Kirjaesittely: ”Mitäs minä sanoin!” (ja voi sitä vahingoniloa...?)

 

Toisinaan julkaistaan kirjoja, joiden ennusteet tai seurausten puinti saattavat olla kauaskantoisia ja varsin ajankohtaisia. Nykyisessä ympäristökeskustelussa voin nimetä niitä ainakin kaksi, vaikka ne julkaistiinkin jo viime- ja edellisvuonna: Risto Isomäen Ydinvoima Fukushiman jälkeen (2011) ja Mika ja Lasse Flöjtin Kysymyksiä Talvivaarasta – uraani ja lupaprosessit (2012.

Tietokirjailija ja pitkän linjan ympäristöaktivisti Risto Isomäki kirjoittaa ympäristöaiheisia sci-fi-romaaneja sekä ilmastonmuutokseen ja ydinvoimaan liittyviä tietokirjoja ja pamfletteja. Käsittelin aiemmin alani lehdissä hänen Sarasvatin hiekkaa sekä Kosminen rakkaus vai suuri saatana? 20 päätöstä ydinvoimasta kirjojaan. Molemmissa kuvataan ydinvoiman käyttöön liittyviä riskejä, etenkin tsunamien vaikutusta rannikolla sijaitseviin ydinvoimalohin. Fukushima osoitti Isomäen pelot tosiksi ainakin subduktiovyöhykkeillä. Onnettomuus muutti Saksan energiapolitiikan maan päättäessä luopua ydinvoimasta. Vakaalla mannerlaatalla sijaitseva Suomi jatkaa ydinvoiman rakentamista venyvine aikatauluineen ja vaihtuvine osakkaineen. Fukushiman ydinonnettomuuden aiheuttamat ongelmat jatkuvat yhä.

Uraanikiistasta (2006–2008) tuttu ”tutkija”-aktivisti Mika Flöjt siirtyi uraanikiistan päättymisestä turhautuneena Talvivaara-kriitikoksi, sanellen mm. journalistipalkintoja kahmineelle toimittaja Juha Kauppiselle salaliittoteorioitaan Talvivaarasta. Todistuksena siitä että aktivismi kulkee geeneissä, isä ja poika Flöjt ovat koonneet Talvivaara-kritiikkinsä yksiin kansiin. Kirjaa selaillessa saa tutun vaikutelman: se vyöryttää heti ensimäisillä sivuillaan ensimmäiselle kirjoittajalle jo uraanikiistasta tuttuja vainoharhaa hipovia kiemuroita, joissa viranomaiset, yritykset ja tutkimuslaitokset ovat olleet salaliitossa keskenään jo 1970-luvulta lähtien. Vuosien 2012–2013 aikana Flöjtien kaikki väitteet eivät tosin enää tuntuneetkaan niin oudoilta. Talvivaaran tapahtumat ovat samalla onnistuneet melkeinpä kirjaimellisesti lisäämään vettä kaivoskriittisten myllyyn, vesittäen kaikki kaivostoiminnan puolustuspuheet.

Kärjistäen voisi sanoa että molemmissa tapauksissa uhkakuvien toteutuminen on luultavasti aiheuttanut tietyissä piireissä ”mitäs minä sanoin!”-huutoja sampanjapullojen poksautteluineen ja yläfemmoineen. Tätä spontaania voitonriemun osoitusta on seurannut vaivoin kauhistelulla peiteltyä vahingoniloa opportunismeineen ja besserwisserismeineen.

Vähän Fukushiman onnettomuuden jälkeen Into-kustannuksen painokoneet kävivät kuumina ja markkinoille tupsahti Isomäen kirja aiheesta loistavalla ajoituksellaan. Talvivaaran viime vuotisten vuotojen jälkeen tapahtui sama ilmiö. Tämän mahdollistaa nykyaikainen painotekniikka. Kumpaakaan kirja ei ole kuitenkaan hutiloiden kirjoitettu, vaan niitä on luultavasti valmisteltu kaikessa rauhassa. Tapahtumat ovat  kuitenkin sanelleet niiden julkaisuajankohdat ja päivittämisessä on saattanut tulla kiire, jotta otollinen markkinahetki saatiin hyödynnettyä.

Ajoituksestaan ja ajankohtaisuudestaan huolimatta kirjat eivät ole kuitenkaan jostain syystä saaneet niiden mahdollisesti ansaitsemaa huomiota. Ihmettelen myös sitä, miksei mikään suuri kustantamo tarttunut Flöjtien kirjaan, vaan se on julkaistu omakustanteena? Luultavasti kirjoittajat eivät halunneet kustannustoimittajaa ja arviojia sorkkimaan tekstiään. Kysymyksiä Talvivaarasta olisi ollut ehkä myös liian rankka syytösten vyyhti kunnianloukkausoikeudenkäyntejä pelkäävälle kustantamolle. Teos ei myöskään mairittele tutkijaksi itseään kutsuvaa tekijäänsä akateemisine meriitteineen (odottelen niitä edelleen suurella mielenkiinnolla). Flöjtejä ei ole kuitenkaan käräjillä nähty ja Talvivaara painiskelee edelleen moninaisten ongelmien keskellä.

