Socially and Environmentally Responsible Mining, Dipoli, Otaniemi, Espoo, 27-28.11.2012

Itä-Suomen yliopisto järjesti kaksipäiväisen kansainvälisen seminaarin kaivostoiminnan vastuullisuudesta viime marraskuussa. Aihe on ollut ajankohtainen maailmalla jo pitkään. Kaivosbuumi ja sen seuraukset ovat tuoneet sen Suomeenkin. Kokoukseen oli ilmoittautunut 90 henkeä.

Seminaarin alkua häiritsi auditorion takaikkunaa ulkopuolelta hakkaava aktivisti. Taiteilijan toverit säestivät rummuillaan. Tämä saatiin loppumaan kutsumalla heidät sisään.

Seminaarin avaus

Valtionyhtiöiden omistajaohjauksesta vastaava kehitysyhteistyöministeri Heidi Hautala avasi kokouksen. Kaasunaamarit päässään aktivistit keskeyttivät puheen iskulauseillaan ja menivät salin eteen. Yksi mielenosoittajista nosti esiin Stop Talvivaara-kyltin. Hautala jatkoi puhettaan ja kertoi tarpeesta kontrolloida ja verottaa kaivostoimintaa, avoimuudesta, erilaisista raportointistandardeista ja niiden seurannan parantamisesta. Suomi julkisti hiljattain periaatepäätöksen yhteiskunta- ja yritysvastuusta (Valtioneuvosto 2012).

Puhe keskeytettiin uudestaan laululla "Heidi kulta, herää jo". Seurasi protestipuheenvuoro megafoneineen. Mielensoittajat soittivat ja lauloivat. Hyökyaalto-järjestön lentolehtisissä vaadittiin Talvivaaran alasajoa ja kieltoa uusille kaivoksille. Kokouksen järjestäjien passiivisuus sai epäilemään sovittua tempausta. Syy performanssiin jäi kuitenkin hämäräksi. Kyse ei ollut kaivosteollisuuden kokouksesta, vaan akateemisesta kaivostoiminnan vastuullisuustutkimuksesta. Osoite oli väärä. Kokouksen tarkoitusta ei ilmeisestikään ymmärretty.

Protestin jälkeen seminaari jatkui, vaikka auditorion sisääntuloparvelle jäi joitakin aktivisteja. Pelättiin että sieltä saattaisi lentää jotain. Heidät poistettiin pitkän taivuttelun ja apuvoimien saapumisen jälkeen.

Vastuullisen kaivosteollisuuden haasteet

1. esitelmässä Prof. David Brereton Queenslandin yliopiston Sustainable Minerals Institutesta puhui kaivosteollisuuden globaaleista yhteiskunta- ja ympäristöhaasteista ja kuinka se vastaa niihin. On tullut hankalammaksi harjoittaa kaivostoimintaa. Raaka-ainevarat ovat vaikeammin löydettävissä ja louhittavissa, mikä kuluttaa kasvavia määriä vettä ja energiaa. Yhteiskunta asettaa toiminnalle paineita. Kaivosteollisuus siirtyy kehitysmaihin, kun hyväksyttävyyttä on vaikea saada teollisuusmaissa. Kaivostoiminnan jälkiä on korjaamatta ja tässä on suuria haasteita. Maailmalla on useita esimerkkejä pysäytetyistä kaivoshankkeista ja kaivostoiminnan vastaisista kampanjoista. Nykyaikaisen tiedonvälityksen avulla ne yhdistävät helposti voimansa, eikä maailmassa pysty enää piiloutumaan. Hallituksilla on kasvavia vaatimuksia kontrollin, verotuksen, infrastruktuurin, yhteisöjen kehittämisen yms. suhteen. Kaivoshankkeet ovat suurempia ja vaikeissa paikoissa, rahoitusmarkkinat epävakaampia ja kilpailijoita tulee kehittyvistä maista. Kaivosyhtiöiden pitää reagoida uudella asenteella ja teknologialla.

Kaivosteollisuuden ongelmat Kirgisiassa

Karybek Ibraev, Kirgisian Extractive Industry Transparency Initiativen johtaja puhui maan kaivosteollisuuden näkymistä ja haasteista. Maa on luonnonvaroiltaan rikas, mutta siellä on paljon kaivostoimintaan liittyviä ongelmia ja konflikteja. Itä-Suomen yliopistolla, Gaia Groupilla ja GTK:lla on maassa näihin liittyviä hankkeita.

Kommentteja

Esitysten välissä pidettiin lyhyitä kommenttipuheenvuoroja. Northland Resourcesin ympäristöjohtaja Joanna Kuntonen-vant' Riet puhui vastuullisen kaivostoiminnan haasteista Suomessa ja Gaia Groupin Pasi Rinne lanseerasi vastuullisen kaivostoiminnan ohjeistuksen konfliktien välttämiseksi ja ratkaisuun Kirgisiassa (Sairinen et al. 2012).

