Kehitysvastarinnan filosofiaa: NIMBY-PUHE JA ITSEKKYYDEN UUDET ULOTTUVUUDET

"Maisema-, elinkeinot-, kulttuuriarvot-, luonto- ja matkailu tuhoutuvat lopullisesti. Kiinteistöjen arvo laskee, tietoa pimitetään ja voiton käärivät vieraat tahot". 

Tuntuuko tutulta? 

Tätä puhetta kuulee usein Nimby-konflikteissa (not in my backyard). Samalla puheella ja argumenteilla vastustetaan niin uraanikaivoksia, ydinvoimaloita, tuulivoimaloita, kuin vammaisten- ja asunnottomien asuntoiloitakin. Tätä universaalia argumentointia voidaan kutsua nimby-puheeksi, joka toistuu paikkakunnasta ja vastustuksen kohteesta riippumatta aina samanlaisena koko maassa. Kaikkea voidaan pitää uhkana. Riskiyhteiskunnan käsitettä venytetään. Nimby-tapaukset noudattavatkin aivan omaa logiikkaansa. Hankkeista pitää tiedottaa hyvissä ajoin, koska tiedon puute aiheuttaa negatiivisen yllatyksen, närkästystä ja vastustuksen synnyn paikallisaktiivien keskuudessa.

Näille yleensä vähemmistöön jääville nimbyilijöille maisema näyttää olevan erityisen tärkeä. Se koetaan omaksi, kuten esim. tuulimyllyjä vastutettaessa. Kyse on itsekkyyden uudesta ulottuvuudesta. Oma tila ei rajoitu enää pihapiiriin, vaan saattaa kattaa koko lähiympäristön kilometrien säteellä. Oma reviiri ulotetaan mahdollisimman laajalle alueelle, jopa subjektiivisiin sfääreihin. Sen ei sallita muuttuvan. Muuttuvaan, monimutkaiseen ja globalisoituvaan maailman reagoidaan torjunnalla, paikallisuutta ja omia tarpeita korostamalla. Yksityisen maanomistuksen merkitys kasvaa yhdessä lisääntyvän individualismin kanssa. Yleinen etu, vähemistöjen oikeudet, solidaarisuus, suvaitsevaisuus, ilmastonmuutos, jne. ohitetaan.

Nimby-tapauksissa on aina vain ajan kysmys, milloin joku kertoo löytäneensä jonkun harvinaisen lajin hankkeelle kaavaillulta alueelta. Kun pelkkä MINÄ ei riitä argumentiksi, haetaan avuksi kasvit, liito-oravat, kalat ja linnut, jotka hypoteettisesti kärsisivät hankeessta. Luonto välineellistetään oman edun tavoittelun työkaluksi. Tässä luovuudella ei ole rajaa. Kartoilta haetaan kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin esteet hankkeen toteuttamiselle. Media tarttuu kärkkäästi vastustajien argumentteihin, levittäen näitä muiden aktiivien kopioitaviksi eri puolilla maata. Jotkut suhtautuvat myötämielisesti vastustajiin, koska vastarinta nähdään hyvänä asiana.

Maiseman kokeminen on yksilöllinen makuasia. Tuulivoimalat, vammaisten asuntolat tai kaivokset eivät ole pilanneet maisemaa tai vähentäneet matkailua missään päin maailmaa. Jos esim. uraanikaivoksetkaan eivät ole haitanneet matkailua, miten sen tekisivät muutkaan hankkeet? Tämän voisivat nimbyilijätkin ottaa huomioon, sen sijaan että tarrautuisivat itsekkäästi omiin, subjektiivisiin arvoihinsa, maisemaansa ja keksittyihin argumentteihinsa.

Esitys Maantieteen päivien Ympäristö ja politiikka työryhmässä Helsingissä 28.10.2012 

As melhores coisas do mundo - filme brasileiro no Cinemaissí, Festival de Cinema Latinoamericano em Helsinki

Assisti ontem o filme brasileiro "As melhores coisas do mundo" no Festival de Cinema Latinoamericano (Cinemaissí) em Helsinki. Esperei, pela crítica da revista Voima, um filme típico de adolescência ao estilo americano. Foi longe disto! A história é forte, filme é bom e interessante. Não vou contar o enredo, pois é cheio de surpresas. Mas foi refrescante ver um filme brasileiro contemporâneo que é uma história urbana, de classe média e normal de vida cotidiana. Boa escolha, Jaime!

