66 vuotta Kolmannen valtakunnan luhistumisen jälkeen natsit jaksavat yllättää vieläkin. Hulluudella ei ollut rajoja, tieteessäkään. He ”kunnostautuivat” monessa asiassa lyhyen valtakautensa aikana. Kirjassaan ”Himmlerin suuri suunnitelma. Arjalaisen herrakansan etsintä” kanadalainen tiedetoimittaja Heather Pringle marssittaa sivuilleen kansallissosialistisen Saksan tutkijoiden eturivin ja heidän surullisen kuuluisat aikaansaannoksensa. Merkittävimmistä tutkijoista piirretään elämänkerta ja henkilökuva. Näiden tunnetuimmat tutkimusalat liittyivät rotuoppiin, -hygieniaan ja ”lääketieteellisiin” kokeisiin. Mutta se ei jäänyt siihen.
Antisemitismi ja rotuoppi olivat niin juurtuneet länsimaiseen ajatteluun 1920-1930-luvuilla, että natsit edustivat siitä vain jäävuoren huippua. Arjalaisen herrarodun käsitettäkin voi etsiä jo 1700-luvun Englannista. Tämän tutkimus oli kehittynyt Intiassa ja sai Saksassa romantiikan aikakautena merkillisen uuden suunnan. Vasta 1800-luvun lopulla, saksalaisten nationalistien käsissä, arjalaisten käsite muuntui vihamielisen rasistiseksi ja siitä tuli todella vahingollinen. Natsit seikkailivat kuitenkin myös kansanperinteen, historian, arkeologian ja jopa geologiankin kentillä. Näiden ”tutkimusten” päämäärä oli ”todistaa” arjalaisen rodun ylemmyys. Muiden puuhiensa ohella SS-johtaja Heinrich Himmler perusti tätä varten kokonaisen tutkimuslaitoksen, Ahnenerben, joka tarkoittaa ”esi-isien perintöä”. Ahnenerbe oli ”aatteellisen muinaishistorian opintoseura”. Sen tavoite oli ”tarkkojen tieteellisten metodien” avulla löytää uusia todisteita saksalalaisten esi-isien teoista ja saavutuksista ja tuoda nämä löydöt saksalaisen yleisön tietoon. Todellisuudessa sen tarkoitus oli tuottaa myyttejä. Se halusi todistaa germaanien muinaisen alkuperän ja niiden luoneen maailman ensimmäisen sivilisaation Pohjolassa (Atlantis) ja vaikuttaneen kaikkiin muinaisiin korkeakulttuureihin. Tätä varten varustettiin retkikuntia eri puolille maailmaa. Kirjassa kuvaillaan tutkimusretkiä Lähi-Itään, Pohjois-Afrikkaan, Tiibetiin, Pohjoismaihin ja Kaukasukselle. Jotkut näistä vilahtavat Indiana Jones- ja Seitsemän vuotta Tiibetissä elokuvissa. Retkiä suunniteltiin myös Boliviaan, Iraniin, Kanariansaarille ja Islantiin. Suunnitelmat ”pilasi” II maailmansodan puhkeaminen.
Arjalaisten ja geologian yhdistämisen voisi kuvitella olevan haastavaa, mutta natsit onnistuivat siinäkin, soveltaen ”geologiaa” utopioihinsa. Kun Grönlannista löydettiin trooppisten kasvien fossiileja, johtopäätös oli selvä: olosuhteet olivat olleet otollisia arjalaisten muinaisen sivilisaation kukoistukseen pohjoisessa. Se, että kasvifossiilit olivat 50 miljoonaa vuotta vanhoja, oli sivuseikka joka pimitettiin yleisöltä. Taas Bolivian Tititcaca-järven Tiahuanacon raunioista arkkitehti ja kirjailija Edmund Kiss päätyi johtopäätökseen, että arjalaiset olivat asuttaneet alueen n. miljoona vuotta sitten ja perustaneen tuon sivilisaation. Luotiin myös malli arjalais-Atlantiksen tuhosta, kun viisi kuuta putosi maahan ja sitä seurasi jääkausi. Tämä omalaatuinen maailmanjääoppi viskasi sivuun kaikki perinteiset tieteelliset käsitykset maailmankaikkeudesta. Se tarjosi uuden selityksen aurikokunnan synnylle, auringonpilkuille, Linnunradan muodolle, ihmissuvun synnylle, Atlantiksen uppoamiselle ja muinaisten islantilaisten luomiskertomusten hämärille kohdille. Teoria oli itävaltalaisen insinöörin Hans Hörbingerin hengentuote, jota natsit pitivät nerona. Heidän tarkoituksensa oli saattaa juutalainen Albert Einstein unohduksiin.