Tietokirjallisuudella on nykyään mahdollisuus reagoida erilaisiin tapahtumiin melkeinpä reaaliajassa. Sosiaalinen media mahdollistaa kansalaisjournalismin hyvässä ja pahassa. Tämä tuottaa  ympäristökeskusteluunkin uusia virtauksia, kuten kirjamarkkinoiden vainun ajankohtaisille aiheille. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan mitä riskiyhteiskunnan markkinataloudella on meille seuraavaksi tarjottavana...

Flöjt, M. ja Flöjt, L. 2012 Kysymyksiä Talvivaarasta. Uraani ja lupakysymykset. Books on demand, 232 s. Ovh. 37 €

Isomäki, R. 2011. Ydinvoima Fukushiman jälkeen. Vantaa, Into-kustannus, 150 s. Ovh. 5 €.

Kirjaesittely: Johan on jäkälä! Jokamiehen jäkäläopas

Toni Eerola

”Jos metsään haluat mennä nyt, takuulla yllätyt”…Se onnistuu, varsinkin viime vuonna julkaistu Suomen jäkäläopas kainalossa (tai repussa, painonsa vuoksi).

Jäkälät ovat tuttuja jokaiselle luonnossa liikkuvalle. Marjastajat, sienestäjät, ulkoilijat, metsänhoitajat, kiviharrastajat ja geologit näkevät luonnossa liikkuessaan satoja jäkälälajeja, mutta eivät aina tule kiinnittäneeksi niihin huomiota, saatikka että osaisivat niitä välttämättä tunnistaa. Luontoharrastajia varten Helsingin yliopiston luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseo julkaisikin Ympäristöministeriön tuella Suomen jäkäläoppaan, joka sai vuoden 2011 Tieto-Finlandia-palkinnon.

Itse kiinnostuin kirjasta tavattuani Sallassa kehämäisen, rakenteeltaan kukkaa muistuttvan jäkälätyypin (Kuva 1). Halusin tietää, mikä jäkälälaji on kyseessä? Onneksi Suomen jäkäläopas oli julkaistu samoihin aikohin. Ja oppaastahan se löytyikin (tosin ei yhtä upeana)! Tuota Sallan vihreäkivivyöhykkeen komatiittikallioilla viihtyvää lajia kutsutaan Kaarrekarveeksi (Arctoparmelia centrifuga), mutta se on yleinen kallioalueiden jäkälä muuallakin maassa. Taas Sallan Känespellan (ks. Kivi 2/2012) pystysuorilla kallioseinämillä bongasin punertavan, ruostetta muistuttavan Loistokeltajäjälän (Xanthoria elegans, Kuva 2), mikä voi saada varomattoman malminetsijän hihkumaan innosta. Alueen kvartsijuonten onkaloissa näin puolestaan keltaista, uraninittia muistuttavaa, nimensä mukaisesti varjoissa viihtyvää Katvekultajäkälää (Caloplaca microthalina, Kuva 3). Silokallioilta on taas jokaiselle geologille tuttu jäkäläoppaan kannessa komeileva harmaa Palleroporonjäkälä (Cladonia stellaris). Nimensä mukaisesti se on porojen pääasiallista ravintoa.

Monet jäkälälajit ovat uhanalaisia. Niiden uhkatekijöitä ovat talousmetsät, poronkasvatus ja kaivannaisteollisuus. Herkkiä ovat erityisesti kalkkikivialueiden jäkälät.

Suomen jäkäläopas on upeasti kuvitettu teos. Siihen kannattaa tutustua. Kirjaa selaillessa lukijaa suorastaan häikäisee jäkälien hämmästyttävä väriloisto ja lajikirjo. Jotkut lajit ovat niin mielikuvituksellisia, että jää pakostakin miettimään, ovatko ne ihan tältä planeetalta? Edesmennyt 1960-luvun LSD-guru Timothy Leary olisi ollut ihmeissään kirjaa selaillessaan.

Suomen jäkäläopas: vaihtoehto huumeille.

Stenroos, S., Ahti, T., Lohtander, K. ja Myllys, L (toim.) 2011. Suomen jäkäläopas. Norrlinia 21: 534 s. Ovh. 49,95 €.

Kirjaesittely: Vihreää politiikkaa jalat maassa

Toni Eerola

Monelle teknokraattivuorimiehelle oheisen kirjan esittely saattaa olla kauhistus. Viimeistään ilmastonmuutos on kuitenkin tuonut ympäristöstä kaikkien asian. Sen ei pitäisikään olla enää vain vihreiden etuoikeus. Eli äläpä hötkyile, jatka vaan lukemista. Kirja saa nimittäin monet vihreätkin älähtämään. Siinä on jokaiselle jotakin.

