Ilmastonmuutos on tuonut ympäristöasiat jokapäiväiseen elämäämme. Sen varjolla ajetaan mitä moninaisempia asioita aina ydinvoimasta kasvisruokaan, sukupuolten tasa-arvosta geenimuunteluun ja lapsettomuuteen. Valitettavasti tähän liittyy pateettisia ja jopa lähes hysteerisiä piirteitä. Kaikkia patistetaan laskemaan hiilijalanjälkeään joka asiassa ja tekemään tähän liittyviä päätöksiä koko ajan. Jopa Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kumppani-lehdessä 09/2009 puhuttiin "ilmastoähkystä". Taustalla pyörivät kauhuskenaariot ilmastonmuutoksen seurauksista. Tämä on johtanut ihmisten suurempaan ympäristotietoisuuteen, mutta myös yritysten viherpesuun ja joidenkin rehentelyyn omalla ympäristöystävällisyydellään, jota Annamari Sipilä kuvaili ”viherpöyhkeydeksi” (HS 27.09). On olemassa tilausta jopa tietynlaiselle ekofasismille, jossa ”tiedostavat” haluavat sanella muille omia elämäntapavalintojaan ainoina oikeina.
Ilmastonmuutos ei ole kuitenkaan ainut ympäristöön liittyvä asia, joita kauhukuvissa maalaillaan, useimmiten perusteettomasti tai vahvasti liioitellen. Myös erilaiset nimby (not in my backyard)-konfliktit ovat tällaisia. Näissä luovuus ja mielikuvitus kukkivat yhdessä kadotetun suhteellisuudentajun kanssa. Uhkakuvia tehtaillaan hatusta vetämällä.
Ylilyönti ja pelottelu ovat kelpoja keinoja propagandassa. Mitä pahempi skenaario, sen parempi. Ne ovat jännittäviä ja niillä saadaan huomiota. Media ja suuri yleisö näyttävät olevan varsin alttiita tällaiselle sanomalle. Yhdessä tiedon puutteen kanssa ne valitettavasti tuottavat terminologisia sekaannuksia, katastrofaalisia mielikuvia ja villejä mielipiteitä, kuten ilmastonmuutoksen tiedottamista visuaalisin keinoin tutkinut S.A. Nicholson-Colen työryhmä on todennut.
Ympäristöjärjestöjen ja median harjoittama pelkotehtailu voi kuitenkin vielä kääntyä tarkoitustaan vastaan. Se voi aiheuttaa vastareaktion turhautumisena, ärtymyksenä tai jopa kieltäytymisenä ilmastonmuutosta torjuviin toimenpiteisiin. Kööpenhaminan ilmastokokouksen floppaaminen, tavallista kylmempi talvi ja IPCC:n virheet ja kritiikki ovat jo laimentaneet keskustelua.
Edelleen on suuri joukko niitä, jotka eivät valitettavasti välitä, tiedosta tai jopa vastustavat ympäristönsuojelun tarvetta. Heillä voi olla jopa ideologista vastenmielisyyttä luonnonsuojelijoita ja -suojelua kohtaan. Näille uhkakuvia suoltava ja yliampuva propaganda saattaa toimia tarkoituksenvastaisesti. Myös kriittisissä ja ideologisesti riippumattomissa tutkijoissa ja asiantuntijoissa menettely voi aiheuttaa närkästystä. Nämä voivat kyseenalaistaa esitetyn tiedon luotettavuuden ja tarkoitusperän, nakertaen esittäjiensä uskottavuutta. Kun tätä tapahtuu entisten ympäristöaktivistien piirissä, ympäristöliikkeen kannattaisi tarkistaa kantojaan ja käytäntöjään. Ylenpalttisessa ”ekopornon” tarjonnassa on vaarana se, että jopa luonnonsuojelulle myönteiset saattavat turtua ja muuttua ”hällä-väliä-ympäristönihilisteiksi”, Pasi Toiviaisen termiä käyttäen. Hysterian lietsominen ja ympäristövouhotus voivat lamaannuttaa ja estää ihmisiä toimimasta.
Jotta luonnonsuojelun sanoma ei kääntyisi itseään ja esittäjiään vastaan, ympäristöasioita olisi tarkasteltava asiallisesti, enemmän tieto- kuin tunnepohjalta, kärjistyksiä välttäen ja myös niihin liittyvistä epävarmuuksista puhuen. Muuten hyvätkin tarkoituksetkin voivat vesittyä.
Toni Eerola
Geologi
No comments:
Post a Comment