Kirjaesittely: ”Mitäs minä sanoin!” (ja voi sitä vahingoniloa...?)

 

Toisinaan julkaistaan kirjoja, joiden ennusteet tai seurausten puinti saattavat olla kauaskantoisia ja varsin ajankohtaisia. Nykyisessä ympäristökeskustelussa voin nimetä niitä ainakin kaksi, vaikka ne julkaistiinkin jo viime- ja edellisvuonna: Risto Isomäen Ydinvoima Fukushiman jälkeen (2011) ja Mika ja Lasse Flöjtin Kysymyksiä Talvivaarasta – uraani ja lupaprosessit (2012.

Tietokirjailija ja pitkän linjan ympäristöaktivisti Risto Isomäki kirjoittaa ympäristöaiheisia sci-fi-romaaneja sekä ilmastonmuutokseen ja ydinvoimaan liittyviä tietokirjoja ja pamfletteja. Käsittelin aiemmin alani lehdissä hänen Sarasvatin hiekkaa sekä Kosminen rakkaus vai suuri saatana? 20 päätöstä ydinvoimasta kirjojaan. Molemmissa kuvataan ydinvoiman käyttöön liittyviä riskejä, etenkin tsunamien vaikutusta rannikolla sijaitseviin ydinvoimalohin. Fukushima osoitti Isomäen pelot tosiksi ainakin subduktiovyöhykkeillä. Onnettomuus muutti Saksan energiapolitiikan maan päättäessä luopua ydinvoimasta. Vakaalla mannerlaatalla sijaitseva Suomi jatkaa ydinvoiman rakentamista venyvine aikatauluineen ja vaihtuvine osakkaineen. Fukushiman ydinonnettomuuden aiheuttamat ongelmat jatkuvat yhä.

Uraanikiistasta (2006–2008) tuttu ”tutkija”-aktivisti Mika Flöjt siirtyi uraanikiistan päättymisestä turhautuneena Talvivaara-kriitikoksi, sanellen mm. journalistipalkintoja kahmineelle toimittaja Juha Kauppiselle salaliittoteorioitaan Talvivaarasta. Todistuksena siitä että aktivismi kulkee geeneissä, isä ja poika Flöjt ovat koonneet Talvivaara-kritiikkinsä yksiin kansiin. Kirjaa selaillessa saa tutun vaikutelman: se vyöryttää heti ensimäisillä sivuillaan ensimmäiselle kirjoittajalle jo uraanikiistasta tuttuja vainoharhaa hipovia kiemuroita, joissa viranomaiset, yritykset ja tutkimuslaitokset ovat olleet salaliitossa keskenään jo 1970-luvulta lähtien. Vuosien 2012–2013 aikana Flöjtien kaikki väitteet eivät tosin enää tuntuneetkaan niin oudoilta. Talvivaaran tapahtumat ovat samalla onnistuneet melkeinpä kirjaimellisesti lisäämään vettä kaivoskriittisten myllyyn, vesittäen kaikki kaivostoiminnan puolustuspuheet.

Kärjistäen voisi sanoa että molemmissa tapauksissa uhkakuvien toteutuminen on luultavasti aiheuttanut tietyissä piireissä ”mitäs minä sanoin!”-huutoja sampanjapullojen poksautteluineen ja yläfemmoineen. Tätä spontaania voitonriemun osoitusta on seurannut vaivoin kauhistelulla peiteltyä vahingoniloa opportunismeineen ja besserwisserismeineen.

Vähän Fukushiman onnettomuuden jälkeen Into-kustannuksen painokoneet kävivät kuumina ja markkinoille tupsahti Isomäen kirja aiheesta loistavalla ajoituksellaan. Talvivaaran viime vuotisten vuotojen jälkeen tapahtui sama ilmiö. Tämän mahdollistaa nykyaikainen painotekniikka. Kumpaakaan kirja ei ole kuitenkaan hutiloiden kirjoitettu, vaan niitä on luultavasti valmisteltu kaikessa rauhassa. Tapahtumat ovat  kuitenkin sanelleet niiden julkaisuajankohdat ja päivittämisessä on saattanut tulla kiire, jotta otollinen markkinahetki saatiin hyödynnettyä.