Vihreät ylpeilevät usein älykkötaustallaan: he ovat korkeasti koulutettuja akateemisiä ihmisiä. Kuten hyvin tiedämme, se ei kuitenkaan valitettavasti aina estä tunteilua, suhteellisuudentajun hämärtymistä ja vähäistä järjen käyttöä. Poseeraavat kuitenkin usein melkoisina besser-wissereinä asiassa kuin asiassa. Jalat maassa seisova viherintellektuelli ja kansanedustaja Osmo Soninvaara onkin virkistävä poikkeus viileässä analyyttisyydessään. Hän ei pelkää tuoda yllättävästi vihreiden valtavirran vastaisia ajatuksiaan julki kirjoissaan ja blogissaan. Tähän vaikuttaa hänen talous- ja tilastotieteilijän taustansa. Hänellä onkin omiensa keskuudessa toisinajattelijan leima, jota kuitenkin kunnioitetaan.

Soininvaara kiteyttää vihreisiin arvoihin liittyvän ajattelunsa uudessa kirjassaan Vihreä politiikka. Kirja on mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää lukemista. Teos käy läpi vihreän liiton syntyä ja historiaa omien kokemustensa kautta. Soininvaara osallistui ympäristöliikehdintään jo ennen Koijärveä, vaikuttaen mm. Helsinki-liikkeessä 1970-luvulla. Helsinki-liike oli eräänlainen proto-vihreä liitto, joka syntyi vastalauseena taistolaisuutta ja Kekkosen ajan pöhöttyneisyyttä kohtaan, haluten vaikuttaa mm. kaupunkiviihtyvyyteen. Hänen suurin mielenkiintonsa onkin ollut juuri kaupunkisuunnittelu- ja politiikka. Tämä näkyy myös kirjassa. Vihreä politiikka käsittelee useita näihin liittyvä ympäristö- ja sosiaalisia teemoja. Vihreä liittohan ei ole pelkästään ympäristöpuolue tai ”Kokoomuksen puisto-osasto”, kuten kriitikot sitä kutsuvat, vaan alusta asti mm. tasa-arvoa, seksuaalivähemmistöjen asemaa ja vammaisten etuja ajava puolue. Pelkästään ympäristöpuoluetta ajaneet ajautuivatkin puolueen ulkopuolelle epämääräisiin, enemmän tai vähemmän radikaaleihin vaihtoehtoliikkeisiin.

Soininvaara ei säästele kritiikkiä muita puolueita kohtaan, mutta ei päästä vihreitäkään helpolla.

Hän esittelee kirjassaan sarjan vihreiden perusideologiaan kuuluvia teemoja, jotka hän ampuu järjestelmällisesti alas. Yksi merkittävimmistä on ydinvoiman vastustaminen. Ilmastonmuutos sai Soininvaarankin kelkan kääntymään. Monille vihreille Soininvaara saattaakin olla ”ilonpilaaja” loogisella tavallaan jolla hän romuttaa joitakin vihreille kallisarvoisia uskomusrakenteita. Ärtymyksen sijaan monen kannattaisikin ottaa kirja ja lusikka kauniiseen käteen ja tuoda itsensä lähemmäs maan pintaa.

Valitettavasti Soininvaara ei käsittele niinkin ajankohtaista asiaa kuin kaivostoimintaa, uraania lukuunottamatta. Turvetuotanto on hänelle sen sijaan ”aivan tolkutonta touhua”. Se saa kuitenkin kokoomuslaisen ministerinkin vihertämään, kun oma kesämökkiranta on uhattuna.

Soininvaaralle maa, joka käyttää ydinvoimaa, on tavallaan velvoitettu hyvksymään myös uraanikaivosten (oletetut) haitat. Hänen mukaansa uraanintuotannosta saa turvallisen käyttämällä siihen riittävästi rahaa. Kyse onkin siistä, luotammeko toimijoihin? Hänestä se, että jossain päin maailmaa on puutteita kaivosturvallisuudessa tai että uraanista voidaan tehdä ydinaseita, ei kelpaa perusteeksi vastustaa koko ydinvoimaa. Analyyttisyydestään huolimatta Soininvaara ei kuitenkaan pääse kokonaan irti ympäristöaktivisteille niin tyypillisestä dramaattisesta liioittelusta: Talvivaaraa hän pitää ”ympäristökatastrofina”(?!), jota uraanin talteenotto ei enää pahenna. Hänen mukaansa pitäisikin pikemminkin vaatia täydellistä talteenottoa sen sijaan että uraani lasketaan jätealtaisiin.