       

Pampalo ja Talvivaara

Lounaan jälkeen Itä-Suomen ylipiston tutkija Tuija Mononen kertoi tutkimuksistaan Pampalon (ks. Mononen 2012) ja Talvivaaran asukkaiden asenteista kaivoksia kohtaan. Kyselyt tehtiin ennen viimeisiä vuotoja.

Pampalo hyväksytään Ilomantsissa ja kaivoksen henkilökunnalla on erinomaiset suhteet paikallisyhteisöön. Tämä oli tutkijalle yllättävää, koska alueella oli ennen käyty metsäkiistoja. Vaikka Talvivaara otettiinkin aluksi hyvin vastaan, sitä on kuitenkin koko ajan kritisoitu tiedotuksen ja vuoropuhelun puutteesta sekä kaivoksen ympäristövaikutuksista.

Talvivaaran edustaja Tuomas Vanhanen yritti parhaansa mukaan puolustaa yhtiötä.

Ryhmätyötä kahvitauolla

Kahvitauolla järjestettiin virkistävä brainstorming. Kokouksen osallistujat saivat numeron, joka ohjasi tiettyyn ryhmään. Ryhmillä oli tehtävänä ratkaista miten yhteiskunta- ja ympäristövastuu pitää ottaa huomioon kaivostoiminnassa. Vaikka toimeen tartuttiin innolla, oli kahvitauko liian lyhyt haasteeseen.

Suomalaisten asenteet kaivostoimintaa kohtaan

Jyväskylän yliopiston tutkijat Tuija Jartti ja Tapio Litmanen esittivät kyselytutkimuksensa suomalaisten asenteista kaivostoimintaa kohtaan (Jartti et al. 2012). Kysely tehtiin postitse tämän vuoden tammi- ja helmikuussa. Kirjeitä lähetettiin yhteensä 3200 Uudellemaalle, Pohjois-Karjalaan, Kainuuseen ja Lappiin. 33% (1064) vastasi kyselyyn. Suurimmalle osalle vastanneista kaivostoiminta on tarpeellista ja se tuo hyötyä syrjäisille alueille. Sitä ei nähty vahingollisena ympäristölle, mutta jos tällä on ympäristövaikutuksia, kannatus laskee. Suurin osa kuitenkin vastusti ulkomaisia kaivosyhtiöitä ja toivoi että tilalle saataisiin kotimaisia ja valtion yhtiöitä. Suurella osalla oli kriittinen asenne ympäristölainsäädäntöä ja viranomaisia kohtaan. Uusimaa, Kainuu ja Pohjois-Karjala olivat kriittisimpiä, kun taas Lappi vähiten. Ulkomaisilla yhtiöillä on paljon tehtävää toimintansa hyväksynnän saavuttamiseksi. Tähän tarvitaan dialogia ja tiedottamista.

Kaivosyhtiöiden vastuullisuusraportointi

Tutkija Teijo Rytteri Itä-Suomen yliopistosta esitti tutkimuksensa 10 Suomessa toimivan kaivosyhtiöin yhteiskuntavastuuraportoinnista (Rytteri 2012). Jotkut yhtiöt eivät raportoi ollenkaan, tai julkaisevat raporttinsa vain englanniksi. Syitä tähän ovat mm. kansainväliset pörssiyhtiöt, jotka huolehtivat vain ulkomaisten osakkeenomistajiensa tiedonsaannista, pienillä yhtiöillä on taas liian vähän resursseja, kaivostoiminta on juuri aloitettu tai yhtiöllä on ollut kaivos jo vuosikymmeniä hyvässä sovussa paikallisten kanssa, jolloin tätä ei ole nähty tarpeelliseksi. Raportointi on kuitenkin suurilla kansainvälisillä (etenkin kanadalaisilla) yhtiöillä normaali käytäntö. Talvivaara raportoi, koska sillä on uusi menetelmä ja suurimittainen kaivoshanke.

  

Toimittajan kommentti

Helsingin Sanomien toimittaja Samuli Laita kommentoi että yhtiöiden pitää olla kommunikatiivisempia ympäristövaikutuksistaan. Ihmiset vaativat tietoa ja toimittajat seuraavat yhtiöiden toimintaa. Niidenkin yhtiöiden, jotka kertovat toiminnastaan, pitää kiinnittää huomiota siihen, miten sen tekee, eli onko se ymmärrettävissä ja onko se luotettavaa?