Ajoituksestaan ja ajankohtaisuudestaan huolimatta kirjat eivät ole kuitenkaan jostain syystä saaneet niiden mahdollisesti ansaitsemaa huomiota. Ihmettelen myös sitä, miksei mikään suuri kustantamo tarttunut Flöjtien kirjaan, vaan se on julkaistu omakustanteena? Luultavasti kirjoittajat eivät halunneet kustannustoimittajaa ja arviojia sorkkimaan tekstiään. Kysymyksiä Talvivaarasta olisi ollut ehkä myös liian rankka syytösten vyyhti kunnianloukkausoikeudenkäyntejä pelkäävälle kustantamolle. Teos ei myöskään mairittele tutkijaksi itseään kutsuvaa tekijäänsä akateemisine meriitteineen (odottelen niitä edelleen suurella mielenkiinnolla). Flöjtejä ei ole kuitenkaan käräjillä nähty ja Talvivaara painiskelee edelleen moninaisten ongelmien keskellä.

Tietokirjallisuudella on nykyään mahdollisuus reagoida erilaisiin tapahtumiin melkeinpä reaaliajassa. Sosiaalinen media mahdollistaa kansalaisjournalismin hyvässä ja pahassa. Tämä tuottaa  ympäristökeskusteluunkin uusia virtauksia, kuten kirjamarkkinoiden vainun ajankohtaisille aiheille. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan mitä riskiyhteiskunnan markkinataloudella on meille seuraavaksi tarjottavana...

Flöjt, M. ja Flöjt, L. 2012 Kysymyksiä Talvivaarasta. Uraani ja lupakysymykset. Books on demand, 232 s. Ovh. 37 €

Isomäki, R. 2011. Ydinvoima Fukushiman jälkeen. Vantaa, Into-kustannus, 150 s. Ovh. 5 €.

Ilmastonmuutos on monessa mukana

Johdanto

Ilmastokeskustelu viileni Kööpenhaminan kokouksen flopin, kylmän talven ja IPCC kritiikin vuoksi (ks. Winterhalter 2010). Ennen sitä Juha Rudanko (2009) puhui Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kumppani-lehdessä jopa ”ilmastoähkystä”. Hanna-Leena Ylinen (2010) huomasi että ilmastonmuutoksen varjolla ajetaan monia asioita, kuten ydinvoimaa ja Meri-Rastilan rakentamista. Jari Holopainen (2010) lisäsi listaan rakentamisen energiatehokkuuden, autoilun päästönormit ja ruokavalion. Itse olin pannut tämän merkille jo pari vuotta sitten (Eerola 2008) ja lisään tähän vielä kolme muuta: tasa-arvo, geenimuuntelu ja lapsettomuus. Jokainen näistä kaipaa selittelyä eikä kaikkia ole ilmeisestikään mietitty aivan loppuun asti.

Ylisen (2010) mukaan ilmastonmuutoksella ratsastamiseen syyllistyvät yritykset ja viranomaiset ja siksi ”meidän pitäisi älähtää aina kun sitä epäilemme”. Nämä eivät kuitenkaan ole ainoat tahot jotka siihen syyllistyvät. Jokainen saa päätellä, mitkä tahot ajavat kutakin asiaa ja mitä intressejä on niiden takana.

Ydinvoima

Kannattajilleen ydinvoima on verraton energialähde ja keino vähentää kasvihuonekaasupäästöjä (ks. Isomäki 2009). He uskovat myös että ydinvoiman avulla päästään eroon fossiilisista polttoaineista ja ulkomaisesta energiariippuvuudesta. Holopainen (2010) oli kuitenkin huolissaan ydinvoiman käytön pitkäaikaisista vaikutuksista ja Isomäki (2009) sen turvallisuudesta.