Kreikkalaisia ja troijalaisia on vaikeaa miellyttää samaan aikaan, eikä poliitikoille niin tavalliseen tapaan Soininvaara sitä yritäkään. Melkeinpä päinvastoin. Hän on harvinaisen suorasanainen molempia ääripäitä kohtaan. Puhuessaan vihreiden tulevaisuudesta, hän suosittelee puolueelle suvaitsevaisuutta joistakin asioista toisinajattelevia kohtaan. Soininvaara kaipaa lisää ”insinöörivihreitä”. Vain näin vihreät voivat kasvaa ja lisätä suosiotaan.

”Väärä argumentti on väärä argumentti, vaikka se tukisi oikeaa asiaa”. Tämä Soininvaara toteamus olisi hyvä muistaa ympäristökeskustelussa. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille ympäristöpolitiikasta kiinnostuneille.

Soininvaara, O. 2012. Vihreä politiikka. Teos, Helsinki, 232 s.

”Tästä ei ole vielä viimeistä sanaa sanottu...” Kohtalona malminetsintä*

Toni Eerola

Kun jo pienenä poikana keräilee kiviä, kiinnostuu malmeista ja saa kansannäytepalkintojakin, voivat vanhemmat huolestua: geologiaan voi jäädä koukkuun, eikä siihen ole hoitoa. Siitä tulee kohtalo. Näin tapahtui geoteknikko Asser Siitoselle, joka toimi koko ikänsä malminetsinnässä eri valtionyhtiöiden palkkaamana pitkin ja poikin Lappia.

Eläkkeellä oleva geologi ja Outokummun Rovaniemen toimiston pitkäaikainen päällikkö Jarmo Lahtinen kirjoitti tämän legendaarisen malmimiehen elämänkerran. Hän teki suuren palveluksen. Kyse on tiedon siirrosta tuleville sukupolville. Kirjassa on tarinaa kerrakseen Lapista, luonnosta, geologiasta, kivistä ja malmeista kiinnostuneille. Samalla kun seurataan tämän mainion malmimiehen elämänvaiheita ja persoonaa, kerrataan myös Lapin geologiaa ja pala Suomen kaivosteollisuuden historiaa.

Monien työtovereiden mielestä Asser Siitonen olikin varsinainen persoona. Hän johti ja teki maastöitä väsymättä, sekoittaen elämäntapaa, ammattia ja harrastusta. Perhe jäi sivuosaan. Aamuisin ei ollut kovaa kirettä maastoon, mutta eipä ollut sieltä poiskaan. Viikonlopullekin lähtö saattoi viivästyä, mikä harmitti alaisia. Erään työtoverin mukaan Siitonen oli juuri sitä, mitä geologi eniten pelkää alan harrastajissa: erinomainen mineraalituntija. Hänen kiinnostuksensa geologiaa kohtaan oli niin suurta, että jos hänellä olisi ollut mahdollisuus opiskella alaa, hänestä olisi tullut professori. Hän oli kuitenkin kiinnostunut laajalti muistakin asioista. Ilmastonmuutos kirvoitti mieltä ja omatoimisesti päätellen hän katsoi että hiilidioksidia kannattaisi sitoa kalkkikiviin. Tämän lisksi hän harrasti luontoa, valokuvausta, musiikkia ja kuvataidetta. Lomat vietettiin perheen kanssa kultaa kaivamalla, kalastellen ja hilloja poimien, mikä pienille lapsille oli joskus raskasta.

Siitosen into työhonsä johti moniin merkittäviin löydöksiin, kuten Luoston ametisteihin, Saattoporan ja Isomaan kultaesiintymiin, Porkosen-Pahtavaaran mangaaniviitteisiin, yms. Kaikkea hän ei kuitenkaan ehtinyt elämänsä aikana selvittää. Luoston ametistikin päätyi muiden hyödyksi. Tämä jäi kalvamaan loppuiäksi.

Kuten niin monet muutkin, Siitonenkin jäi Suomea koetelleen laman ja kaivosalan rakennemuutoksen jalkohin. Outokummun lakkauttaessa malminetsintänsä, hänet irtisanottiin Outokumpu Finnminesilta v. 1992, palveltuaan suomalaista kaivosteollisuutta neljä vuosikymmentä. Hän jäi työttömäksi, mutta ei toimettomaksi. Hän perusti yhtiökumppaninsa kanssa Gold-Werk Oy:n. Näin hän jatkoi keskeneräiseksi jäänyttä malminetsintää monilla tuntemillaan kohteilla, löytäen Isomaan kultaesiintymän Kittilässä.

Kiinnostus kultaan ja malmeihin näyttää kulkevan Siitosilla suvussakin. Suomen kaivosyrittäjät ry:n puheenjohtaja ja monitoimimies Harri Siitonen on Asserin serkku. Asserin ideoimana ja Harri työn jatkajana Isomaan kultaesiintymän hyödyntäminen sai alkunsa. Asser ja Harri kehittivät köyhän rapakalliokullan rikastusmenetelmän. Outokummun piti alunperin olla mukana alueen varsinaisen kalliokullan etsinnässä, mutta se kaatui erinäisistä syistä. Nykyään Gold Mine Siitonen ja Saihio jatkaa työtä hyödyntämällä esiintymää kaivinkoneella. Kultaa sisältävä maa-aines kuljetetaan Asserin rakentamalle ”kultatehtaalle”, jossa rikastaminen tapahtuu. Kullasta valmitetaan erilaisia koru- ja pienesineitä. 

