Tuulivoiman vastustaminen on vastuutonta nimbyilyä

Jukka Tiainen vastusti tuulivoimaloita vedoten mm. ”suomalaisen sielunmaiseman” pilaamiseen (HS 10.11.). 

   

Jotkut näyttävät kokevan kaikille yhteisen maiseman omakseen. Oma tila ei rajoitukaan enää pihapiiriin, vaan saattaa kattaa koko lähiympäristön kymmenien kilo­metrien säteellä. Reviiri levite­tään mahdollisimman laajalle alueelle, aina subjektiivisiin sfääreihin, kuten maisemaan, eikä sen sallita muuttuvan.  ”Suomalainen sielunmaisema” on tässä keskustelussa kuitenkin uutta.

Maan yksi­tyisomistuksen merkitys on kasvanut yhdessä lisääntyvän individualismin, MINÄ-MINÄ-MINÄ-kulttuurin kans­sa. Mikään ei saa haitata tai häiritä. Yleinen etu, kehitys, edistys, ilmastonmuutos, tms. ohitetaan. Tuuli­voiman vastustajat eivät mainitse ilmastonmuutosta tai puhdasta ja uusiutuvaa energi­aa diskurssissaan. ”Oman” maiseman koskemattomuus on tärkeämpää. Ei myönnetä vastustettavan tuulivoimaloita sinänsä, kunhan ne rakennetaan jonnekin muualle.

Nimby-tapauksissa vedotaan aina luontoon ja ympäristöön, olivat hanke, sen sijanti ja vaikutukset mitkä tahan­sa. Itsekkyys peitetään ekologisen sanoman taakse. Luonto välineelliste­tään oman edun tavoittelun työkaluksi. Kartoil­ta haetaan kaikki mahdolliset esteet hankkeen toteut­tamiselle ja sen kuvitellut seuraukset leviävät aina kauas, jopa ”satojen neliökilometrien alueelle”. Jos taas pelkästään luonto ei riitä, ve­dotaan taloudellisiin haittoihin, kuten matkailun vähenemiseen.

Nimbyilijöiden mukaan mitään ei saisi rakentaa mihinkään, lähelle ke­tään, tai ainakaan MINUN ympäristö­öni. Ei haluta vesi-, ydin-, bio-, eikä tuulivoimaloita ja kivihiilestä pitää luopua, mutta sähköä pitää saada seinästä. Kohtaammekin lähes matemaattisen ongelman.

Onko kasvaneen individualismin myötä kadotettu yleisen edun taju? Ilmastonmuutoksen torjunta ja kestävien energiaratkaisujen käyttöönotto vaativat uhrauksia kaikilta.

Kehitysvastarinnan filosofiaa: NIMBY-PUHE JA ITSEKKYYDEN UUDET ULOTTUVUUDET

"Maisema-, elinkeinot-, kulttuuriarvot-, luonto- ja matkailu tuhoutuvat lopullisesti. Kiinteistöjen arvo laskee, tietoa pimitetään ja voiton käärivät vieraat tahot". 

Tuntuuko tutulta? 

Tätä puhetta kuulee usein Nimby-konflikteissa (not in my backyard). Samalla puheella ja argumenteilla vastustetaan niin uraanikaivoksia, ydinvoimaloita, tuulivoimaloita, kuin vammaisten- ja asunnottomien asuntoiloitakin. Tätä universaalia argumentointia voidaan kutsua nimby-puheeksi, joka toistuu paikkakunnasta ja vastustuksen kohteesta riippumatta aina samanlaisena koko maassa. Kaikkea voidaan pitää uhkana. Riskiyhteiskunnan käsitettä venytetään. Nimby-tapaukset noudattavatkin aivan omaa logiikkaansa. Hankkeista pitää tiedottaa hyvissä ajoin, koska tiedon puute aiheuttaa negatiivisen yllatyksen, närkästystä ja vastustuksen synnyn paikallisaktiivien keskuudessa.