Laidan mukaan Talvivaaralla ei ollut kaivoksen rakentamisen aikaan tiedottajaa, vaan sellainen tuli yhtiöön vasta kun ongelmat alkoivat. Mediaa ei päästetty altaan vuotopaikalle. Tiedotukseen ei panostettu, ihmiset eivät luottaneet viranomaisiin eikä ollut selkeää, minkä laajuinen onnettomuus oli.

Talvivaaran edustaja puolustautui kertomalla että esim. tupailtoja on järjestetty

Seminaari-illallinen oli läheisen hotellin ravintolassa.

2. päivän avaus: Suomen kaivosalan tilanne

Seuraavana aamuna työ- ja elinkeinoministeriön valtiosihteeri Janne Metsämäki avasi seminaarin. Hän esitti yleiskuvan Suomen kaivosalasta, kertoen Pellervon tutkimuslaitoksen hiljattain julkaisemasta selvityksestä (Haltia et al. 2012), jonka mukaan kaivostoiminnan taloudelliset hyödyt ovat 5 kertaa suurempia kuin ympäristövaikutukset. Siitä huolimatta, kaivosalan pitää taistella saadakseen kunnioitusta. Jo mainitun  yhteiskunta- ja yritysvastuun periaatepäätöksen tarkoituksena on auttaa yrityksiä toimimaan aktiivisemmin tällä linjalla. Se lisää kilpailukykyä, hyvinvointia ja globaalia oikeudenmukaisuutta. Kaivosteollisuus on yksi sen pilottisektoreista. Green Mining on tässä avainasemassa. Suomella on visiona tulla maailman johtavaksi maaksi kestävässä kaivostoiminnassa.

Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) Jouni Nissinen reagoi tähän voimakkaasti.

Yhteiskunnan odotukset kaivostoiminnalta

Esitelmässään Anglo Americanin yhteiskuntasuhteiden johtaja Frøydis Cameron-Johnsson kertoi että yhteiskunnalla on suuria odotuksia kaivostoiminnan suhteen ja että teollisuuden olisi osattava vastata niihin. Hän esitteli edustamaansa yhtiötä, joka on yksi maailman suurimmista globaaleine toimintoineen. Se keskittyy etupäässä eteläiselle pallonpuoliskolle, mutta toimii myös Suomessa (Sakatti Sodankylässä).

Cameron-Johnsson on työskennellyt 15 vuotta yhteiskuntasuhteiden parissa eri puolilla maailmaa. Hän on oppinut paljon siitä, mitä ihmiset kautta maailman pelkäävät: mitä toiminta aiheuttaa minulle, mitä tapahtuu vedelle ja mitä jää lapsilleni? Kulttuurieroista ja maantieteellisestä sijainnista riippumatta on yllättävää, miten kaikkialla maailmassa ollaan huolissaan samoista, hyvin käytännöllisistä asioista.

Kaivosyhtiöillä on puutteita ja hyvin erilaisia kykyjä kohdata odotukset. Ne ovat muuttuneet vuosien saatossa. Tarvitaan vuorovaikutusta paikallisyhteisöjen kanssa. Yhtiöiden kannattaa olla mukana kehittämässä yhteisöjä ja pitää yllä hyviä suhteita koko hankkeen elinkaaren ajan. Jos yhtiö ei saa paikallista hyväksyntää hankkeelleen, seurauksena voi olla lupien saannin pitkittyminen. Samalla uusien kaivosten kehittäminen ja rahoituksen saanti vaikeutuvat. Tarvitsee oppia ymmärtämään tapaa, jolla toinen ajattelee, eikä käpertyä omaan erinomaisuuteensa. Kaikkea ei voida kontrolloida.

Anglo on laatinut ja soveltaa SEAT (Socio-Economic Assessment Toolbox)-ohjeistustaan, jolla se toteuttaa arvion alueen elinkeino- ja yhdyskuntarakenteesta ennen toimintansa alkua. Yhtiö on yhteistyössä monien suurten kansainvälisten organisaatioiden kanssa.

Lopuksi esitettiin video Sakatista ja todettiin että teollisuuden, paikallisyhteisön, hallituksen ja yhteiskunnan on oltava jatkuvassa avoimessa vuorovaikutuksessa.

Kommentti: konfliktimineraalit

Kommentissaan Nokian yhteiskuntavastuun varajohtaja Kirsti Sormunen puhui konfliktimineraaleista, joiden käytöstä yhtiötäkin on syytetty (esim. Nikkanen 2010). Erilaisista kansainvälisistä aloitteista huolimatta, niiden kontrolli näyttää olevan hankalaa ja siinä tarvitaan yhteistyötä kaivosalan kanssa.