Vaikka kullantuotanto lähti käyntiin löytämällään kultaesiintymällään, monet asiat jäivät ”riivamaan” jo iän ja sairauden lopulta heikentämän miehen mieltä. Paljon olisi ollut halua vielä tehdä ja touhuta. Tätä varten hän keskusteli professoreiden ja geologien kanssa erilaisista tutkimus- ja malminetsintähankkeista. Voi olla, että Siitosen intuition ja päähänpinttymien jäljiltä kuullaan vielä tulevaisuudessa. Tästä varmuudesta kumpusikin Siitosen monesti toistama lausekin, joka on tämän kirjaesittelyn otsikkokin.

Kuten nykyinen kaivosbuumi on meille osoittanut, Suomessa ja varsinkin Lapissa riittää vielä löydettävää. Vaikka täällä nyt jylläävät ulkomaiset kaivosjätit, tarvitsemme edellen Siitosen kaltaisia työn kansallissankareita. Ja siihen on toivoa. Kansannäytetoiminta kukoistaa ja alalle tulee jatkuvasti uusia harrastajia. Kansannäytepalkintoja jaetaan 8-12 vuotiaille. Toivottavasti näistä jotkut päätyvät kaivosalalle ammatillisestikin, koska työntekijöistä on pulaa.

Lahtinen, J. 2012. Asser Siitonen – malmimies 18.4.1935-15.3.2010. Poimintoja monipuolisen persoonan elämästä.  Hipputeos Oy, Tallinna, 112 s. Ovh 18 e. Tilaukset suoraan Hipputeokselta:

http://hipputeos.shop.wosbee.com/PublishedService

*Julkaistu Materia-, Mineralia- ja Geologi-lehdissä 2013. http://www.geologinenseura.fi/geologi-lehti/2-2013/Geologi_2_2013_s62_63-lahtinenarv.pdf

KaivosAkatemian Vastuullinen malminetsintä-seminaari ja työpaja Oulussa 29-30.01.2013

Toni Eerola

Johdanto

KaivosAkatemia järjesti ensimmäisen työpajaseminaarinsa Oulussa 29-30.01.2013. Aiheena oli Vastuullinen malminetsintä. Kutsuvierastilaisuuteen osallistui yli 60 kaivosyritysten, viranomaisten, sidosryhmien, urakoitsijoiden, lakifirmojen ja yksityisten malminetsintäluvanhaltijoiden edustajaa.

Tässä kirjoituksessa esitellään KaivosAkatemia ja sen järjestämän Vastuullisen malminetsintä-seminaarin ja työpajan tuloksia.

KaivosAkatemia

Suomen mineraalipotentiaali on avannut uusia mahdollisuuksia kaivostoiminnalle etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Ulkomaiset kaivosyhtiöt investoivat maahamme kasvavassa määrin. Yhtiöt etsivät uusia malmiesiintymiä ja avaavat uusia kaivoksia hyödyntääkseen jo ennestään tunnettuja esiintymiä. Tämä ei kuitenkaan tapahdu ongelmitta. Kaivosteollisuuteen sisältyy riskejä, joista paikalliset ovat huolissaan. Saavuttaakseen toimintansa hyväksynnän, kaivosyritysten pitää noudattaa lainsäädännön lisäksi alan parhaita käytäntöjä kestävän kehityksen mukaisesti, ympäristöä ja paikallisia yhteisöjä kunnioittaen.

Keväällä 2012 työ- ja elinkeinoministeriö antoi Geologian tutkimuskeskukselle (GTK) toimeksiannoksi perustaa foorumin, jonka tarkoituksena on kerätä, luoda ja levittää kaivosalan parhaita käytäntöjä sen toimijoille, eli Suomessa operoiville koti- ja ulkomaisille kaivosyhtiöille. Foorumi on KaivosAkatemia. Se käsittelee ja edistää yritysten yhteiskunta- ja ympäristövastuullisuusasioita, kattaen koko kaivostoiminnan elinkaaren aina malminetsinnästä kaivoksen sulkemiseen ja jälkihoitoon asti.

KaivosAkatemia järjestää seminaareja ja työpajoja, joissa keskustellaan alaan liittyvistä ympäristö- ja yhteiskuntavastuun teemoista. Tavoitteena on parantaa kaivosteollisuuden yritysten toimintaa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ja lisäämään kaivostoiminnan yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä.

