May 23, 2012

Mikä on ”kaivosvaltaus"?*


HS:n kulttuuritoimittaja Katriina Kallionpää kokosi ”asiantuntijaraadin” pohtimaan kaivostoimintaa (HS Kulttuuri 18.05.12). Raati koostui ministereistä, kansanedustajista, sosiologeista, arkkitehdeistä ja kirjailijoista. Puuttui vain teologi. Alan todelliset asiantuntijat loistivat kuitenkin poissaolollaan. Miksi? Eikö raatiin saatu istutettua edes yhtä geologia? Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi. Yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä meillä saattaa olla mielipiteitä muistakin asioista.Vai eikö geologin mielipide kiinnosta edes alaansa koskevissa kysymyksissä? Sen sijaan suhtautumista juuri uudistettuun kaivoslakiin (1.7.11)  ja ”kaivosvaltausjärjestelmään”(?) kysyttiin kaikilta niiltä, joilla on vähiten tekemistä koko alan kanssa, jos ei kaivannaisten kulutusta oteta lukuun.

Vaikka esim. teatteriohjaajien kommentit ovatkin mielenkiintoista luettavaa, oli jo kysymyksen asettelu  lähtökohdaltaan väärä. Alan ammattilaisena kysynkin: mikä ihme on ”kaivoksen valtaus”? Viime vuonna uudistettu kaivoslakikaan ei tunne termiä. Se on harhaanjohtava. Valitan, mutta kaivoksia ei vallata, eikä valtaus ole kaivos. Valtaus oli vanhassa kaivoslaissa sama kuin malminetsintälupa nykyisessä. Se antaa luvan vain malminetsintään, ei kaivoksen perustamiseen. Kaivoksen perustamista varten tarvitaan kaivospiiri. Molempia pitää hakea kaivoslain mukaisesti Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta. Monilta näyttääkin edelleen unohtuvan se, että mineraaliset raaka-aineet ovat yhteiskunnan toiminnan perusta, eivätkä niiden kulutukselta säästy edes näppäriä vastauksia tietokoneiltaan asiaan kuin asiaan tehtailevat HS:n kulttuurisivujen raadin jäsenetkään.

Jotta raati vastaisuudessakin tietäisi mihin vastata, kannattaisi raadin toimittajan ottaa perusasioista selvää ennen kysymyksen esittämistä. Terminä ”kaivosvaltaus” kaipaa määrittämistä. Suurimmalla osalla raadista näytti kuitenkin olevan vastaus jo valmiina, virheellisestä terminologiasta ja asiaan liittyvästä tietämättömyydestä huolimatta.

Automaattista ja yhden kaivoksen ongelmista voimansa saavaa kaivosvastaisuutta ihmetellen ehdotankin että heti kun raadin jäsenet keksivät jonkun toisen tavan tuoda mineraaliset raaka-ainevaramme yhteiskunnann muuten kuin kaivostoiminnan avulla, kertokaa se meillekin, geologeille. 

Paria muuta kommenttia lukuunottamatta, raadin paras vastaus tuli kirjailija Arno Kotrolta, joka oli törmännyt ”kaivosten valtaukseen vain Aku Ankassa” - jättäen näin vastaamatta kysymykseen.

*Julkaistu lyhennettynä Helsingin Sanomien Mielipide-sivulla 23.05.2012 otsikolla: 
Miksi geologeja ei kuulla kaivosasioissa?

Apr 15, 2012

PERSUT, SANANVAPAUS JA ANATOMIA

Maassa jossa on sananvapaus, voidaan keskustella sananvapaudesta. Maamme lähihistoriassa vapaata keskustelua ei juurikaan suvaittu. Nykyisestä vapaudestaa ikään kuin humaltuneina, Perussuomalaisten tulo politiikkaan on tuottanut runsaasti puheenaiheita ja keskustelua sen rajoista. Reaktioista tyrmistyneenä puolue on sovitellut itselleen marttyyrin viittaa, puolustaessaan oikeuttaan edustajiensa lausuntoihin. Näissä ovat kunnostautuneet varsinkin kolmikko James Hirvisaari, Teuvo Hakkarainen ja Jussi Halla-aho. Lausunnot ovat saaneet usein jyrkän tuomion mediassa, mutta harvoin oikeuteen asti. Heidän ryhmänjohtajaansa Pirkko Ruohonen–Lerneriä käy oikeastaan sääliksi hänen joutuessaan selittelemään aikuisten miesten kepposia ja neronleimauksia.