Näille yleensä vähemmistöön jääville nimbyilijöille maisema näyttää olevan erityisen tärkeä. Se koetaan omaksi, kuten esim. tuulimyllyjä vastutettaessa. Kyse on itsekkyyden uudesta ulottuvuudesta. Oma tila ei rajoitu enää pihapiiriin, vaan saattaa kattaa koko lähiympäristön kilometrien säteellä. Oma reviiri ulotetaan mahdollisimman laajalle alueelle, jopa subjektiivisiin sfääreihin. Sen ei sallita muuttuvan. Muuttuvaan, monimutkaiseen ja globalisoituvaan maailman reagoidaan torjunnalla, paikallisuutta ja omia tarpeita korostamalla. Yksityisen maanomistuksen merkitys kasvaa yhdessä lisääntyvän individualismin kanssa. Yleinen etu, vähemistöjen oikeudet, solidaarisuus, suvaitsevaisuus, ilmastonmuutos, jne. ohitetaan.

Nimby-tapauksissa on aina vain ajan kysmys, milloin joku kertoo löytäneensä jonkun harvinaisen lajin hankkeelle kaavaillulta alueelta. Kun pelkkä MINÄ ei riitä argumentiksi, haetaan avuksi kasvit, liito-oravat, kalat ja linnut, jotka hypoteettisesti kärsisivät hankeessta. Luonto välineellistetään oman edun tavoittelun työkaluksi. Tässä luovuudella ei ole rajaa. Kartoilta haetaan kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin esteet hankkeen toteuttamiselle. Media tarttuu kärkkäästi vastustajien argumentteihin, levittäen näitä muiden aktiivien kopioitaviksi eri puolilla maata. Jotkut suhtautuvat myötämielisesti vastustajiin, koska vastarinta nähdään hyvänä asiana.

Maiseman kokeminen on yksilöllinen makuasia. Tuulivoimalat, vammaisten asuntolat tai kaivokset eivät ole pilanneet maisemaa tai vähentäneet matkailua missään päin maailmaa. Jos esim. uraanikaivoksetkaan eivät ole haitanneet matkailua, miten sen tekisivät muutkaan hankkeet? Tämän voisivat nimbyilijätkin ottaa huomioon, sen sijaan että tarrautuisivat itsekkäästi omiin, subjektiivisiin arvoihinsa, maisemaansa ja keksittyihin argumentteihinsa.

Esitys Maantieteen päivien Ympäristö ja politiikka työryhmässä Helsingissä 28.10.2012 

As melhores coisas do mundo - filme brasileiro no Cinemaissí, Festival de Cinema Latinoamericano em Helsinki

Assisti ontem o filme brasileiro "As melhores coisas do mundo" no Festival de Cinema Latinoamericano (Cinemaissí) em Helsinki. Esperei, pela crítica da revista Voima, um filme típico de adolescência ao estilo americano. Foi longe disto! A história é forte, filme é bom e interessante. Não vou contar o enredo, pois é cheio de surpresas. Mas foi refrescante ver um filme brasileiro contemporâneo que é uma história urbana, de classe média e normal de vida cotidiana. Boa escolha, Jaime!

Apesar de gostar de filmes brasileiros que trazem a realidade nua e crua de favelas, violência e miséria, é bom ver que no Brasil há tb vida dita "normal". As pessoas não vivem só em malocas ou nas árvores, como certos ainda pensam sobre os brasileiros. Lá há tb vida que se pode viver em qq metrópole do mundo afora!

Cansei um pouco do "pornô social" que o cinema brasileiro sempre apresenta e o que os gringos já  esperam do Brasil. Com isto se ganha todos os prêmios do mundo, infelizmente. A revista Voima daqui, p.ex., não gostou, pois não tinham estes elementos que já se sabe esperar de filmes brasileiros fortes...

Toni Eerola

Haittaako kaivostoiminta matkailua?