KaivosAkatemian vastuullisuusohjelma on kolmivuotinen (2012-2014). Sen ohjausryhmässä ovat GTK:n lisäksi Kaivannaisteollisuus ry (KT), Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM), Ympäristöministeriö (YM), Turvallisuus ja kemikaalivirasto (TUKES), Ely-keskukset ja Aluehallintovirasto (AVI). KaivosAkatemiaa avustaa Gaia Consulting Oy.

KaivosAkatemian sidosryhmiä ovat muut viranomaiset, kaivosyhtiöt, yliopistot, paikalliset asukkaat, maanomistajat, paliskunnat (Lapissa), kunnat, media ja kansalaisjärjestöt.

KaivosAkatemian web-sivulle kerätään kaivostoimintaa säätelevien viranomaisten säädöksiä ja ohjeistuksia sekä kaivosalan parhaita käytäntöjä: http://projects.gtk.fi/kaivosakatemia/index.html.

Vastuullinen malminetsintä-seminaari ja työpaja: Hyvät käytännöt malminetsinnässä

1. päivän seminaari

Seminaari koostui esitelmistä, jotka pitivät viranomaiset (Ympäristöministeriö, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto - TUKES), Kaivannaisteollisuus ry:n, GTK:n, Gaia Consulting Oy:n sekä Bolidenin edustajat (Kuva 1). Esitelmissä käsiteltiin Työ- ja elinkeinoministeriön aloitteita yritysten yhteiskuntavastuun edistämiseksi kaivannaisteollisuudessa, KaivosAkatemiaa malminetsinnän vastuullisuuskysymyksiä, kaivoslakia, tilaajan vastuuta urakoitsijoista, luonnonsuojelualueita ja arvokkaita luontokohteita sekä Suomen ja Ruotsin tilanteiden vertailua.

Seminaarin esitelmissä esiteltiin ja haettiin malminetsinnän hyviä käytäntöjä sovellettavaksi Suomessa. Paikallisten vaikutusmahdollisuus nähtiin tärkeäksi etenkin poronhoidon kannalta. Dialogissa on oleellista että paikalliset paliskunnat saavat päättää esim. milloin etsintää harjoitetaan. Mahdollisuus vaikuttaa ja sitouttaa luo luottamusta eri osapuolten välille.

Sidosryhmätoiminta, eli kontaktien luominen ja toiminnasta tiedottaminen on malminetsinnän keskeisin vastuullisuuskomponentti. Avoimessa tiedottamisessa voidaan kertoa rehellisesti malminetsintätoiminnan lähtökohdat, mutta tulevaisuuden toimintaa ei voida lähteä spekuloimaan. Odotusten luonnissa on oltava hyvin varovainen. Erilaiset odotukset ovat malminetsinnän sosiaalisia vaikutuksia. Ne eivät saisi olla liian pessimistisiä tai optimistisia, vaan vastata sitä todellisuutta, missä malminetsinnässä liikutaan, malmin löytämisen epävarmuus huomioon ottaen.

Paikallisyhteisön kanssa on pystyttävä kommunikoimaan suomeksi. Maanomistaja on toiminta-alueen keskeinen vaikuttaja. Malminetsinnässä onkin huomioitava mahdollisen pelon ja vastustuksen perimmäiset syyt: ne eivät usein kohdistu itse malminetsintään toimintana vaan mahdolliseen kaivokseen.

1. päivän seminaarin päätti paneeli, jossa keskustelivat puhujat ympäristöministeriöstä, Turvallisuus- ja kemikaalivorastosta ja Boliden Mineral Ab:sta (Kuva 1).

2. päivän paneeli

2. päivänä järjestettiin paneelikeskustelu, johon osallistui eri sidosryhmien, viranomaisten ja malminetsintäyritysten edustajia. Keskustelun teemana olivat hyvät käytännöt malminetsinnässä median, maanomistajien, luonnonsuojelualueiden, poronhoidon ja matkailun näkökulmasta. TUKES esitteli myös lupaviranomaisille osoitettuja valituksia ja kannanottoja.

Paneelin aluksi todettiin että valitettavasti kaivostoimijat herättävät tällä hetkellä pelkoa. Siksi on tarvetta niin asennemuutokseen kuin tiedonjakoonkin. Mielikuvissa malminetsintä on kaivostoimintaa. Mielikuvien huomioiminen sidosryhmätoiminnassa onkin tärkeää ja haastavaa. Tässä suhteessa kaikki olivat yksimielisiä siitä, että eri osapuolten pitää pyrkiä avoimeen dialogiin jo valmistelun alkuvaiheessa. Tässä tiedon jako, vuorovaikutteisuus, henkilökohtaisuus ja eri sidosryhmien huomioiminen yksilöllisesti ovat keskeisiä. Pitää hahmottaa myös paikalliset toiminnot sekä toiminnan reunaehdot.

