Liito-oravan merkkien löytyminen Vantaan asuntomessuille kaavaillulta alueelta (HS 25.7) on saanut aikaan keskustelua. Ei ole sattumaa, että ympäristöpoliitikantutkija Nina Nygren puolusti tätä (HS 28.07.). Hän on aiemmissa tutkimuksissaankin ylistänyt tämän arvoa luonnonsuojelussa.
Tosiasia on että ilmeisesti joku ei halua messuja naapuriinsa ja yht’äkkiä löytyykin merkkejä liito-oravasta. Tapaus noudattaa tiettyä kaavaa, joka on tyypillinen nimby (not in my backyard)-kiistoille. Nimbyilijöiden mukaan mitään ei saisi rakentaa mihinkään, lähelle ketään. Nimbyilijä haluaa kuitenkin piilottaa individualisminsa, koska pelkkä oman edun puolustaminen ei riitä argumentiksi. Silloin ongelma ”ulkoistetaan”. Huomio käännetään muualle. Tähän kelpaavat kasvit, liito-oravat, kalat ja linnut, jotka hypoteettisesti kärsisivät hankeessta. Itsekkyys peitetään ekologisen sanoman taakse. Luonto välineellistetään oman edun tavoittelun työkaluksi. Tässä ei luovuudella ole rajaa. Ympäristöstä haetaan kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin esteet hankkeen toteuttamiselle. On aina vain ajan kysmys, milloin joku löytää ”harvinaisen” lajin hankkeelle kaavaillulta alueelta, vaikka tästä ei koskaan aiemmin ole ollut havaintoja tai ei ole katsottu tärkeäksi kartoittaa alueen luontoarvoja. Se löytyykin ”yllättäen”.
Liito-orava tuntuu todellakin löytyvän joka paikasta, minne halutaan rakentaa. Eikö se siis olekaan niin harvinainen kuin väitetään? Jos se liikkuu taajamien laidoilla kuten Nygren esittää, eikö koko pääkaupunkiseutu pitäisi silloin suojella rakentamiselta, jotta liito-oravilla olisi riittävää reviiriä?
No comments:
Post a Comment