Puolueen paikallisedustajat ja kansanedustajien avustajat ovat myös kunnostautuneet teoillaan, kirjotuksillaan ja lausunnoillaan. Milloin ollaan radikaalien äärioikeistolaisten ryhmien jäseniä tai halutaan myöntää mitali maahanmuuttajaa ampuneelle. Viimeisin tempaus on James Hirvisaaren avustajan Helena Erosen blogikirjoitus, jossa hän ehdotti maahanmuttajille ja homoseksuaaleille hihamerkkejä, joiden avulla heidät tunnistettaisiin helpommin. Ei tarvitse olla nero tietääkseen, että moisesta nousee kohu natsiviittauksineen. Kohulta puolustaudutaan kuitenkin väittämällä kirjoitusta satiiriksi. Perussuomalaisten mukaan meiltä muilta puuttuu huumorintajua.

Puolue on kuitenkin ollut suivaantunut Perussuomalaisten kutsumisesta ”persuiksi”, koska se viittaa anatomiamme väheksyttyimpään osaan. Aivan kuin vain muiden pitäisi sietää loukkauksia ja olla hiljaa. Minusta lyhenne on kuitenkin enemmän kuin osuva. Puheethan ovat syvältä ja sitä itseään.

Ilmoitan käyttäväni termiä vastedeskin ja suuremmalla motiivilla kuin ennen. Minäkin haluan ”lyödä asiat  läskiksi” ja kirjoittaa ”ronskia huumoria”, sillä tämäkin on ”täyttä pakinaa ja satiiria, jossa hyväntahtoisesti ja hauskasti ruoditaan yhteiskunnassa vallitsevaa hysteeristä ilmapiiriä”. Persut kestäkööt. Kasvattakoot siihen nahkaa.  

Perussuomalaisten ihmetellessä median ja yleisön reaktioita, heidän kannattaisi kysyä sutkautusten ja sanalaskujen mestariltaan, puheenjohtaja Timo Soinilta, mitä tarkoittaa: ”Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan"?

Toni Eerola
Espoo

Mar 9, 2012

A MASSA CRÍTICA BRASILEIRA EM HELSINKI

Ao que parece, a quantidade de brasileiros na região do capital da Finlândia atingiu o que podemos chamar de "massa crítica". A comunidade brasileira aqui está efervescendo! Estão pipocando  iniciativas culinárias, empresariais e culturais. São comunidades da mídia social, empresas, feijoadas e churrascos, salões de cabeleireiros, bandas, academias esportivas e de dança, associações culturais, programas de vídeo e rádio.

Eu nunca vi tamanha atividade brasileira aqui antesi! Houve uma tentativa de se fundar uma associação cultural brasileira (Clube Brasil) aqui na década de 90, mas esta teve uma vida breve.

Vejo com muita satisfação toda esta nova movimentação agora. Está na hora de os brasileiros e finlandeses, com ligação com Brasil, unirem-se a fazer algo mais tipicamente brasileira aqui, principalmente nesta época em que as atitudes negativas contra os estrangeiros tem se acirrado.

Temos, é claro, já algumas estruturas antigas relacionadas com Brasil, fundadas por finlandeses, mas onde os brasileiros nunca se sentiram estar “em casa”. Portanto, os brasileiros podem agora criar as suas próprias iniciativas. A “massa” de brasileiros é agora suficiente e a comunidade brasileira mais madura para isto. Os frutos disto estamos começando a ver agora.

