ILTAPÄIVÄLEHTIEN LÖÖPIT SAAVAT VOIMAAN PAHOIN

Tommy Lindgren kirjoitti aina mainiossa kolumnissaan (HS 14.05.08) iltapäivälehtien lööppien epäeettisyydestä. Lindgren antoi esimerkiksi Espanjan bussiturman menehtyneiden kuvilla mässäilyn, jota on jo ehditty kutsua ”surupornoksi”.

Hänen näkemyksiinsä on helppo yhtyä. Samassa lehdessä Sanomalehtien liiton tuore selvitys kertoo kuitenkin iltäpäivälehtien olevan ”paras media antamaan arjen puheenaihetta”. Lisäksi niitä pidetään ”rohkeina, yllätyksellisinä ja viihdyttävinä”. Eli tämä on lehden kuluttajan mielipide. On siis oikeastaan turha syyllistää lehtiä, jos yleisö haluaa tuon tyyppistä ”uutisointia”. Lindgrenkin toteaa että iltapäivälehdessä tiedetään mistä naruista vedetään. Tarjonta kohtaa kysynnän.

Itse en suostu ostamaan lehteä, jonka kaupan kassalla nähdyt lööpit saavat minut voimaan pahoin. Mutta niille, joita oikeasti kiinnostavat julkkisten lemmenlomat, toilailut ja muiden onnettomuudet, ne menevät kuin kuumille kiville. Lehteä lukevat ihmiset näyttävät kaipaavan suuria tunteita suurissa värikuvissa ja vähäisellä tekstillä. Jonkun suru on toisen viihdettä. Mikä näitä ihmisiä vaivaa?

Meitä on moneksi. Siksi kyseinen roska myy ja kokeilee jatkuvasti uusia rajoja. Samalla lehdet nostavat tekopyhästi julkisuuteen asioita, joita meidän pitäisi kollektiivisesti paheksua, kuten joidenkin tekstiviestit. Ihmeellistä on se, että näitä lehtiä lukevat jopa akateemisesti koulutetut. Niistä saa puheenaihetta työpaikan kahvipöytäkeskusteluihin, jos ei muuta keksi. Ihmeellisintä on kuitenkin se, että niin kutsutut laatulehdetkin ovat lähteneet samaan peliin mukaan. Ja Sanomalehtien liiton viestintäjohtaja vielä väittää, ettei kyse ole median viihteellistymisestä?

Toni Eerola
Espoo

Jalankulkija, käytä oikeuttasi!

Aina silloin tällöin syntyy julkisuudessa keskustelua jalankulkijan turvattomuudesta kaupunkiemme suojateillä. Ulkomailla asuessani törmäsin siihen tuon tuostakin, mutta olen yllättynyt siitä että tämä turvattomuuden kulttuuri on rantautunut tännekin. Erityisen törkeäksi se käy silloin, kun kyseessä on lapsia, vanhuksia, lastenvaunuja työntäviä äitejä, tai kuten eräässä esimerkissä, rollaattorilla liikkuvia.

Keskustelussa on puhuttu ”kepistä ja porkkanasta” autoilijoiden kuriin saattamiseksi. Sillä välin kun odotamme valtaapitäjien toimenpiteitä, suosittelen kaikille asiasta suivaantuneille jalankukijoille oikeuksiensa radikaalia käyttämistä ”kansalaistottelemattomuudella”. Siinä sovelletaan väkivallatonta vastarintaa: jos autoilija ei aio hiljentää, vaikka näkee jalankulkijan suojatien päässä, ojenna käsi STOP-merkiksi ja osoita selkeästi, että lähdet ylittämään tietä. Sillä on maaginen vaikutus. Kokemukseni mukaan viimeistään tässä vaiheessa autoilijat hiljentävät ja pysähtyvät. Jos autoilija alkaa kuitenkin käytöksesi takia autossaan elämöimääni, huuda ”suojatie!”, sitä osoittaen.

Jos autokoulussa ei asiaa opeteta tai se on unohtunut, valista autoilijaa. Hän tarvitsee sitä. Ne valkoiset viivat tiessä eivät ole koristeita.

Vastarinnassa on kuitenkin syytä olla varovainen auton etäisyyden ja nopeuden suhteen. Pitää harkita, jos ja milloin lähtee ylittämään katua auton lähestyessä. Mutta siellä missä on suojateitä, pitäisi jo nopeusrajoituksenkin vuoksi ajaa varovasti. Toimintaa ei luonnollisestikan suositella talvella. Tosi kamikaze-kaupunkisisseille suositellaan kypärän, polvi- ja kyynärpääsuojusten käyttöä. Tapaturmavakuutus on myös hyvä olla kunnossa. Vaikka herkullisinta ja tienaavampaa on hakea korvauksia oikeusteitse autoilijalta. Tässä tapauksessa valitse mersu tai bemari jonka alle jäädä.

Sisimmässään luulisi kuitenkin jokaisen autoilijan tietävän, että jalankulkijan päälle ajaminen suojatiellä on pahempi asia kuin jostakin myöhästyminen. Nyky-yhteiskuntamme kiireistä huolimatta ei ole siis liikaa pyydetty kunnioittamaan heikomman osapuolen, eli jalankulkijan oikeuksia.

Eräsä Beatlesin levynkansi, jossa neljä liverpoolilaista muusikkkoa ylittää kadun suojatiellä turvallisesti, on sivistyneessä liikkennekultturissaan symbolinen kuin kampanjajuliste. Se olkoon esimerkkinämme.

Jos pakokaasujen ja niiden kasvihuonepäästöjen lisäksi jalankulkijat joutuvat sietämään autoilijoiden piittamattomuutta liikenneturvallisuudesta, on se omiaan lisäämään paineita Helsingin keskustan autottomuuden vaatimuksiin. Joten malttia liikenteeseen, autoilijat!

Toni Eerola