Terveys osana kaivosalan vastuullisuutta

Kahvitauon jälkeen International SOS:n terveys- ja yhteisövastaava Francesca Viliani puhui kaivostoimintaan liittyvistä terveyteen liittyvistä kysymyksistä erityisesti trooppisissa kehitysmaissa. Terveys on yksi tärkeimpiä yritysten sosiaalisen vastuun komponentteja.

Lainsäädäntö ja kaivostoiminnan vastuullisuus

Lapin yliopiston ympäristöoikeuden professori Kai Kokko puhui sääntelyn roolista kaivostoiminnan vastuullisuudessa. Hän kertoi kaivosyritysten uskottavuuden, luotettavuuden ja hyväksyttävyyden ongelmista. Yrityksen pitää tietää yhteisön normeista ja ottaa ne toiminnassaan huomioon. Sidosryhmätoimintaa pitää suunnitella ja ylläpitää koko kaivostoiminnan ajan. Kannattaa osallistua ja ottaa huomioon kunnan kaavoitus ja aluesuunnittelu sekä toteuttaa sosiaalisten vaikutusten arviointi. Hyväksyntä kuitenkin ansaitaan. Hän myönsi, että media liioittelee alan ongelmia kaivosuutisoinnissaan.

Paneelikeskustelu

Seminaarin lopuksi oli paneeli. Tähän osallistuivat David Brereton, Outokummun Kemin kaivoksen johtaja ja Kaivannaisteollisuus ry.n puheenjohtaja Antti Pihko, Jouni Nissinen (SLL) ja Geologian tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Pekka Nurmi.

D. Brereton sanoi että Suomella on "uutena" kaivosmaana paljon opittavaa esim. Australiasta, missä kaivosvastaisia kamppailuja on käyty jo vuosikymmeniä.

Antti Pihko puolusti vahvasti suomalaista kaivosteollisuutta. Toiminta ei ole "uutta" Suomessa. Maassamme on 52 kaivosta, jotka ovat toimineet hyvin vuosikymmeniä tai jopa vuosisadan, kuten Parainen, palauttaen keskustelun Suomen maankamaralle. Yhden kaivoksen ongelmia ei voi yleistää koskemaan koko alaa. Hän myös muistutti yhteiskunnan tarvitsevan kaivannaisia.

Jouni Nissinen myönsi että tarvitsemme metalleja ja että niitä on parempi louhia täällä kuin muualla. Hänen on kuitenkin vaikeaa hyväksyä että kaivosteollisuus olisi yhteiskunnallisesti ja ympäristön kannalta kestävää. Hän pyysi että tutkimus toisi vastauksia moniin kysymyksiin. Hänelle seminaarissa tapahtunut mielenosoitus oli uutta Suomessa ja ihmiset ovat raivoissaan Talvivaaran vuoksi. Jotta uudelta Talvivaaralta vältyttäisiin, pitää toteuttaa 5 asiaa: 1) erottaa ympäristöviranomaiset elinkeinoviranomaisista, 2) asettaa kaivosvero, 3) vahvistaa ympäristölaki ja siihen ryhmäkanteen mahdollisuus, 4) tukkia porsaanreiät kaivoslaista ja 5) viranomaisten pitää tilata ympäristövaikutusten arvioinnin konsultti (eikä yrityksen).

GTK:n Pekka Nurmi valisti kuulijoita siitä, että toisin kuin väitetään, mineraalivarat eivät ole hupenemassa maapallolta. Kaikki riippuu hinnasta. Kun hinta on korkea, ennen kannattamattomat esiintymät tulevat kannattaviksi louhia. Teknologian kehittyessä voidaan myös päästä syvemmälle maankuoreen, missä odottaa maailman luokan malmeja. Suomessakin on vielä löytämättömiä malmivaroja sekä maan pinnalla että syvemmällä.

Seminaarin puheenjohtaja Itä-Suomen yliopiston ympäristöpolitiikan Prof. Rauno Sairinen päätti tilaisuuden.

Lopuksi

Vastuullisen kaivostoiminnan seminaari oli 1. laatuaan täällä. Toivoa saattaa, että tälle saataisiin jatkoa.  Anti oli mielenkiintoinen. Se toi kansainvälisen keskustelun maahamme ja oma yhteiskuntatieteellinen kaivostutkimus oli hyvin esillä. Seminaarissa esitellyille yhteistyölle, avoimuudelle, sidosryhmätoiminnalle ja viestinnälle on tilausta. Se tuli esiin myös ryhmätöiden tuloksissa.

Seuraavassa seminaarissa voitaisiin keskittyä Suomeen tai ainakin lähialueisiin. Olisi hyvä, jos muutkin kuin kutsuvieraat saisivat esitellä aiheeseen liittyvää tutkimustaan. Tämän suuntaisia hankkeita on alkamassa paljon. Yksi esimerkki on GTK:n vetämä Kaivosakatemia, jossa kerätään kaivosalan parhaita käytäntöjä yhteiskunta- ja ympäristövastuusta. Hankkeessa haetaan laajaa yhteistyötä.