Viranomaisten varhaisella yhteistyöllä voidaan myös parantaa toimintaa. Esimerkiksi luonnonsuojelullisten näkökulmien osalta varhaisella yhteydenotolla ELY-keskukseen saadaan hyvät lähtökohdat paikallisen tilanteen hahmottamiseen ja mitä luonnonsuojelualueilla pitää erityisesti varoa. On kuitenkin myös hyvä pitää mielessä, että yleisen kokonaisedun mukaan Natura-alueet ovat myös korvattavissa. Tuotiin myös esiin se, että malminetsinnän ja kaivostoiminnan aluetaloudellisen vaikutuksen konkreettiset esimerkit pitäisi tuoda esiin viestinnässä hyödynnettäviksi. Tosin eri elinkeinojen intressien yhteen sovitteluun ei ole olemassa yleispätevää mallia. Paikallisessa toiminnassa voidaan kuitenkin soveltaa olemassa olevia hyviä käytäntöjä. Kaikkien paikallisten toimijoiden tuominen yhteiseen dialogiin on keskeistä.

Median edustajiin tulisi muodostaa keskusteluyhteys jo varhaisessa vaiheessa. Soittaminen tai tapaaminen sähköpostitiedotteiden sijaan on hyvä käytäntö. Kun toimittajat ottavat yhteyttä, kannattaa vastata ja kommentoida.

Malminetsijöiden paneelissa todettiin että hyviä sidosryhmätyön toimintamalleja on olemassa ja käytössä malminetsintäyhtiöissä. Hyviä käytäntöjä ovat paikallisväestön asemaan asettuminen, nöyrä asiallinen suhtautuminen mahdolliseen kritiikkiin sekä faktatiedon jakamisen lisääminen. Ehdotettiin myös että malminetsintäyritysten ja MTK:n pitäisi tehdä yhteistyötä pelkojen hälventämiseksi, samalla kun kehitetään vastuullisen malminetsinnän ohjeistusta.

Keskustelu päättyi Suomen luonnonsuojeluliiton ja Lapin kullankaivajat ry:n edustajan kommenttipuheenvuoroon.

Ryhmätyö

Keskustelun jälkeen tapahtumassa avustanut Gaia Consulting Oy järjesti työpajan, jossa pohdittiin ryhmätyönä vastuullisen malminetsinnän tärkeimmiksi nähtyjä seikkoja. Ryhmätyön tuloksena kolme pääteemaa nousivat esiin malminetsinnän parhaita käytäntöjä tarkasteltaessa: asennemuutos, hyvä työn laatu ja toiminta ja viestinnän kehittäminen. Näiden avulla voidaan ohjeistaa yrityksiä toimimaan paremmin, ottamalla paikalliset asukkaat huomioon.

Asennemuutos

Kaivosyhtiöiden olisi otettava omakseen kehittymisen ja vastuunkannon asenne. Yhtiöiden koko organisaatio olisi sitoutettava vastuulliseen toimintaan, urakoitsijat mukaan lukien. Asenneilmasto on tärkeää kun toimitaan verkostoissa: kaikilla osapuolilla on vastuunsa, joka on tiedostettava kaikissa toimissa. Dialogissa olisi kyettävä asettua toisen rooliin ja pyrittävä hakemaan rakentavaa, konsensushenkistä asennetta, toisen omaisuutta kunnioittaen.

Hyvä työn laatu ja toimenpiteet

Suositeltiin aikaista yhteistyötä ELY-keskusten kanssa, jolloin voidaan tunnistaa luonnonsuojelullisesti herkät kohteet ajoissa ja rajaamaan ne tarvittavin osin pois haettavalta toimenpidealueelta. Viranomaisten keskinäistä yhteistyötä olisi kehitettävä niin, että lupakäsittely olisi tehokasta. Virkamiesten olisi kohdeltava tasapuolisesti kaikkia yhtiöitä ja toimijoita.

Yhtiöiden olisi suunniteltava ja valvottava työn teknistä toteutusta huolellisesti, tavoitteenaan hyvä työn laatu. Toiminnan pitää tapahtua yhtä vastuullisesti kuin omalla maalla tai vielä paremmin.

Positiivisena tekijänä nähtiin myös yrityksen paikallinen läsnäolo toiminta-alueella. Yrityksen kasvot on saatava näkyviin ja tämän on hyvä ylläpitää jatkuvaa kontaktia paikallisyhteisöön. Yhteisö on otettava huomioon. Tähän suositeltiin mm. paliskuntien kanssa yhdessä suunnittelemista mm. kulkureiteistä, varottavista kohteista ja toiminnan ajankohdista. Paikallisia olisi hyvä myös osallistaa päätöksentekoon ja hyödyntää paikallista asiantuntemusta ja osaamista. Tällä päästäisiin aktiiviseen yhteistyöhön. Eri toimijoiden omat roolit tuotaisiin kuitenkin selkeästi esiin.

Alueen jälkisiivousta ja vahinkojen tarkastusta suositeltiin tehtäväksi puolueettoman arvioijan toimesta. Nykykäytännön mukaisesti vahingot korvataan maanomistajille, jos sellaisia tulee.