Apesar de gostar de filmes brasileiros que trazem a realidade nua e crua de favelas, violência e miséria, é bom ver que no Brasil há tb vida dita "normal". As pessoas não vivem só em malocas ou nas árvores, como certos ainda pensam sobre os brasileiros. Lá há tb vida que se pode viver em qq metrópole do mundo afora!

Cansei um pouco do "pornô social" que o cinema brasileiro sempre apresenta e o que os gringos já  esperam do Brasil. Com isto se ganha todos os prêmios do mundo, infelizmente. A revista Voima daqui, p.ex., não gostou, pois não tinham estes elementos que já se sabe esperar de filmes brasileiros fortes...

Toni Eerola

Haittaako kaivostoiminta matkailua?

Kaivoskeskustelu käy kuumana. Dragon Miningin kultahanke Kuusamossa on aiheuttanut paikallista vastustusta sen oletettujen ympäristö- ja sosiaalisten vaikutusten vuoksi. On esitetty että jo malminetsintä, kaivoksesta puhumattakaan, vaikuttaisi alueen matkailuun kielteisesti. Väitettä on esitetty aktiivisesti muuallakin, kuten hiljattain Enontekiöllä, missä GTK peruskartoittaa kallioperää.

 

Toimin joitakin vuosia sitten uraanin etsinnässä Kuusamossa, jolloin sama väite esitettiin ensimmäisen kerran. Väitettä yritettiin tukea eräällä opinnäytteelläkin, jolla haettiin akateemista legitimiteettiä oletetun uraanikaivoshankkeen vastustukselle. Esitettiin että ”jo tieto siitä, että alueella etsitään uraania, vahingoittaa matkailua ja kunnan imagoa”. Tarkastelin väitettä Maantieteen päivillä 2009 ja Geologi-lehdessä 5/2010. Kuusamon matkailuyrittäjien nettisivun aineisto osoitti, että asialla ei ollut vaikutusta matkailuun. Se oli lisääntynyt sekä Kuusamossa että Kainuussa, vaikka alueilla oli useita uraanivaltaushakemuksia vireillä.

 

Kuusamon ja Lapin matkailuun vaikuttavatkin muut seikat, kuten globaali talouden tilanne ja ilmastonmuutos. Kaivospaikkakunnilla matkaillaan niin Suomessa kuin ulkomailla. Edes uraanikaivoksetkaan eivät sulje pois matkailua. Ne ovat matkailukohteina mm. Kanadassa, Australiassa, Namibiassa ja Yhdysvalloissa. Siksi hypoteesina kannattaisi tarkastella myös sitä, että suuri osa ihmisistä ei pidä kaivoksia, saatikka malmin etsintää uhkana matkailulleen. Mahdollinen kultakaivos voisi myös lisätä turismia Kuusamossa mahdollisena matkailukohteena. Kaivokset ja matkailu toimivat symbioosissa mm. Kittilässä.

Kaivostoiminnasta matkailun uhkakuvana ei yksinkertaisesti ole näyttöä. Väitettä käytetään yrityksenä vedota taloudellisiin seikkoihin, koska argumentti "luonnon totaalisesta tuhosta" ei ole vakuuttava. Omat ennakkoluulot yleistetään koskemaan kotimaisia ja ulkomaisia matkailijoita.

 

Jos vastustajat ovat aidosti huolissaan kaivostoiminnan vaikutuksesta matkailuun, pitää heidän muuttaa kampanjastrategiaansa: yleisön perusteeton ja vastuuton pelottelu voivat karkottaa matkailijat, ts. mitä enemmän oletettuja uhkakuvia maalaillaan ja niistä tiedotetaan, sitä suurempi riski toiminnalla on aiheuttaa epätoivottuja seurauksia. Tästä matkailuyrittäjien pitäisi huolestua. Tämän voisivat niin aktivistit, toimittajat kuin tutkijatkin ottaa huomioon.

 

Toni Eerola