Se esta massa crítica já é suficiente para criar toda esta atividade e constituir uma boa parcela da clientela de produtos brasileiros vendidos aqui, as empresas brasileiras com interesses na Finlândia e vice-versa poderiam dar atenção à estas iniciativas e considerar, seriamente, a possiblidade de patrociná-las.   

Parabéns e obrigado Eduardo, Selene, Wendell, Clarice, Evelyse, Sílvia, Luíza, Wagner e Helena e tantos outros mais que enriquecem a vida cultural de Grande Helsinki!  

Bem-vindos a particparem, se unirem e a criarem coisas novas!

Conheça e confira (infelizmente não foi possível levantar todos, mas a lista vai certamente ainda aumentar!) :
-Associação Brasileira Sócio-Cultural Finlândia-Abraso (associação cultural): www.wix.com/selenegama/abraso
-Clarice Cataldi Tricology Center (salão de cabeleireiros): http://www.claricecataldi.com/suomi#!__suomi
-GeoLanguage Oy (empresa, traduções juramentadas, interpretação, ensino de língua portuguesa, treinamento aos expatriados): www.geolanguage.fi
-Grupo Cultural Gente Brasileira (associação cultural): http://gcgentebrasileira.wordpress.com/2012/02/06/hello-world/
-Ctb Ctb Finlândia (cooperativa, organiza as feijoadas dominicais mensais): http://www.facebook.com/profile.php?id=100002960447772
-Brasileiros em Helsinki (comunidade da Facebook): http://www.facebook.com/groups/brasucasdafinlandia/
-Conversando em Nossa Língua (programa de vídeo na internet): http://www.videofinlandia.com/?page_id=347
Nossa Língua (programa de rádio já extinto, mas ainda na internet): http://www.kslradio.fi/archives/category/nossa-lingua
Domingo Brasil KSL 100,3 MHz, nos domungos, às 15.00

Oct 30, 2011

TUULIVOIMANIMBYILYÄ KEMIJÄRVELLÄ

Toni Eerola

Toimittaja Petteri Holman ansiokas artikkeli tuulivoimaloiden vastustajista Kemijärven Joutsijärvellä (Lapin Kansa 19.10.2911) toi esiin Lapin energiakeskusteluun liittyvän nimby (not in my backyard – ei minun pihalleni)-ilmiön. Lukiessani tuulivoimaloiden vastustajien haastattelua hämmästyin siitä, miten heidän argumenttinsa muistuttavat niin uraanikaivosten-, ydinvoimaloiden-, kuin vammaisten asuntoiloittenkin vastustajien väitteitä. Tätä universaalia argumentointia voidaan kutsua nimby-puheeksi, joka toistuu paikkakunnasta tai vastustuksen kohteesta riippumatta aina samanlaisena koko maassa. Puheessa ovat aina samat elementit, kuten maiseman-, elinkeinojen-, kulttuuriarvojen-,  luonnon- ja matkailun tuhoutuminen, tiedon pimittäminen (salaliittoteoriat) ja voittojen kääriminen vieraiden tahojen taskuihin, oli kyse minkälaisesta hankkeesta tahansa. Onkin vain ajan kysmys, milloin joku kertoo löytäneensä vielä jonkun ”harvinaisen” lajin Untamovaaralta, jonne tuulivoimaloita kaavaillaan.

Näille yleensä vähemmistöön jääville vastustajille ”maisema” näyttää olevan erityisen tärkeä. Maiseman kokeminen on kuitenkin yksilöllinen makuasia. Tuulimyllyt eivät ole pilanneet maisemaa tai vähentäneet matkailua missään. Päinvastoin. Kauas näkyvät tuulivoimalat ovat edistyksellinen merkki puhtaasta ja uusiutuvista energiasta. Tämän vastustajat näyttävät tyystin unohtavan. Ei tuulivoimaloita huvikseen tai ketään kiusatakseen pystytetä. Niitä kannattaa pystyttää sinne missä tulee ja on infrastruktuuria sähkön siirtoon. Ne voidaan myös sulauttaa maastoon ja maisemaan, kuten on jo ehdotettu.