Seminaarin ohjelma ja esitykset ovat nähtävissä netissä: 
http://www.uef.fi/lyy/miningconference2012.

Kirjallisuus

Halti, E., Holm. P. ja Hämäläinen, K. 2012. Kaivostoiminnan taloudellisten hyötyjen ja ympäristö- ja hyvinvointivaikutusten arvottaminen. PTT työpapereita 138, 61 s. 
http://www.ptt.fi/dokumentit/tp138_0611120801.pdf.

Jartti, T., Sairinen, R. ja Litmanen, T. 2012. Kaivosteollisuus kansalaisten arvioinnissa: millaisen kaivosalan maakuntien asukkaat haluavat? Maaseudun uusi aika 2/2012: 48-58.

Mononen, T. 2012. Kaivostoiminnan luonnonvara- ja ympäristökysymykset maaseudulla – esimerkkinäPampalon kultakaivos. Maaseudun uusi aika 2/2012: 21-36.

Nikkanen, H. 2010. Viaton imperiumi – kolme kertomusta suomalaisesta yritysvastuusta. Vaajakoski, Intokustannus, 204 s.

Rytteri, T. 2012. Suomessa toimivien kaivosyhtiöiden vastuustrategiat ja yhtiöihin kohdistuvat odotukset.Alue ja Ympäristö 41: 54-67.

Sairinen, R., Rinne, P., Halonen, M., Simonett, O. ja Stuhlberger, Ch. 2012. Responsible mining. A
toolkitfor the prevention and mediation of conflicts in the development of the mining sector. Joensuu, University of Eastern Finland, Gaia Group Oy, Zoï Environment Network, 59 p.

Valtioneuvosto 2012. Valtionuvoston periaatepäätös yhteiskunta- ja yritysvastuusta. Valtioneuvosto,Helsinki, 11 s. http://www.tem.fi/files/30510/yhteiskunta-_ja_yritysvastuun_periaatepaatos.pdf

Toni Eerola

Tuulivoiman vastustaminen on vastuutonta nimbyilyä

Jukka Tiainen vastusti tuulivoimaloita vedoten mm. ”suomalaisen sielunmaiseman” pilaamiseen (HS 10.11.). 

   

Jotkut näyttävät kokevan kaikille yhteisen maiseman omakseen. Oma tila ei rajoitukaan enää pihapiiriin, vaan saattaa kattaa koko lähiympäristön kymmenien kilo­metrien säteellä. Reviiri levite­tään mahdollisimman laajalle alueelle, aina subjektiivisiin sfääreihin, kuten maisemaan, eikä sen sallita muuttuvan.  ”Suomalainen sielunmaisema” on tässä keskustelussa kuitenkin uutta.

Maan yksi­tyisomistuksen merkitys on kasvanut yhdessä lisääntyvän individualismin, MINÄ-MINÄ-MINÄ-kulttuurin kans­sa. Mikään ei saa haitata tai häiritä. Yleinen etu, kehitys, edistys, ilmastonmuutos, tms. ohitetaan. Tuuli­voiman vastustajat eivät mainitse ilmastonmuutosta tai puhdasta ja uusiutuvaa energi­aa diskurssissaan. ”Oman” maiseman koskemattomuus on tärkeämpää. Ei myönnetä vastustettavan tuulivoimaloita sinänsä, kunhan ne rakennetaan jonnekin muualle.

Nimby-tapauksissa vedotaan aina luontoon ja ympäristöön, olivat hanke, sen sijanti ja vaikutukset mitkä tahan­sa. Itsekkyys peitetään ekologisen sanoman taakse. Luonto välineelliste­tään oman edun tavoittelun työkaluksi. Kartoil­ta haetaan kaikki mahdolliset esteet hankkeen toteut­tamiselle ja sen kuvitellut seuraukset leviävät aina kauas, jopa ”satojen neliökilometrien alueelle”. Jos taas pelkästään luonto ei riitä, ve­dotaan taloudellisiin haittoihin, kuten matkailun vähenemiseen.

Nimbyilijöiden mukaan mitään ei saisi rakentaa mihinkään, lähelle ke­tään, tai ainakaan MINUN ympäristö­öni. Ei haluta vesi-, ydin-, bio-, eikä tuulivoimaloita ja kivihiilestä pitää luopua, mutta sähköä pitää saada seinästä. Kohtaammekin lähes matemaattisen ongelman.

Onko kasvaneen individualismin myötä kadotettu yleisen edun taju? Ilmastonmuutoksen torjunta ja kestävien energiaratkaisujen käyttöönotto vaativat uhrauksia kaikilta.