Ekorakentaminen ja liikenne

Tiivis yhdyskuntarakentaminen, uusiutuvat energialähteet ja energian säästö ja sen käytön tehostaminen nähdään keinoina vähentää asumisen ja liikenteen kasvihuonekaasujen päästöjä. ”Nurmijärveläiset puutarhakaupungit” ja ”ideaparkit” halutaan sivuuttaa. Tähän mahtuu Ylisen (2010) mainitsema Meri-Rastilakin. Autojen päästöt normitetaan ja verotetaan. Jotkut taas haluaisivat kieltää autoilun kokonaan.

Ruokavalio

Karjankasvatuksen katsotaan vastaavan merkittävää osaa kasvihuonepäästöistä metaanintuotannon ja sademetsien hakkuiden vuoksi (Steinfeld et al. 2006). Kasvissyöjien mukaan lihan syönti pitäisi sen vuoksi lopettaa. Tämän ja eläinten hyväksikäytön ja kärsimyksen vuoksi vegaanit kieltäytyvät kaiken eläinperäisen käytöstä (ks. Konttinen ja Peltokoski 2004). Monet vaativat myös lähiruoan kuluttamista, jotta energiaa ei tuhlattaisi elintarvikkeiden kuljetuksiin. Tällä suosittaisiin kotimaista elintarviketuotantoa, -työllisyyttä ja protektionismia.

Geenimuuntelu

Biotekniikkateollisuus näkee geenimuuntelun pelastajana mm. nälänhätien suhteen. Se haluaa kehittää lajikkeita, jotka kestäisivät ja sopeutuisivat ilmastonmuutoksen seurauksiin (ks. Väliverronen 2007).

Tasa-arvo

Ilmastonmuutoksen katsotaan koettelevan rankimmin kehitysmaita. Heikomman asemansa vuoksi naisten katsotaan olevan alttiimpia luonnonkatastrofien seurauksille. Naisten kuolleisuus on näiden seurauksena suurempaa kuin miesten. Tämän vuoksi ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan naisiin eniten (Suomen UNIFEM 2009). Feministeille ilmastonmuutos onkin myös tasa-arvo- ja ihmisoikeuskysymys.

Lapsettomuus

Luontoliiton uusi pääsihteeri, Leo Stranius, pohtii lapsen hankinnan eettisyyttä (Honkanen 2009), kun taas Sami Vaahterukselle (2010) lasten hankinta on epäekologista. Sitä perustellaan väestönkasvulla ja sen aiheuttamalla paineella luonnonvaroihin ja ilmastoon. On perustettu jopa ihmiskunnan vapaaehtoinen sukupuuttoliike (www.vhemt.org).

Jotain rajaa!

Ilmastokeskustelu nostaa ekologisuuden ja eettisyyden aivan uusin ja arvaamattomiin ulottuvuuksiin. Se muovaa ajattelua, kulutustottumuksia, kulttuuria ja liike-elämää. Ilmastonmuutos on kokonaisvaltainen, yhteiskuntaa läpileikkaava aihe. Siitä on tullut jokamiehen (ja naisen) työkalupakki, jota voidaan soveltaa asiaan kuin asiaan. Pitää vain käyttää mielikuvitustaan. Ilmastokeskustelu elääkin jo omaa elämäänsä. Sosialismin romahdettua ympäristöasioista, varsinkin ilmastonmuutoksesta, on tullut ideologian korvike ja moderni, vihreä käsikassara markkinatalouden, globalisaation ja suuryritysten vastustamiseen (ks. Konttinen ja Peltokoski 2004, Lindholm 2005). Taas markkinatalouden kannattajille se avaa uusia mahdollisuuksia liiketoiminnalle, ydinvoiman ja geeniteknologian käytön edistämiselle, viherpesulle, markkinoinnille, jne. Ilmastonmuutoksella myydään erinäisiä asioita, aina kirjoista pesuaineisiin ja autoihin. Se tarjoaa jokaiselle jotakin.