Kun matkailija näkee tuulivoimaloita, hän tietää, että täällä kunnioitetaan ympäristöä ja vähennetään hiilidioksidipäästöjä. Siinä mielessä ne ovat itse asiassa matkailuvaltti. Siksi ne sopivat mitä erinomaisimmin Lappiin, joka markkinoi itseään puhtaalla luonnolla. Jos edes uraanikaivokset eivät ole haitanneet matkailua missään päin maailmaa, miten sen tekisivät tuulivoimalat? Tämän voisivat vastustajatkin ottaa huomioon, sen sijaan että tarrautuisivat itsekkäästi omiin, subjektiivisiin arvoihinsa, maisemaansa ja hatusta temmattuihin argumentteihinsa. Maisema ja ilmastonmuutos ovat meille kaikille yhteisiä asioita.





Sep 22, 2011

BURQA OU BUNDA?

Toni Eerola

Expresso aqui a minha preocupação com a onda de neoconservadorismo na sociedade brasileira que se refletiu aqui na Finlândia numa tempestade na caipirosca. Esta foi a reacão diante do vídeo de Jukka Hentilä, postado na Comunidade Brasileiros na Finlândia. No vídeo, feito na Festa da Independência do Brasil no Hotel Seaside Radisson, nos dias 9-10.09., dois casais dançam lambada, que aparentemente agora é chamada de lapada na rachada. As dancarinas estavam com saias curtas, com a eventual aparição da tanga. Nada de anormal para este tipo de show e música. Mas alguns brasileiros, membros da comunidade, reagiram fortemente, se horrorizando com a calcinha, com a música e dizendo que “esta não é minha cultura!”.

Entendo que isto é uma reação à “bundização” da cultura no Brasil, principalmente na TV, que começou nos anos 90 com a bunda music (termo do Lobão) do Grupo É o Tchan. Baseado nisto, poderia se fazer um doutorado sobre a importância do traseiro na música popular brasileira. Vulgarizou-se a sensualidade nata da música brasileira. Curiosamente ao mesmo tempo vários tipos de seitas religiosas radicais estavam crescendo. Agora esta revolta assume proporções talebãs quando uma moça vai de vestido curto à faculdade no Brasil ou dançarina profissional faz um show no exterior. O que mais me preocupa, é que isto é expressada por jovens.

A atitude de uma certa parcela da classe média urbana em relação a certos estilos musicais brasileiras populares já é um fenômeno mais antigo. A rejeição da música baiana, amazonense, nordestina, sertaneja, funk carioca, samba, etc., e a supervalorização da música de origem ou influência européia/americana, seja ela rock, jazz, bossa nova, MPB ou clássica, são tentativas desesperadas e patéticas de se tentar distinguir do “povão”, do índio, caipira, negro, pobre e de ter “bom gosto”. Ao mesmo tempo estes moderninhos posam de liberais e progressistas. Desprezo à nudez e sensualidade das influências índia e africana, imposta pelas condições climáticas, é o outro lado desta mesma moeda.

Eu entendo perfeitamente que se pode estar preocupado com a imagem do Brasil morando no exterior, pois a sensualização da mulher brasileira pode ter reflexos em como as mulheres brasileiras são tratadas aqui. A força do imaginário popular acerca do Brasil pode ser grande neste sentido (http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2006_11/5399).

Porém, eu sinto em dizer que com o que os brasileiros deveríam estar mais preocupados em relação à imagem do Brasil no exterior, são a corrupção, miséria, violência, injustiça social, desmatamento da Amazônia, etc. Estas sim, são imorais e cafonas e não uma tanga que porventura apareça e que faz parte da dança e do show. Ninguém dos presentes perdeu o controle ou achou que toda mulher brasileira é prostituta por causa disto. Quem pensou nisto deveria rever os seus conceitos. O turismo sexual vai para países em desenvolvimento por causa das condições sociais, independendo se há samba, bunda e lambada. Na Tailândia não há nada disso.