Kehitysvastarinnan filosofiaa: NIMBY-PUHE JA ITSEKKYYDEN UUDET ULOTTUVUUDET

"Maisema-, elinkeinot-, kulttuuriarvot-, luonto- ja matkailu tuhoutuvat lopullisesti. Kiinteistöjen arvo laskee, tietoa pimitetään ja voiton käärivät vieraat tahot". 

Tuntuuko tutulta? 

Tätä puhetta kuulee usein Nimby-konflikteissa (not in my backyard). Samalla puheella ja argumenteilla vastustetaan niin uraanikaivoksia, ydinvoimaloita, tuulivoimaloita, kuin vammaisten- ja asunnottomien asuntoiloitakin. Tätä universaalia argumentointia voidaan kutsua nimby-puheeksi, joka toistuu paikkakunnasta ja vastustuksen kohteesta riippumatta aina samanlaisena koko maassa. Kaikkea voidaan pitää uhkana. Riskiyhteiskunnan käsitettä venytetään. Nimby-tapaukset noudattavatkin aivan omaa logiikkaansa. Hankkeista pitää tiedottaa hyvissä ajoin, koska tiedon puute aiheuttaa negatiivisen yllatyksen, närkästystä ja vastustuksen synnyn paikallisaktiivien keskuudessa.

Näille yleensä vähemmistöön jääville nimbyilijöille maisema näyttää olevan erityisen tärkeä. Se koetaan omaksi, kuten esim. tuulimyllyjä vastutettaessa. Kyse on itsekkyyden uudesta ulottuvuudesta. Oma tila ei rajoitu enää pihapiiriin, vaan saattaa kattaa koko lähiympäristön kilometrien säteellä. Oma reviiri ulotetaan mahdollisimman laajalle alueelle, jopa subjektiivisiin sfääreihin. Sen ei sallita muuttuvan. Muuttuvaan, monimutkaiseen ja globalisoituvaan maailman reagoidaan torjunnalla, paikallisuutta ja omia tarpeita korostamalla. Yksityisen maanomistuksen merkitys kasvaa yhdessä lisääntyvän individualismin kanssa. Yleinen etu, vähemistöjen oikeudet, solidaarisuus, suvaitsevaisuus, ilmastonmuutos, jne. ohitetaan.

Nimby-tapauksissa on aina vain ajan kysmys, milloin joku kertoo löytäneensä jonkun harvinaisen lajin hankkeelle kaavaillulta alueelta. Kun pelkkä MINÄ ei riitä argumentiksi, haetaan avuksi kasvit, liito-oravat, kalat ja linnut, jotka hypoteettisesti kärsisivät hankeessta. Luonto välineellistetään oman edun tavoittelun työkaluksi. Tässä luovuudella ei ole rajaa. Kartoilta haetaan kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin esteet hankkeen toteuttamiselle. Media tarttuu kärkkäästi vastustajien argumentteihin, levittäen näitä muiden aktiivien kopioitaviksi eri puolilla maata. Jotkut suhtautuvat myötämielisesti vastustajiin, koska vastarinta nähdään hyvänä asiana.

Maiseman kokeminen on yksilöllinen makuasia. Tuulivoimalat, vammaisten asuntolat tai kaivokset eivät ole pilanneet maisemaa tai vähentäneet matkailua missään päin maailmaa. Jos esim. uraanikaivoksetkaan eivät ole haitanneet matkailua, miten sen tekisivät muutkaan hankkeet? Tämän voisivat nimbyilijätkin ottaa huomioon, sen sijaan että tarrautuisivat itsekkäästi omiin, subjektiivisiin arvoihinsa, maisemaansa ja keksittyihin argumentteihinsa.

Esitys Maantieteen päivien Ympäristö ja politiikka työryhmässä Helsingissä 28.10.2012 

As melhores coisas do mundo - filme brasileiro no Cinemaissí, Festival de Cinema Latinoamericano em Helsinki

Assisti ontem o filme brasileiro "As melhores coisas do mundo" no Festival de Cinema Latinoamericano (Cinemaissí) em Helsinki. Esperei, pela crítica da revista Voima, um filme típico de adolescência ao estilo americano. Foi longe disto! A história é forte, filme é bom e interessante. Não vou contar o enredo, pois é cheio de surpresas. Mas foi refrescante ver um filme brasileiro contemporâneo que é uma história urbana, de classe média e normal de vida cotidiana. Boa escolha, Jaime!

Apesar de gostar de filmes brasileiros que trazem a realidade nua e crua de favelas, violência e miséria, é bom ver que no Brasil há tb vida dita "normal". As pessoas não vivem só em malocas ou nas árvores, como certos ainda pensam sobre os brasileiros. Lá há tb vida que se pode viver em qq metrópole do mundo afora!

