Tuulivoiman vastustaminen on vastuutonta nimbyilyä

Jukka Tiainen vastusti tuulivoimaloita vedoten mm. ”suomalaisen sielunmaiseman” pilaamiseen (HS 10.11.). 

   

Jotkut näyttävät kokevan kaikille yhteisen maiseman omakseen. Oma tila ei rajoitukaan enää pihapiiriin, vaan saattaa kattaa koko lähiympäristön kymmenien kilo­metrien säteellä. Reviiri levite­tään mahdollisimman laajalle alueelle, aina subjektiivisiin sfääreihin, kuten maisemaan, eikä sen sallita muuttuvan.  ”Suomalainen sielunmaisema” on tässä keskustelussa kuitenkin uutta.

Maan yksi­tyisomistuksen merkitys on kasvanut yhdessä lisääntyvän individualismin, MINÄ-MINÄ-MINÄ-kulttuurin kans­sa. Mikään ei saa haitata tai häiritä. Yleinen etu, kehitys, edistys, ilmastonmuutos, tms. ohitetaan. Tuuli­voiman vastustajat eivät mainitse ilmastonmuutosta tai puhdasta ja uusiutuvaa energi­aa diskurssissaan. ”Oman” maiseman koskemattomuus on tärkeämpää. Ei myönnetä vastustettavan tuulivoimaloita sinänsä, kunhan ne rakennetaan jonnekin muualle.

Nimby-tapauksissa vedotaan aina luontoon ja ympäristöön, olivat hanke, sen sijanti ja vaikutukset mitkä tahan­sa. Itsekkyys peitetään ekologisen sanoman taakse. Luonto välineelliste­tään oman edun tavoittelun työkaluksi. Kartoil­ta haetaan kaikki mahdolliset esteet hankkeen toteut­tamiselle ja sen kuvitellut seuraukset leviävät aina kauas, jopa ”satojen neliökilometrien alueelle”. Jos taas pelkästään luonto ei riitä, ve­dotaan taloudellisiin haittoihin, kuten matkailun vähenemiseen.

Nimbyilijöiden mukaan mitään ei saisi rakentaa mihinkään, lähelle ke­tään, tai ainakaan MINUN ympäristö­öni. Ei haluta vesi-, ydin-, bio-, eikä tuulivoimaloita ja kivihiilestä pitää luopua, mutta sähköä pitää saada seinästä. Kohtaammekin lähes matemaattisen ongelman.

Onko kasvaneen individualismin myötä kadotettu yleisen edun taju? Ilmastonmuutoksen torjunta ja kestävien energiaratkaisujen käyttöönotto vaativat uhrauksia kaikilta.