No balé, tênis e a patinação feminina no gelo também aparecem as calcinhas e tudo mais, mas são manifestações culturais européias “consagradas”, de “gente branca e de olhos azuis”. Eis a diferença? Não gera revolta de ninguém. E ninguém falou das sambistas finlandesas do mesmo show. A elas se permite, mas não às legítimas brasileiras. Por que?

Me desculpem, mas acho um pouco perigoso vir e dizer o que nos é permitido mostrar, ver e ouvir aqui. Quem faz este tipo de coisa na Europa, é geralmente uma minoria muçulmana radical.

Agora com um pouco de humor e como homem, eu acho que a “Bunda”, no melhor sentido brasileiro, esta dádiva da seleção natural, é um recurso natural escasso por estas latitudes, principalmente bem torneada e exposta, que acho que está se promovendo “o moral e os bons costumes” no lugar errado.

Burqa ou bunda, eis a questão. Prefiro a última. Que as mulheres me perdoem, mas a bunda é fundamental, pelo menos no samba.

Dançar samba de burqa, será que daria certo e que graça teria? Poderia se achar uma interessante mistura cultural, mas particularmente penso que seria uma ofensa à cultura e à mulher brasileira.

Apr 23, 2011

Ruoalla elämöinti tai siitä kieltäytyminen eivät lisää yhteisöllisyyttä

Se mitä Sofia Kilpikivi lisäsi ruoan merkityksestä (HS Mielipide 20.03) vastineena aihetta käsittelevään kommenttiini (HS Mielipide 14.03.), on sanomattakin selvää ilman uskonnollisia selityksiäkin. Sen ymmärtämiseen ei tarvitse olla teologi. Ruokaan liittyy kulttuurisia merkityksiä, luoden yhteisöllisyyttä, koska se on olemassaolomme keskeinen elementti. En tosin näe, miten mainitsemani tosi-TV kokkikilpailut ja –ohjelmat, vegaanit, anorektikot, pro-anat, eläinaktivistit ym. modernin maailmamme muoti-ilmiöt edistäisivät sitä ruokaan liittyen? Pikemminkin ne repivät sitä. Monissa perheissä isovanhemmat eivät voi enää tarjota perinteisiä ruokia lasten lapsilleen, kun nämä nyrpistävät nenäänsä mm. kaikelle eläinperäiselle, saaden hyvän syyn riitaan.

Kilpikivi unohti myös verrata toteamaani kehitysmaiden oloihin, mikä oli kirjoitukseni pääkohta. Niissä ei ole varaa tälläiseen nirsoiluun. Kun teollisuusmaissa on ratkaistu perustoimeentuloon liittyvät kysymykset, jää kapinointiin vähän syitä. Teollisuusmaiden nuorison pitää kuitenkin purkaa angstiaan yltäkylläisyydenkin keskellä. Siksi pitää kehittää uusia ongelmia. Kehitysmaissa eläinaktivismi, vegaanit, anorektikot ja pro-ana-intoilijat nähdäänkin juuri tälläisinä. Mielestäni on tietysti jokaisen oma valinta, mitä suuhunsa panee, mutta pitääkö henkilökohtaisuuttaan tuputtaa muillekin ilmastonmuutoksen, eettisyyden ja ekologisuuden nimissä ainoana oikeana vaihtoehtona?

Meidät erottaa kehitysmaiden todellisuudesta niin suuri elintasokuilu, että ravinnon merkitys tuntuu unohtuvan. TV:n nuorten miesten kulinaarisiin seikkailuihin saadaan lisälientä oksentamalla vieraan kulttuurin paikallisten elämälle välttämättömiä ainesosia. Sillä saadaan ohjelmaan Jackass-tyyppistä, nykynuorisoa kosiskelevaa draamaa. Siksi Kilpikiven ei pitäisi kirjoittaa siitä, mitä ei tunne. Siitä on hänen ”hyväksyntää ja yhteyttä merkitsevä ele” kaukana. Onneksi paikallisilta löytyy ilmeisesti ymmärtämystä näitä ulkomaalaisia kohtaan. Meillä taas nousee iso häly siitä, kun vieraan maan pääministeri uskaltaa kritisoida kotimaamme ruokakulttuuria.