Natsigeologiassa olivat yleensä liikkeellä kaikki muut kuin itse geologit. Kun humanistisen alan tutkijat seikkailevat geologian maastossa, syntyy usein sotkua. Natsit eivät olleet poikkeus. Itse geologien rooli rajoittui lähinnä luolatutkimuksiin. Cro-Magnonin ihmisen ”arjalaisen alkuperän” määrittäminen oli tärkeä tehtävä, joka uskottiin geologi Assien Bohmersille. Hitleriä tosin harmitti suuresti se, ettei mahtavista muinaisista esi-isistä löytynyt muuta kuin saviruukun palasia, kivikirveitä ja nuolenpäitä, kun samaan aikaan kreikkalaiset olivat rakentaneet Akropoliksen. Siitä huolimatta Hitleriä miellytti suuresti ajatus siitä, että Rooman imperiumin olivatkin perustaneet germaanit. Italialaiset eivät luonnollisestikaan olleet ideasta yhtä innostuneita. Hörbingerin puheet maailmanjääoppinsa kuiden putoamisesta seuranneista jättimäisistä vuorovesiaalloista ja jääkausien valtavista jäätiköistä selittivät näppärästi sen, miksi pohjolan perukoilta ei löytynyt jälkekään muinaisesta arjalaisesta sivilisaatiosta.
Kirjaa lukiessa alkaa usein hymyilyttää, jos ei suorastaan naurattaa. Niin päättömiä olivat tutkimusten tavoitteet, kysymysten asettelu ja menetelmät. Himmler ja hänen tutkijansa suorastaan pulppusivat näitä ”nerokkaita” ideoita. Tutkimuslaitosta edeltäneen RusHA:n ensimmäisiä vuosia kuvaa hyvin se, että sen ensimmäinen johtaja, Karl-Maria Wiligut, oli entinen mielisairaalapotilas, mutta kuuluisa arjalaisteorioistaan, joita Himmler ihaili. Wiligut oli itseoppinut riimuasiantuntija, joka uskoi polveutuvansa skandinaavisesta Thor-jumalasta ja väitti vartioivansa muinaisten germaaniheimojen salattua tietoa. Hän oli Himmlerin muinaisten germaaniperinteiden neuvonantaja. Ahnenerben ensimmäinen johtaja oli taas kielentutukija Herman Wirth. Hän uskoi löytäneensä Ruotsin kalliomaalauksista näytteitä maailman vanhimmasta kirjoitusjärjestelmästä, kadonneesta arjalaisesta kirjaimistosta.
Vaikka Ahnenerben tarkoitus oli tukea Hitlerin rotuoppia, sen alussa meno oli kuitenkin niin mahdotonta, että jopa itse Führer paheksui sitä vähämielisyyttä ja vakavuuden puutetta, joka laitoksessa vallitsi. Saavuttaakseen edes jonkinlaista tieteellistä arvostusta, Himmler korvasi Wirthin varovaisella ja pidättyväisellä sanskritin ja muinaispersian asiantuntijalla Walther Wüstillä. Se ei kuitenkaan auttanut, sillä kansainvälinen tiedeyhteisö suhtautui nuivasti natsien ”akateemisiin” ambitioihin.
