Suppea näkökulma kiven ja kallion geoestetiikkaan

Vuonna 2007 Kolilla järjestettiin 6. kansainvälinen ympäristöestetiikan kokous. Sen teemana oli kiven ja kallion estetiikka (ks. Kivi 3/2007), eli geoestetiikka. Valituista käsikirjoituksista koottiin kirja nimeltä Jalo kivi. Kirja koostuu filosofisista pohdinnoista kiven olemuksesta, -estetiikasta ja -merkityksestä. Se on osa Maahenki Oy kustantamon julkaisemaa ympäristöestetiikan kirjasarjaa, jonka aiemmat teokset ovat käsitelleet maisemaa, vettä, suota, metsää ja peltoa. Tämä on sarjan viimeinen teos.

Jalossa kivessä ovat mukana aiempien ympäristöestetiikan kokousten ja kirjojen vakiokasvot ja ulkomaiset kutsuvieraat. Kirjoittajina on filosofeja, puutarhasuunnittelijoita, kirjakustantajia, ympäristöesteetikkoja, taiteilijoita, antropologeja, yms., mutta ei geologeja tai kiviharrastajia. Kirja on sen mukainen.

Teoksen sisältö on jaettu eri kokonaisuuksiin, jotka noudattavat Kolin 2007 kokouksen aihepiirien jakoa. Ne, artikkelit ja niiden tekijät listataan alla.

Johdanto

Kirja alkaa kokouksen järjestäjän ja kirjan päätoimittajan, ympäristöestetiikan prof. Yrjö Sepänmaan alustuksella, jossa hän avaa oven kiven estetiikkaan.

Luonto

Filosofian prof. Robert Frodeman eksyy mietiskelyssään kauas kivestä. Hän pohtii pyörremyrsky Katriinan aiheuttamia tuhoja New Orleansissa, löytäen geoestetiikasta jopa erotiikkaa. Tekstissään hän omii ja käyttää geoestetiikka-termiä vaivautumatta selittämään sen tarkoitusta, alkuperää ja historiaa. Nopea ja vaivaton perusgooglaus olisi auttanut valaisemaan mitä geoestetiikasta on ennen kirjoitettu sekä noudattamaan edes jonkinlaista alkeellista tieteellistä menetelmää ja -etiikkaa viitekäytäntöineen - varsinkin kun aihetta vielä esiteltiin Kolin kokouksessa. Taas Barbra Sandrissen kertoo tulivuorten esteettisestä kohtaamisesta, lainaten kuvauksia eri kirjailijoilta. Tiedekirjakustantaja Markus Hotakainen esittelee Marsin punaisia kiviä.

Monet käytöt

Antropologi Riva Berleant pohtii, onko paleoliittisten kivityökalujen estetiikka mahdollista? Asiaa mietitään huolellisesti. Taas Yoriko Sato, Katzumo Makioku, Zhang Jan ja Wu Enqin tarkastelevat kiven käyttöä itämaisissa puutarhoissa ja huonekaluissa. Estetiikan prof. Pauline von Bonsdorff tutkii Raili ja Reino Pietilän arkkitehtuuria, jossa kivellä on merkittävä osa (esim. Otanimen Dipoli), edustaen brutaalia estetiikkaa. Taas prof. Arnold Berleant analysoi kiven ”pehmeää puolta” fenomenologisesta näkökulmasta.

Kulttuuriset merkitykset

Aleš Erjavec filosofoi kivestä ja koetinkivestä. Uraanikeskustelussakin kunnostautunut ekoteologi Pauliina Kainulainen esittelee puolestaan kivisymboliikkaa Raamatussa ja kristillisessä perinteessä. Kun puhutaan kivestä, tulee yleensä mieleen geologia. Mutta kuten uraanikaivoskiistassakin, nyt siihen sekoitetaan myös teologiaa. Tätä tasapainottavat kuitenkin ”pakanallisten”, esihistoriallisten kivirakennelmien kuvat muualla kirjassa. Jari Kupiainen puolestaan käsittelee kivien merkitystä kivettömällä saarella. Tämä kaivannee selitystä: kirjoitus koskee Tyynenmeren atollisaaria, joilla ei ole kiviä korallien lisäksi. Kivet on tuotu tai ovat kulkeutuneet muualta ja niillä on erityinen merkitys paikallisille.