Ilmastonmuutos on monessa mukana

Johdanto

Ilmastokeskustelu viileni Kööpenhaminan kokouksen flopin, kylmän talven ja IPCC kritiikin vuoksi (ks. Winterhalter 2010). Ennen sitä Juha Rudanko (2009) puhui Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kumppani-lehdessä jopa ”ilmastoähkystä”. Hanna-Leena Ylinen (2010) huomasi että ilmastonmuutoksen varjolla ajetaan monia asioita, kuten ydinvoimaa ja Meri-Rastilan rakentamista. Jari Holopainen (2010) lisäsi listaan rakentamisen energiatehokkuuden, autoilun päästönormit ja ruokavalion. Itse olin pannut tämän merkille jo pari vuotta sitten (Eerola 2008) ja lisään tähän vielä kolme muuta: tasa-arvo, geenimuuntelu ja lapsettomuus. Jokainen näistä kaipaa selittelyä eikä kaikkia ole ilmeisestikään mietitty aivan loppuun asti.

Ylisen (2010) mukaan ilmastonmuutoksella ratsastamiseen syyllistyvät yritykset ja viranomaiset ja siksi ”meidän pitäisi älähtää aina kun sitä epäilemme”. Nämä eivät kuitenkaan ole ainoat tahot jotka siihen syyllistyvät. Jokainen saa päätellä, mitkä tahot ajavat kutakin asiaa ja mitä intressejä on niiden takana.

Ydinvoima

Kannattajilleen ydinvoima on verraton energialähde ja keino vähentää kasvihuonekaasupäästöjä (ks. Isomäki 2009). He uskovat myös että ydinvoiman avulla päästään eroon fossiilisista polttoaineista ja ulkomaisesta energiariippuvuudesta. Holopainen (2010) oli kuitenkin huolissaan ydinvoiman käytön pitkäaikaisista vaikutuksista ja Isomäki (2009) sen turvallisuudesta.

Ekorakentaminen ja liikenne

Tiivis yhdyskuntarakentaminen, uusiutuvat energialähteet ja energian säästö ja sen käytön tehostaminen nähdään keinoina vähentää asumisen ja liikenteen kasvihuonekaasujen päästöjä. ”Nurmijärveläiset puutarhakaupungit” ja ”ideaparkit” halutaan sivuuttaa. Tähän mahtuu Ylisen (2010) mainitsema Meri-Rastilakin. Autojen päästöt normitetaan ja verotetaan. Jotkut taas haluaisivat kieltää autoilun kokonaan.

Ruokavalio

Karjankasvatuksen katsotaan vastaavan merkittävää osaa kasvihuonepäästöistä metaanintuotannon ja sademetsien hakkuiden vuoksi (Steinfeld et al. 2006). Kasvissyöjien mukaan lihan syönti pitäisi sen vuoksi lopettaa. Tämän ja eläinten hyväksikäytön ja kärsimyksen vuoksi vegaanit kieltäytyvät kaiken eläinperäisen käytöstä (ks. Konttinen ja Peltokoski 2004). Monet vaativat myös lähiruoan kuluttamista, jotta energiaa ei tuhlattaisi elintarvikkeiden kuljetuksiin. Tällä suosittaisiin kotimaista elintarviketuotantoa, -työllisyyttä ja protektionismia.

Geenimuuntelu

Biotekniikkateollisuus näkee geenimuuntelun pelastajana mm. nälänhätien suhteen. Se haluaa kehittää lajikkeita, jotka kestäisivät ja sopeutuisivat ilmastonmuutoksen seurauksiin (ks. Väliverronen 2007).

Tasa-arvo

Ilmastonmuutoksen katsotaan koettelevan rankimmin kehitysmaita. Heikomman asemansa vuoksi naisten katsotaan olevan alttiimpia luonnonkatastrofien seurauksille. Naisten kuolleisuus on näiden seurauksena suurempaa kuin miesten. Tämän vuoksi ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan naisiin eniten (Suomen UNIFEM 2009). Feministeille ilmastonmuutos onkin myös tasa-arvo- ja ihmisoikeuskysymys.