Kaivoskeskustelu käy kuumana. Dragon Miningin kultahanke Kuusamossa on aiheuttanut paikallista vastustusta sen oletettujen ympäristö- ja sosiaalisten vaikutusten vuoksi. On esitetty että jo malminetsintä, kaivoksesta puhumattakaan, vaikuttaisi alueen matkailuun kielteisesti. Väitettä on esitetty aktiivisesti muuallakin, kuten hiljattain Enontekiöllä, missä GTK peruskartoittaa kallioperää.

 

Toimin joitakin vuosia sitten uraanin etsinnässä Kuusamossa, jolloin sama väite esitettiin ensimmäisen kerran. Väitettä yritettiin tukea eräällä opinnäytteelläkin, jolla haettiin akateemista legitimiteettiä oletetun uraanikaivoshankkeen vastustukselle. Esitettiin että ”jo tieto siitä, että alueella etsitään uraania, vahingoittaa matkailua ja kunnan imagoa”. Tarkastelin väitettä Maantieteen päivillä 2009 ja Geologi-lehdessä 5/2010. Kuusamon matkailuyrittäjien nettisivun aineisto osoitti, että asialla ei ollut vaikutusta matkailuun. Se oli lisääntynyt sekä Kuusamossa että Kainuussa, vaikka alueilla oli useita uraanivaltaushakemuksia vireillä.

 

Kuusamon ja Lapin matkailuun vaikuttavatkin muut seikat, kuten globaali talouden tilanne ja ilmastonmuutos. Kaivospaikkakunnilla matkaillaan niin Suomessa kuin ulkomailla. Edes uraanikaivoksetkaan eivät sulje pois matkailua. Ne ovat matkailukohteina mm. Kanadassa, Australiassa, Namibiassa ja Yhdysvalloissa. Siksi hypoteesina kannattaisi tarkastella myös sitä, että suuri osa ihmisistä ei pidä kaivoksia, saatikka malmin etsintää uhkana matkailulleen. Mahdollinen kultakaivos voisi myös lisätä turismia Kuusamossa mahdollisena matkailukohteena. Kaivokset ja matkailu toimivat symbioosissa mm. Kittilässä.

Kaivostoiminnasta matkailun uhkakuvana ei yksinkertaisesti ole näyttöä. Väitettä käytetään yrityksenä vedota taloudellisiin seikkoihin, koska argumentti "luonnon totaalisesta tuhosta" ei ole vakuuttava. Omat ennakkoluulot yleistetään koskemaan kotimaisia ja ulkomaisia matkailijoita.

 

Jos vastustajat ovat aidosti huolissaan kaivostoiminnan vaikutuksesta matkailuun, pitää heidän muuttaa kampanjastrategiaansa: yleisön perusteeton ja vastuuton pelottelu voivat karkottaa matkailijat, ts. mitä enemmän oletettuja uhkakuvia maalaillaan ja niistä tiedotetaan, sitä suurempi riski toiminnalla on aiheuttaa epätoivottuja seurauksia. Tästä matkailuyrittäjien pitäisi huolestua. Tämän voisivat niin aktivistit, toimittajat kuin tutkijatkin ottaa huomioon.

 

Toni Eerola

 

 

Välineellistetäänkö liito-orava?

Liito-oravan merkkien löytyminen Vantaan asuntomessuille kaavaillulta alueelta (HS 25.7) on saanut aikaan keskustelua. Ei ole sattumaa, että ympäristöpoliitikantutkija Nina Nygren puolusti tätä (HS 28.07.). Hän on aiemmissa tutkimuksissaankin ylistänyt tämän arvoa luonnonsuojelussa.