Yllä listattujen asioiden kannattajilla on omat, enemmän tai vähemmän järkevät perustelunsa ajamilleen asialle. He ottavat väitteensä vakavasti, uskoen niihin vankasti tai jopa fanaattisesti. Valitettavasti näillä tuputetaan omia mieltymyksiä, valintoja, ideologiaa tai taloudellisia intressejä - ainoina oikeina. Monet haluaisivat sanella kulutuskäyttäytymistä ilmastolain muodossa. Toiset taas uskovat markkinapohjaiseen ohjailuun ja omien valintojen kautta vaikuttamiseen. Degrowth, eli talouskasvun pysäyttäminen tai hidastaminen, on taas joidenkin tavoitteena. Radikaalimpien salaisissa haaveissa näyttää kuitenkin häämöttävän jonkinlainen ekodiktatuuri vegaanimiliiseineen.

Kun ottaa huomioon kovasti muodissa olevan nimbyilyn (ks. Kopomaa et al. 2008), josta Ylinen (2010) on esimerkki, olisi tässä kontekstissa erikoista, jos viranomaiset eivät käyttäisi tilaisuutta hyväkseen harjoittaen vaikkapa kaavoitusta ja erilaisten hankkeiden sanelua ilman kansalaisosallistumista tai jos mm. yritykset, vegaanit, feministit, ympäristöjärjestöt ja idealistiset, itsekkäät hedonistit eivät edistäisi omia etujaan. Winterhalterin (2010) mukaan tutkijoidenkin on helpompaa saada rahoitusta tutkimukselleen, kun ilmastonmuutos on tavalla tai toisella ympätty hakemukseen.

Yliselle (2010) ”ilmastonmuutos on niin vakava argumentti, että sen käyttöä ilman vahvoja näyttöjä voisi pitää asiattomana”. Ihmisen luovuus on kuitenkin rajatonta ja uusia sovelluksia tullaan vielä esittämään. Mutta vaikka ihmisperäinen ilmastonmuutos on saanut laajan hyväksynnän, on siitä edelleen epävarmuutta ja epäilijöitäkin riittää. Esitetyistä asioistakin käydään vilkasta keskustelua, eivätkä ne ole niin yksinkertaisia kuin halutaan esittää. Sen vuoksi ilmastonmuutoksen käytössäkin pitäisi olla varovainen. Sillä voi saada kuitenkin tehokkaasti häirittyä esim. sukukokousta tai vilkastuttaa tai hiljentää keskustelua työpaikan kahvipöydässä.

Jatkuva ilmastonmuutoksella pelottelu ja asioiden ajaminen sen varjolla nakertaa sen esittäjien uskottavuutta ja asian vakavuutta. Kuten Rudanko (2009) totesi, se voi samalla ahdistaa, ärsyttää, turhauttaa ja lamauttaa ihmisiä. Toivon mukaan keskustelu auttaa meitä, jos ei pysäyttämään ilmastonmuutosta, niin ainakin järkeistämään ja tehostamaan energiankäyttöämme, luoden näin uutta tehokkuutta ja dynamiikkaa yhteiskuntaan. On kuitenkin helpompaa vaatia ilmastonmuutosta hillitseviä toimenpiteitä kuin toteuttaa niitä. Yritti yhtä tai toista, aina tulee mutkia matkaan. Ajatuksina monet kasvihuonepäästöjä alentavista toimenpiteistä ovat kauniita, mutta niiden toteutus saattaa kariutua niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin inhimillisyyteen.

Kirjallisuus

Eerola, T. 2008. Ei minun pihalleni! Paikalliset kiistat tilasta (opas kaiken vastustamiseen). Materia 4/2008:46-47.

Holopainen, J. 2010. Konflikti ilmastonmuutoksesta. Geologi 62:122-123.