Lapsettomuus

Luontoliiton uusi pääsihteeri, Leo Stranius, pohtii lapsen hankinnan eettisyyttä (Honkanen 2009), kun taas Sami Vaahterukselle (2010) lasten hankinta on epäekologista. Sitä perustellaan väestönkasvulla ja sen aiheuttamalla paineella luonnonvaroihin ja ilmastoon. On perustettu jopa ihmiskunnan vapaaehtoinen sukupuuttoliike (www.vhemt.org).

Jotain rajaa!

Ilmastokeskustelu nostaa ekologisuuden ja eettisyyden aivan uusin ja arvaamattomiin ulottuvuuksiin. Se muovaa ajattelua, kulutustottumuksia, kulttuuria ja liike-elämää. Ilmastonmuutos on kokonaisvaltainen, yhteiskuntaa läpileikkaava aihe. Siitä on tullut jokamiehen (ja naisen) työkalupakki, jota voidaan soveltaa asiaan kuin asiaan. Pitää vain käyttää mielikuvitustaan. Ilmastokeskustelu elääkin jo omaa elämäänsä. Sosialismin romahdettua ympäristöasioista, varsinkin ilmastonmuutoksesta, on tullut ideologian korvike ja moderni, vihreä käsikassara markkinatalouden, globalisaation ja suuryritysten vastustamiseen (ks. Konttinen ja Peltokoski 2004, Lindholm 2005). Taas markkinatalouden kannattajille se avaa uusia mahdollisuuksia liiketoiminnalle, ydinvoiman ja geeniteknologian käytön edistämiselle, viherpesulle, markkinoinnille, jne. Ilmastonmuutoksella myydään erinäisiä asioita, aina kirjoista pesuaineisiin ja autoihin. Se tarjoaa jokaiselle jotakin.

Yllä listattujen asioiden kannattajilla on omat, enemmän tai vähemmän järkevät perustelunsa ajamilleen asialle. He ottavat väitteensä vakavasti, uskoen niihin vankasti tai jopa fanaattisesti. Valitettavasti näillä tuputetaan omia mieltymyksiä, valintoja, ideologiaa tai taloudellisia intressejä - ainoina oikeina. Monet haluaisivat sanella kulutuskäyttäytymistä ilmastolain muodossa. Toiset taas uskovat markkinapohjaiseen ohjailuun ja omien valintojen kautta vaikuttamiseen. Degrowth, eli talouskasvun pysäyttäminen tai hidastaminen, on taas joidenkin tavoitteena. Radikaalimpien salaisissa haaveissa näyttää kuitenkin häämöttävän jonkinlainen ekodiktatuuri vegaanimiliiseineen.

Kun ottaa huomioon kovasti muodissa olevan nimbyilyn (ks. Kopomaa et al. 2008), josta Ylinen (2010) on esimerkki, olisi tässä kontekstissa erikoista, jos viranomaiset eivät käyttäisi tilaisuutta hyväkseen harjoittaen vaikkapa kaavoitusta ja erilaisten hankkeiden sanelua ilman kansalaisosallistumista tai jos mm. yritykset, vegaanit, feministit, ympäristöjärjestöt ja idealistiset, itsekkäät hedonistit eivät edistäisi omia etujaan. Winterhalterin (2010) mukaan tutkijoidenkin on helpompaa saada rahoitusta tutkimukselleen, kun ilmastonmuutos on tavalla tai toisella ympätty hakemukseen.