Tosiasia on että ilmeisesti joku ei halua messuja naapuriinsa ja yht’äkkiä löytyykin merkkejä liito-oravasta. Tapaus noudattaa tiettyä kaavaa, joka on tyypillinen nimby (not in my backyard)-kiistoille. Nimbyilijöiden mukaan mitään ei saisi rakentaa mihinkään, lähelle ketään. Nimbyilijä haluaa kuitenkin piilottaa individualisminsa, koska pelkkä oman edun puolustaminen ei riitä argumentiksi. Silloin ongelma ”ulkoistetaan”. Huomio käännetään muualle. Tähän kelpaavat kasvit, liito-oravat, kalat ja linnut, jotka hypoteettisesti kärsisivät hankeessta. Itsekkyys peitetään ekologisen sanoman taakse. Luonto välineellistetään oman edun tavoittelun työkaluksi. Tässä ei luovuudella ole rajaa. Ympäristöstä haetaan kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin esteet hankkeen toteuttamiselle. On aina vain ajan kysmys, milloin joku löytää ”harvinaisen” lajin hankkeelle kaavaillulta alueelta, vaikka tästä ei koskaan aiemmin ole ollut havaintoja tai ei ole katsottu tärkeäksi kartoittaa alueen luontoarvoja. Se löytyykin ”yllättäen”.

Liito-orava tuntuu todellakin löytyvän joka paikasta, minne halutaan rakentaa. Eikö se siis olekaan niin harvinainen kuin väitetään? Jos se liikkuu taajamien laidoilla kuten Nygren esittää, eikö koko pääkaupunkiseutu pitäisi silloin suojella rakentamiselta, jotta liito-oravilla olisi riittävää reviiriä?

EI MALMINETSINTÄÄ LUONNONSUOJELUALUEILLE!

Kaivannaisala on päätynyt taloussivuilta rikosuutisiin. Kaivostoiminta on poliisin ja Euroopan komission tutkinnassa. Tällä ja yksittäisen kaivoksen ympäristöongelmilla on vahingollinen vaikutus koko kaivostoimintaan. Ala on suurennuslasin alla. Negatiivista vaikutusta lisää ulkomaisten kaivosyritysten harjoittama malminetsintä luonnonsuojelualueilla.

Kuten nimikin kertoo, alueet on tarkoitettu luonnonsuojeluun. Ne on rajattu muulta toiminnalta. Vaikka malminetsinnällä ei sinänsä ole haitallisia ympäristövaikutuksia, kaivosyhtiöissä pitäisi ymmärtää, että toiminta niillä vahingoittaa sekä yhtiön että kaivostoiminnan imagoa. Tällä voi olla vaikutuksia muihinkin alan toimijoihin. Alan ammattilaisena ihmettelenkin, eikö suurtenkaan kaivosyhtiöiden PR-väki näe tätä (vai eikö heitä kuunnella?). Onko tämä vastuulliseen ja kestävän kehityksen mukaista toimintaa, jolla vuosikertomukset rehvastelevat? Valitettavasti sillä ei luoda positiivista yrityskuvaa, eikä saavuteta toiminnan yhteiskunnallista hyväksyvyyttä, jota kaivosyhtiöt juuri nyt kaipaavat.

Nykyisen kaivos- ja ympäristölain mukaan luonnonsuojelualueille voidaan hakea malminetsintälupaa. Sellainen myönnetään, jos sen edellytykset täyttyvät. Kaivospiirin hakeminen kaivoksen perustamista varten onkin hankalampi prosessi, jos tätä luonnonsuojelusyistä edes tullaankaan myöntämään. Siksi malminetsintä luonnonsuojelualeilla on taloudellisesti vielä riskialttiimpaa kuin tavallisesti. Yritysten pitäisi kuitenkin nähdä, millainen imagohaitta tästä voi syntyä sekä paikallisten asukkaiden, päättäjien, luonnonsuojelujärjestöjen, kansalaisten että sijoittajien silmissä. Varsinkin yksityisten ulkomaisten pörssiyritysten olisi oltava tässä varovaisia. Alan vastustajille ei kannata antaa ”asetta” käteen ja pyytää ampumaan. Paikallisen vastustuksen lisäksi konflikti saattaa muuttua kansainväliseksi, joka voi selkeästi vahingoittaa yhtiötä ja koko alaa. Muutkin pitää ottaa huomioon. Yritystoiminnalla pitäisikin olla eettinen raja, joka kunnioittaa luonnonsujelualueitamme. Näiden rajaaminen malminetsintätoimien ulkopuolelle voidaan nähdä yritysten positiivisena eleenä ympäristöä kohtaan. Tämä kannattaa ottaa huomioon yritysten markkinoinnissa ja ympäristövastuullisen kuvan luomisessa.