Cansei um pouco do "pornô social" que o cinema brasileiro sempre apresenta e o que os gringos já  esperam do Brasil. Com isto se ganha todos os prêmios do mundo, infelizmente. A revista Voima daqui, p.ex., não gostou, pois não tinham estes elementos que já se sabe esperar de filmes brasileiros fortes...

Toni Eerola

Haittaako kaivostoiminta matkailua?

Kaivoskeskustelu käy kuumana. Dragon Miningin kultahanke Kuusamossa on aiheuttanut paikallista vastustusta sen oletettujen ympäristö- ja sosiaalisten vaikutusten vuoksi. On esitetty että jo malminetsintä, kaivoksesta puhumattakaan, vaikuttaisi alueen matkailuun kielteisesti. Väitettä on esitetty aktiivisesti muuallakin, kuten hiljattain Enontekiöllä, missä GTK peruskartoittaa kallioperää.

 

Toimin joitakin vuosia sitten uraanin etsinnässä Kuusamossa, jolloin sama väite esitettiin ensimmäisen kerran. Väitettä yritettiin tukea eräällä opinnäytteelläkin, jolla haettiin akateemista legitimiteettiä oletetun uraanikaivoshankkeen vastustukselle. Esitettiin että ”jo tieto siitä, että alueella etsitään uraania, vahingoittaa matkailua ja kunnan imagoa”. Tarkastelin väitettä Maantieteen päivillä 2009 ja Geologi-lehdessä 5/2010. Kuusamon matkailuyrittäjien nettisivun aineisto osoitti, että asialla ei ollut vaikutusta matkailuun. Se oli lisääntynyt sekä Kuusamossa että Kainuussa, vaikka alueilla oli useita uraanivaltaushakemuksia vireillä.

 

Kuusamon ja Lapin matkailuun vaikuttavatkin muut seikat, kuten globaali talouden tilanne ja ilmastonmuutos. Kaivospaikkakunnilla matkaillaan niin Suomessa kuin ulkomailla. Edes uraanikaivoksetkaan eivät sulje pois matkailua. Ne ovat matkailukohteina mm. Kanadassa, Australiassa, Namibiassa ja Yhdysvalloissa. Siksi hypoteesina kannattaisi tarkastella myös sitä, että suuri osa ihmisistä ei pidä kaivoksia, saatikka malmin etsintää uhkana matkailulleen. Mahdollinen kultakaivos voisi myös lisätä turismia Kuusamossa mahdollisena matkailukohteena. Kaivokset ja matkailu toimivat symbioosissa mm. Kittilässä.

Kaivostoiminnasta matkailun uhkakuvana ei yksinkertaisesti ole näyttöä. Väitettä käytetään yrityksenä vedota taloudellisiin seikkoihin, koska argumentti "luonnon totaalisesta tuhosta" ei ole vakuuttava. Omat ennakkoluulot yleistetään koskemaan kotimaisia ja ulkomaisia matkailijoita.

 

Jos vastustajat ovat aidosti huolissaan kaivostoiminnan vaikutuksesta matkailuun, pitää heidän muuttaa kampanjastrategiaansa: yleisön perusteeton ja vastuuton pelottelu voivat karkottaa matkailijat, ts. mitä enemmän oletettuja uhkakuvia maalaillaan ja niistä tiedotetaan, sitä suurempi riski toiminnalla on aiheuttaa epätoivottuja seurauksia. Tästä matkailuyrittäjien pitäisi huolestua. Tämän voisivat niin aktivistit, toimittajat kuin tutkijatkin ottaa huomioon.

 

Toni Eerola

 

 

Välineellistetäänkö liito-orava?

Liito-oravan merkkien löytyminen Vantaan asuntomessuille kaavaillulta alueelta (HS 25.7) on saanut aikaan keskustelua. Ei ole sattumaa, että ympäristöpoliitikantutkija Nina Nygren puolusti tätä (HS 28.07.). Hän on aiemmissa tutkimuksissaankin ylistänyt tämän arvoa luonnonsuojelussa.