Kertova kivi

Eläinaktivismin filosofiaa aiemmin julistanut Leena Vilkka vaati nyt oikeutta myös kallioille. Hänen kirjoituksensa on varsinainen nimbyilijän käsikirja, puolustaen Hyvinkään Tapionkallion oikeuksia olla kallio ja elää, liittäen siihen monia eri merkityksiä ja lähiympäristön luonto-, kulttuuri- ja historiallisia arvoja. Eli mihinkään ei saa koskea, mitään ei saa hyödyntää eikä mitään saa rakentaa – minnekään, lähelle ketään! Tässä olisi mietittävää geologisten kohteiden suojelulle ja geodiversiteettipohdinnoillekin. Tietyillä kallioilla saattaa olla paikallisille erityinen merkitys, ainakin silloin, kun sitä ei käytetä ideologisperäiseen liiketoiminnan vastustamiseen. Taas Dan Snow kirjoitti kuvitteellisen historian erään alueen kivistä Bill Longin hauskoin kuvituksin. Artikkelien lisäksi kirjassa on runoja (mm. kirjailija Heikki Turuselta) ja runsaasti upeita, geoesteettisiä kuvia.

Entä geologian rooli?

Jalo kivi osoittaa että kivestä ja kalliosta voi puhua kauniisti monenlaisesta näkökulmasta. Geologeille ja kiviharrastajille kirja antaa kiinnostuksen kohteeseensa varsin mielenkiintoisia, mutta totutusta poikkeavia näkökulmia. Se piristää ja kiehtoo! Yksinkertaiset asiat monimutkaistetaan ja itsestään selvyydet selitellään, kuten filosofiassa yleensä. Aihe kiedotaan kulttuurin savuverhoon ja kuorrutetaan sivistyksellä. Tiede on jossain kaukana ja kivestä tehdään jotain, joka ei näytä kuuluvan tähän maailmaan. Mukana on pohdintoja, joita ei monen geologin mieleen pulpahda. Itse jäinkin kaipaamaan geologien panosta kirjassa. Kun puhutaan kivistä, voisi äkkiseltään olettaa, että geologeillakin olisi jotain sanottavaa asiasta, varsinkin kun heitä osallistui Kolin kokoukseen. Kivestä ja kalliosta puhuttaessa geologiaa on vaikea noin vain sivuuttaa. Geologien esittämiä ajatuksia kirjassa vilisee kyllä yllättävän paljon, mutta viittaukset niihin puuttuvat. Aihetta pohditaankin kaikista muista näkökulmista, paitsi geologin. Geologi kuitenkin tarkastelee alaansa myös estetiikan kautta, mutta eri tavalla kuin ympäristöesteetikko. Esimerkiksi maisemaan, kiveen tai kallioon liittyvät selitykset niiden alkuperästä ja muodostaneista prosesseista näyttävät olevan ympäristöesteetikoille jonkinlainen tabu. Valitettavasti geologit ja ympäristöesteetikot ovatkin aivan eri aaltopituuksilla. Kohtaaminen on vaikeaa, mutta törmäys helppoa (ks. Kivi 3/2007). Ja se ei välttämättä johdu geologeista. Lainaten Taneli Eskolaa, Yrjö Sepänmaan jälkisanoissa:

”Maisema on nyrkki. Kumpaakin, nyrkkiä ja maisemaa, voi katsoa monelta puolelta, eri seikkoja esiin tuoden, kuten Eskola selittää. Nyrkissä päällimmäisenä iho – nykyisyys – mutta siinä on myös syvyysulottuvuus: käsi, käsvarsi ja koko ruumis. Pinnan alla on kerroksia kerrosten jälkeen, maisemassa lopulta maapallon sula kivisydän. Ihon ohuus antaa myös viitteellisen kuvan geologisen ajan ja historiallisen aikamme suhteesta. Käsivarren mittaa jatkamaan tarvitaan avuksi koko ruumi, enemmänkin. Metaforaa tai vertausta voisi jatkaa: nyrkki on kivenmurikka, kova ja sellaisena väkivallan väline, mutta nyrkki aukeaa myös tervehtiväksi kädeksi ja käsi ojentuu tervehdykseksi. Maisema on välillä umpimielinen ja vaikeasti lähestyttävä, välillä avoimen kutsuva.[…] Maisemaa ei tavoiteta yksin katsomalla ja kuulemalla, ei vain tuntemalla, haistamalla eikä maistamallakaan, vaan se on yhtä paljon tajuamisen ja ymmärtämisen kysymys.”

Ympäristöesteetikon nyrkki ei kuitenkaan aina aukea tervehtiväksi kädeksi. Loppujen lopuksi onkin ehkä parempi että geologit loistavat poissaolollaan, vaikka se on kirjan selvä ja ihmetystä aiheuttava puute. Kokonaisuus pysyy näin kuitenkin paremmin kasassa ja samoilla linjoilla, ilman ”häiriöitä”. Se tekee kirjan näkökulmasta kuitenkin rajatun ja jokseenkin elitistisen. Ympäristöesteetikot leikkivät ”omalla” hiekkalaatikollaan. Tosin William Blake sanoi että ”hiekanjyvässä voi nähdä koko maailmankaikkeuden”. Jalo kivi on hyvä yritys.

Sepänmaa, Y., Heikkilä, L. ja Kaukio, V. 2010. Jalo kivi. Maahenki Oy, Hämeenlinna, 263 s. Ovh. 48 €.