Meille on kansakuntana kuitenkin tärkeää tietää maamme malmivarannoista. Myös niistä, jotka sijaitsevat luonnonsuojelualeilla. Näillä malmivarojen kartoitusta pitäisi hoitaa kuitenkin vain kansallinen valtion elin. GTK on etsinyt ja löytänyt malmia maassamme menestyksekkäästi ja sillä on siihen tarvittavat resurssit. Suotakoon malminetsintä luonnonsujelueilla vain tälle.

Toni Eerola

Geologi

*Julkaistu Lapin Kansassa 22.7.2012

Mikä on ”kaivosvaltaus"?*

HS:n kulttuuritoimittaja Katriina Kallionpää kokosi ”asiantuntijaraadin” pohtimaan kaivostoimintaa (HS Kulttuuri 18.05.12). Raati koostui ministereistä, kansanedustajista, sosiologeista, arkkitehdeistä ja kirjailijoista. Puuttui vain teologi. Alan todelliset asiantuntijat loistivat kuitenkin poissaolollaan. Miksi? Eikö raatiin saatu istutettua edes yhtä geologia? Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi. Yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä meillä saattaa olla mielipiteitä muistakin asioista.Vai eikö geologin mielipide kiinnosta edes alaansa koskevissa kysymyksissä? Sen sijaan suhtautumista juuri uudistettuun kaivoslakiin (1.7.11)  ja ”kaivosvaltausjärjestelmään”(?) kysyttiin kaikilta niiltä, joilla on vähiten tekemistä koko alan kanssa, jos ei kaivannaisten kulutusta oteta lukuun.

Vaikka esim. teatteriohjaajien kommentit ovatkin mielenkiintoista luettavaa, oli jo kysymyksen asettelu  lähtökohdaltaan väärä. Alan ammattilaisena kysynkin: mikä ihme on ”kaivoksen valtaus”? Viime vuonna uudistettu kaivoslakikaan ei tunne termiä. Se on harhaanjohtava. Valitan, mutta kaivoksia ei vallata, eikä valtaus ole kaivos. Valtaus oli vanhassa kaivoslaissa sama kuin malminetsintälupa nykyisessä. Se antaa luvan vain malminetsintään, ei kaivoksen perustamiseen. Kaivoksen perustamista varten tarvitaan kaivospiiri. Molempia pitää hakea kaivoslain mukaisesti Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta. Monilta näyttääkin edelleen unohtuvan se, että mineraaliset raaka-aineet ovat yhteiskunnan toiminnan perusta, eivätkä niiden kulutukselta säästy edes näppäriä vastauksia tietokoneiltaan asiaan kuin asiaan tehtailevat HS:n kulttuurisivujen raadin jäsenetkään.

Jotta raati vastaisuudessakin tietäisi mihin vastata, kannattaisi raadin toimittajan ottaa perusasioista selvää ennen kysymyksen esittämistä. Terminä ”kaivosvaltaus” kaipaa määrittämistä. Suurimmalla osalla raadista näytti kuitenkin olevan vastaus jo valmiina, virheellisestä terminologiasta ja asiaan liittyvästä tietämättömyydestä huolimatta.

Automaattista ja yhden kaivoksen ongelmista voimansa saavaa kaivosvastaisuutta ihmetellen ehdotankin että heti kun raadin jäsenet keksivät jonkun toisen tavan tuoda mineraaliset raaka-ainevaramme yhteiskunnann muuten kuin kaivostoiminnan avulla, kertokaa se meillekin, geologeille. 

Paria muuta kommenttia lukuunottamatta, raadin paras vastaus tuli kirjailija Arno Kotrolta, joka oli törmännyt ”kaivosten valtaukseen vain Aku Ankassa” - jättäen näin vastaamatta kysymykseen.

*Julkaistu lyhennettynä Helsingin Sanomien Mielipide-sivulla 23.05.2012 otsikolla: 

Miksi geologeja ei kuulla kaivosasioissa?