Tosiasia on että ilmeisesti joku ei halua messuja naapuriinsa ja yht’äkkiä löytyykin merkkejä liito-oravasta. Tapaus noudattaa tiettyä kaavaa, joka on tyypillinen nimby (not in my backyard)-kiistoille. Nimbyilijöiden mukaan mitään ei saisi rakentaa mihinkään, lähelle ketään. Nimbyilijä haluaa kuitenkin piilottaa individualisminsa, koska pelkkä oman edun puolustaminen ei riitä argumentiksi. Silloin ongelma ”ulkoistetaan”. Huomio käännetään muualle. Tähän kelpaavat kasvit, liito-oravat, kalat ja linnut, jotka hypoteettisesti kärsisivät hankeessta. Itsekkyys peitetään ekologisen sanoman taakse. Luonto välineellistetään oman edun tavoittelun työkaluksi. Tässä ei luovuudella ole rajaa. Ympäristöstä haetaan kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin esteet hankkeen toteuttamiselle. On aina vain ajan kysmys, milloin joku löytää ”harvinaisen” lajin hankkeelle kaavaillulta alueelta, vaikka tästä ei koskaan aiemmin ole ollut havaintoja tai ei ole katsottu tärkeäksi kartoittaa alueen luontoarvoja. Se löytyykin ”yllättäen”.

Liito-orava tuntuu todellakin löytyvän joka paikasta, minne halutaan rakentaa. Eikö se siis olekaan niin harvinainen kuin väitetään? Jos se liikkuu taajamien laidoilla kuten Nygren esittää, eikö koko pääkaupunkiseutu pitäisi silloin suojella rakentamiselta, jotta liito-oravilla olisi riittävää reviiriä?

EI MALMINETSINTÄÄ LUONNONSUOJELUALUEILLE!

Kaivannaisala on päätynyt taloussivuilta rikosuutisiin. Kaivostoiminta on poliisin ja Euroopan komission tutkinnassa. Tällä ja yksittäisen kaivoksen ympäristöongelmilla on vahingollinen vaikutus koko kaivostoimintaan. Ala on suurennuslasin alla. Negatiivista vaikutusta lisää ulkomaisten kaivosyritysten harjoittama malminetsintä luonnonsuojelualueilla.

Kuten nimikin kertoo, alueet on tarkoitettu luonnonsuojeluun. Ne on rajattu muulta toiminnalta. Vaikka malminetsinnällä ei sinänsä ole haitallisia ympäristövaikutuksia, kaivosyhtiöissä pitäisi ymmärtää, että toiminta niillä vahingoittaa sekä yhtiön että kaivostoiminnan imagoa. Tällä voi olla vaikutuksia muihinkin alan toimijoihin. Alan ammattilaisena ihmettelenkin, eikö suurtenkaan kaivosyhtiöiden PR-väki näe tätä (vai eikö heitä kuunnella?). Onko tämä vastuulliseen ja kestävän kehityksen mukaista toimintaa, jolla vuosikertomukset rehvastelevat? Valitettavasti sillä ei luoda positiivista yrityskuvaa, eikä saavuteta toiminnan yhteiskunnallista hyväksyvyyttä, jota kaivosyhtiöt juuri nyt kaipaavat.

Nykyisen kaivos- ja ympäristölain mukaan luonnonsuojelualueille voidaan hakea malminetsintälupaa. Sellainen myönnetään, jos sen edellytykset täyttyvät. Kaivospiirin hakeminen kaivoksen perustamista varten onkin hankalampi prosessi, jos tätä luonnonsuojelusyistä edes tullaankaan myöntämään. Siksi malminetsintä luonnonsuojelualeilla on taloudellisesti vielä riskialttiimpaa kuin tavallisesti. Yritysten pitäisi kuitenkin nähdä, millainen imagohaitta tästä voi syntyä sekä paikallisten asukkaiden, päättäjien, luonnonsuojelujärjestöjen, kansalaisten että sijoittajien silmissä. Varsinkin yksityisten ulkomaisten pörssiyritysten olisi oltava tässä varovaisia. Alan vastustajille ei kannata antaa ”asetta” käteen ja pyytää ampumaan. Paikallisen vastustuksen lisäksi konflikti saattaa muuttua kansainväliseksi, joka voi selkeästi vahingoittaa yhtiötä ja koko alaa. Muutkin pitää ottaa huomioon. Yritystoiminnalla pitäisikin olla eettinen raja, joka kunnioittaa luonnonsujelualueitamme. Näiden rajaaminen malminetsintätoimien ulkopuolelle voidaan nähdä yritysten positiivisena eleenä ympäristöä kohtaan. Tämä kannattaa ottaa huomioon yritysten markkinoinnissa ja ympäristövastuullisen kuvan luomisessa.

Meille on kansakuntana kuitenkin tärkeää tietää maamme malmivarannoista. Myös niistä, jotka sijaitsevat luonnonsuojelualeilla. Näillä malmivarojen kartoitusta pitäisi hoitaa kuitenkin vain kansallinen valtion elin. GTK on etsinyt ja löytänyt malmia maassamme menestyksekkäästi ja sillä on siihen tarvittavat resurssit. Suotakoon malminetsintä luonnonsujelueilla vain tälle.

Toni Eerola

Geologi

*Julkaistu Lapin Kansassa 22.7.2012