Hyviä käytäntöjä ja standardeja olisi hyvä levittää geologian opiskelijoillekin niin että nämä tulisivat tutuiksi jo opiskeluaikana. Yrityksille suositeltiin laadittavaksi "check list" niistä asioista, joita Suomessa pitää ottaa huomioon. Toimintaa olisi kaiken kaikkiaan kehitettävä niin, ettei moitteen sijaa ole.

Viestinnän kehittäminen

Malminetsintäyhtiöiden tiedottamiselle olisi saatava standardit tiedotussuunnitelmiinsa. Aikainen yhteistyö ja tiedottaminen kaikille osapuolille varhaisessa vaiheessa hälventää pelkoja ja uhkia (maanomistajat, ELY-keskus, paliskunnat ym.). Informaation pitää olla kansantajuista ja selkokielellä, esim. tupailtoja järjestämällä. Toimintaa pitäisi havainnollistaa kuvin ja esityksin. Alan näkyvyyttä pitää lisätä ja mediaa hyödyntää: portaalit, lehtijutut, yritysten alueelliset tiedotteet myös suomeksi (tulossa Kaivannaisteollisuus ry toimesta; löytyvät GTK:n sivuilta englanniksi: http://en.gtk.fi/informationservices/explorationnews/index.html. Vuorimiesyhdistyksen Materia-lehti julkaisee tietoja suomeksi Pintaa syvemmältä-kolumnissaan, tosin viiveellä).

Viranomaisten pitää neuvoa malminetsijöitä ja tehdä pelisäännöt selviksi. Lupahakemusten pitää olla hyvin ja huolellisesti tehtyjä; tosiasiat pitää olla kirjattuina tarkasti ja täsmällisesti.

Urakoitsijoille pitää saada kirjallinen ohjeistus. Tärkeää on myös palautteen antamisen mahdollistaminen ja tieto jatkotoimista paikallisille. Tarpeellisen soveltuvan tiedon pitää olla helposti saatavilla kaikille toimijoille. Suurelle yleisölle pitää jakaa tietoa malminetsinnästä: mitä tehdään, miksi ja mitä vaikutuksia sillä on.

Yhteenveto

KaivosAkatemian 1. Seminaarin ja työpajan henki oli lämmin, kaikkia osapuolia kunnioittava ja tuloksellinen. Monissa asioissa saavutettiin yhteisymmärrys. Todettiin että kaivostoiminta on tärkeä, uudistuva elinkeino. Alan vastuullisuustyö on haasteellista ja edellyttää koko kokonaisuuden ja jatkuvuuden huomioimista, eli ympäristö-, sosiaalisen ja taloudellisen vastuullisuuden koko arvoketjun ja toiminnan elinkaaren ajalta.

Malminetsintä muodostaa alan ja yrityksen ensimmäisen käyntikortin paikkakunnilla. Siksi sidosryhmätyön onnistunut käynnistyminen on elintärkeää hankkeen mahdollisen jatkon kannalta. Siinä rakennetaan suhdetta paikallisyhteisöön. Todettiin myös että hyviä malleja ja käytäntöjä vastuulliseen malminetsintään on paljon, mutta ne pitää soveltaa paikallisiin olosuhteisiin, koota ja jakaa hyödynnettäväksi. Niitä ovat: paikallisväestön asemaan asettuminen, suhtautuminen kritiikkiin nöyrän asiallisesti, tiedon jakamisen lisääminen, malminetsintäyritysten ja MTK:n yhteistyö pelkojen hälventämiseksi, vastuullisen malminetsinnän ohjeistuksen kehittäminen

Seuraaviksi askeleiksi sovittiin että seminaarin ja työpajan materiaaleja ja ajatuksia viedään eteenpäin mm. seuraavien kanavien kautta: KaivosAkatemian sivusto, jolle kerätään hyviä käytäntöjä ja ohjeistusta sekä Työ- ja elinkeinoministeriön vetämä kestävän kaivannaisteollisuuden toimintaohjelma, joka kokoaa kevään 2013 aikana toimenpiteitä ja hyviä käytäntöjä työryhmätyöskentelyn kautta (ks. www.kaivos20130.fi).

Seminaarin jälkeen Gaia Consulting teki tilaisuuden tyytyväisyyskyselyn. Palaute oli positiivista ja toivottiin että seuraava tilaisuus järjestettäisiin jo tämän vuoden syksyllä, aiheena kaivoksen rakentaminen.

Tilaisuuden esitykset ja tulokset ovat nähtävissä KaivosAkatemian web-sivuilla (http://projects.gtk.fi/kaivosakatemia)

Kiitokset

Kiitokset puhujille, puheenjohtajille ja osallistujille. KaivosAkatemia kiittää Gaia Consulting Oy:n Piia Pessalaa, Maija Ahoa ja Tiina Pursulaa avusta kokouksen järjestelyissä.