Honkanen, J. 2009. Leo Stranius: ”Olen kontrollifriikki”. Suomen Luonto, 68:66-67.

Isomäki, R. 2009. Kosminen rakkaus vai suuri saatana? 20 päätöstä ydinvoimasta. Keuruu, Like/Into, 143 s. Ovh 11,95 €.

Konttinen, E. ja Peltokoski, J. 2004. Ympäristöprotestin neljäs aalto. Eläinoikeusliike ja uuden polven ympäristöradikalismi. Jyväskylä, Jyväskylän yliopisto, SoPhi 85, 223 s.

Kopomaa, T., Peltonen, L. Litmanen, T. 2008. Ei meidän pihallemme! Paikalliset kiistat tilasta. Helsinki, Gaudeamus, 303 s.

Lindholm, A. 2005. Maailmanparantajat. Globalisaatiokriittinen liike Suomessa. Gaudeamus,

Helsinki, 238 pp.

Rudanko, J. 2009. Pallo jalassa – ilmastonmuutos ahdistaa. Kumppani 11/2009:16-17.

Steinfeld, H., Gerber, P., Wassemaar, T., Castel, V., Rosales, M. ja de Haan, C. 2006. Livestock’s long shadow. Environmental issues and options. FAO, Rome, 26 s. http://www.fao.org/newsroom/en/news/2006/1000448/index.html

Suomen UNIFEM 2009. Naiset ja ilmastonmuutos. Suomen UNIFEM, http://www.unifem.fi/ilmastonmuutos.php

Vaahterus, S. 2010. Valittu lapsettomuus on järkevää mutta syrjittyä. Helsingin Sanomat Mielipide, 9.6.2010.

Väliverronen, E. 2007. Geenipuheen lupaus. Biotekniikan tarinat mediassa. Helsingin yliopiston viestinnän laitos, Viestinnän julkaisuja 13, 159 s.

Winterhalter, B. 2010. Onko ilmastonmuutoksella pelottelu menettämässä otettaan? Geologi 62:90-95.

Ylinen, H-L. 2010. Voiko ilmastonmuutoksella perustella mitä tahansa? Helsingin Sanomat 5.5.2010, Mielipide-sivu.

Ydinvoiman kannattajilla ja vastustajilla on paljon yhteistä

Ilmasto-, ympäristö- ja energiakeskustelu käy vilkkaana. Suomi on päättämässä ydinvoiman lisärakentamisesta. Kannattajilleen ydinvoima on verraton energialähde ja keino vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Taas vastustajat näkevät sen uhkana, luottaen uusiutuviin ja energian käytön tehostamiseen ja säästöön. Kirjailija Risto Isomäki totesi viime syksyllä julkaistussa ydinvoimapamfletissaan että ydinvoimakeskustelua on meillä käyty aivan kuin kyseessä olisi uskonnollinen kysymys; kiihkeimmät kannattajat kokevat ydinvoimaan Kosmista Rakkautta, kun taas vastustajille se on Suuri Saatana. Molemmilla osapuolilla on kuitenkin enemmän yhteistä kuin äkkiseltään arvaisikaan: radioaktiivisuuden merkki ja tuulivoimalan siivet muistuttavat yllättävästi toisiaan. Ne tekevät myös radikaalimmat kannattajansa autuaiksi, aivan kuin kyseessä olisivat uskonnolliset symbolit. Yhdestä asiasta ollaan myös yksimielisiä: fossiilisista polttoaineista ja ulkomaisesta energiariippuvuudestamme olisi päästävä eroon. Luopuessamme fossiilisista polttoaineista tulemme luultavasti tarvitsemaan sekä ydinvoimaa että uusiutuvaa energiaa, jota pitää kehittää. Uraaniin perustuva ydinvoima on kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu, koska sitä ei riitä ikuisesti, mutta sen jätteet tulevat säilymään pidemmän aikaa. Maalämpöä, aurinkoa, aaltoja ja tuulta riittää sen sijaan paljon kauemmin…