Ahnenerbessä toimi myös suomalainen, itseoppinut kansanperinteen ”asiantuntija” Yrjö von Grönhagen. Hän oli vaikuttunut natsien rotuajattelusta. Vaikka suomalaisetkin luokiteltiin ali-ihmisiksi, Himmler innostui Kalevalasta ja lähetti Grönhagenin Karjalaan keräämään kansanperinnettä. Kanteleesta tuli Himmlerin mielisoitin. Samalla kun osa suomalaisesta (varsinkin ruotsinkielisestä) eliitistä ihannoi natseja, Grönhagen sai puuhillaan maamme tiedeyhteisön raivoihinsa. Witrthiäkin kiellettiin tulemasta Islantiin ja Ruotsiin tekemään ”tutkimuksiaan”.
Kirjassa ei voi välttyä mustaltakaan huumorilta. Esimerkkinä mainittakoon SS:n-kaivausjoukot. Tästä tulee mieleen lähinnä tämän jälkeensä jättämät haudat, mutta hautoja kaivoivatkin kuolemanpartiot, Einsatzgruppen. SS:llä oli itse asiassa oma arkeologinen osasto! Kirjaan ja aiheeseen sisältyykin paljon sekä tahatotonta, että tahallista huumoria, jota Pringle viljelee. Hymy tosin hyytyy, kun muistelee natsien muita tekemisiä. Jos kirjoittaja olisi saksalainen, hän tuskin uskaltaisi leikkiä näillä asioilla, niin arka paikka natsimenneisyys on Saksassa edelleen.
II maailmansodan loppua kohti natsien mielenvikaisuus vain yltyi. Kun jälkiä muinaisesta arjalaisesta korkeakultuurista ei oikein löytynyt, Himmler päätteli että arjalaiset olivatkin tulleet avaruudesta. Saksan ollessa jo alakynnessä, hän otti muinaisen pohjoismaisen Edda-eepoksen kirjaimellisesti ja uskoi Thorin vasaran olevan sähkömagneettinen ase, jota hän kiiruhti Ahnenerben tutkijat kehittämään. Hän ei uskonut, ettei se ollut mahdollista.
II maailmansodan päätyttyä, Himmler teki itsemurhan ja monet Ahnenerben tutkijat joutuivat Nürnbergin oikeudenkäyntehin ja osa heistä tuomittiin. Taas toiset jatkoivat akateemista uraansa korkeissa asemissa arvostettuina tiedemiehinä.
Himmlerin suuri suunnitelma kuvaa mitä tapahtuu, kun järjestäytynyt sekopäisyys pääsee valtaan. Natsi-Saksa osoitti, miten eurooppalainen sivistysvaltio voi vajota kollektiiviseen hulluuteen ja organisoituun barbaariuteen, sokaisten ideologiallaan tiedemaailmankin. Natsien ”saavutukset” hipovat jopa gootti-tieteisfantasiaa. Kansallisosialismi oli niin järkyttävä ja kokonaisvaltainen painajainen, että luulisi meidän ottaneen siitä oppia. Mutta vaikka sen kukistamisesta onkin jo 66 vuotta, mikä loppujen lopuksi on aika lyhyt aika, kuulee tuon ajan kaikuja tänäänkin: ulkomaalais- ja homovastaisuus, kansallismielisyys, ”oikean” taiteen määrittäminen, kasvissyönnin tuputtaminen, yms. ovat kuin Suomeen sovellettuja otteita Mein Kampfista.
Pringlen teos on niin hyvin kirjoitettu ja aihe mielenkiintoinen, että kaikesta sen kuvailemasta huolimatta kirjaa voi kuvailla herkulliseksi.
Pringle, H. (2009). Himmlerin suuri suunitelma. Arjalaisen herrakansan etsintä. Suom. Vappu Orlov ja Anne Orlova. Slovakia, Bazar, 512 s., Ovh. 29,90 € (saatavana myös pokkarina).
No comments:
Post a Comment