyödyntämisen mahdollisuuksista. Näitä ovat mm. merireitti Norjasta Aasiaan ja öljyn ja muiden luonnonvarojen etsinnän mahdollistaminen. Tämä avaa Suomellekin uusia mahdollisuuksia pohjoisilla alueillaan, mutta koska arktinen alue on kuitenkin herkkä, eikä toiminta alueella ole ongematonta, ovat luonnonsuojelujärjestöt kuten Greenpeace aiheesta syystäkin huolissaan. Tämä huoli on aiheuttanut jo kaksi Greenpeacen aktivistien tempausta pohjoisen öljynporauslautoilla. Niihin on osallistunut myös suomalaisia, kuten joidenkin silmissä miltei kansallissankariksi noussut Sini Saarela.

Toki jokainen voi tehdä asialle omalta kohdaltaan jotakin. Öljyä tuotetaan, koska sille on kysyntää. Kirjoittajien mukaan ympäristönsuojelu laajana käsitteenä edistää monia toimia, joilla öljyn käyttöä ja riippuvuutta vähennetään. Julkisen liikenteen suosiminen, kerskakulutuksen kritisointi, energiankäytön tehokkuuden parantaminen ja energiasäästö sekä luomutuotannon ja lähi- ja kausiruuan suosiminen ovat tällaisia. Samalla luonnonsuojelijoiden toiminta voi kuitenkin myös nostaa öljyn hintaa ennestään hankaloittamalla sen etsintää ja hyödyntämistä. Toimilla voi olla myös epätoivottuja seurauksia. Monet ympäristöjärjestöt ja vihreät ovat julkisesti kannustaneet mm. Saksaa luopumaan ydinvoimasta. Ikävä kyllä, uusiutuvien lisäksi Saksa rakentaa runsaasti fossiilista energiatuotantoa, jonka käyttöikä on jopa puoli vuosisataa. Kirjoittajista onkin hämmentävää, miten päästövähennyksen tarpeen massiivisuus ei ole lukuisista raporteista huolimatta auennut politiikoille, kansalaisille tai edes kaikille ympäristöjärjestöille. Meillä tuntuu olevan edelleen varaa vastustaa lähes kaikkia vähäpäästöisiä energiantuotantotapoja tuulivoimasta ydinvoimaan.

Kuten kirjoittajat toteavat:  ”Luonto ei välitä siitä, mikä meistä tuntuu mukavalta ja mikä ei. Totuus ei löydy äärimmäisten mielipiteiden keskeltä, vaan sieltä, missä se fysiikan lakien mukaan on”.

Joskus kauan sitten muinaisissa merissä kelluneet ja merten pohjiin hautautuneet pieneliöt eivät aavistaneet, millaisen sopan saisivat tulevaisuudessa aikaan...

 

Partanen, R., Paloheimo, H. ja Waris, H. 2013. Suomi öljyn jälkeen. Riika, Into, 341 s. Ovh 20 €.