Yliselle (2010) ”ilmastonmuutos on niin vakava argumentti, että sen käyttöä ilman vahvoja näyttöjä voisi pitää asiattomana”. Ihmisen luovuus on kuitenkin rajatonta ja uusia sovelluksia tullaan vielä esittämään. Mutta vaikka ihmisperäinen ilmastonmuutos on saanut laajan hyväksynnän, on siitä edelleen epävarmuutta ja epäilijöitäkin riittää. Esitetyistä asioistakin käydään vilkasta keskustelua, eivätkä ne ole niin yksinkertaisia kuin halutaan esittää. Sen vuoksi ilmastonmuutoksen käytössäkin pitäisi olla varovainen. Sillä voi saada kuitenkin tehokkaasti häirittyä esim. sukukokousta tai vilkastuttaa tai hiljentää keskustelua työpaikan kahvipöydässä.

Jatkuva ilmastonmuutoksella pelottelu ja asioiden ajaminen sen varjolla nakertaa sen esittäjien uskottavuutta ja asian vakavuutta. Kuten Rudanko (2009) totesi, se voi samalla ahdistaa, ärsyttää, turhauttaa ja lamauttaa ihmisiä. Toivon mukaan keskustelu auttaa meitä, jos ei pysäyttämään ilmastonmuutosta, niin ainakin järkeistämään ja tehostamaan energiankäyttöämme, luoden näin uutta tehokkuutta ja dynamiikkaa yhteiskuntaan. On kuitenkin helpompaa vaatia ilmastonmuutosta hillitseviä toimenpiteitä kuin toteuttaa niitä. Yritti yhtä tai toista, aina tulee mutkia matkaan. Ajatuksina monet kasvihuonepäästöjä alentavista toimenpiteistä ovat kauniita, mutta niiden toteutus saattaa kariutua niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin inhimillisyyteen.

Kirjallisuus

Eerola, T. 2008. Ei minun pihalleni! Paikalliset kiistat tilasta (opas kaiken vastustamiseen). Materia 4/2008:46-47.

Holopainen, J. 2010. Konflikti ilmastonmuutoksesta. Geologi 62:122-123.

Honkanen, J. 2009. Leo Stranius: ”Olen kontrollifriikki”. Suomen Luonto, 68:66-67.

Isomäki, R. 2009. Kosminen rakkaus vai suuri saatana? 20 päätöstä ydinvoimasta. Keuruu, Like/Into, 143 s. Ovh 11,95 €.

Konttinen, E. ja Peltokoski, J. 2004. Ympäristöprotestin neljäs aalto. Eläinoikeusliike ja uuden polven ympäristöradikalismi. Jyväskylä, Jyväskylän yliopisto, SoPhi 85, 223 s.

Kopomaa, T., Peltonen, L. Litmanen, T. 2008. Ei meidän pihallemme! Paikalliset kiistat tilasta. Helsinki, Gaudeamus, 303 s.

Lindholm, A. 2005. Maailmanparantajat. Globalisaatiokriittinen liike Suomessa. Gaudeamus,

Helsinki, 238 pp.

Rudanko, J. 2009. Pallo jalassa – ilmastonmuutos ahdistaa. Kumppani 11/2009:16-17.

Steinfeld, H., Gerber, P., Wassemaar, T., Castel, V., Rosales, M. ja de Haan, C. 2006. Livestock’s long shadow. Environmental issues and options. FAO, Rome, 26 s. http://www.fao.org/newsroom/en/news/2006/1000448/index.html

Suomen UNIFEM 2009. Naiset ja ilmastonmuutos. Suomen UNIFEM, http://www.unifem.fi/ilmastonmuutos.php

Vaahterus, S. 2010. Valittu lapsettomuus on järkevää mutta syrjittyä. Helsingin Sanomat Mielipide, 9.6.2010.

Väliverronen, E. 2007. Geenipuheen lupaus. Biotekniikan tarinat mediassa. Helsingin yliopiston viestinnän laitos, Viestinnän julkaisuja 13, 159 s.

Winterhalter, B. 2010. Onko ilmastonmuutoksella pelottelu menettämässä otettaan? Geologi 62:90-95.

Ylinen, H-L. 2010. Voiko ilmastonmuutoksella perustella mitä tahansa? Helsingin Sanomat 5.5.2010, Mielipide-sivu.